Mistä nää jutut oiken tulee?

Hohoijaa.. viikonloppuna on taas tullut selailtua iltapäivä lehtien netti-sivuja. Kyllähän siellä taas on ollut uutisia laidasta laitaa. Minulle silmään pommpas taas ehkä ei ne ”maailmaa ravituttavammat” eli pommi-iskut, raiskaukset tms. vaan otsikko Vaikea kausi sai Aino-Kaisa Saarisen miettimään ” Olisiko kivempaa lapsen kanssa kotona?” (IS 18.2.17) ja Lapsen sairauskierre pilasi Millan uran ” Jouduin lopulta irtisanoutumaan” (IL 17.2.17)

Ydin näissä siis. Aikku ei voi treenata ja levätä täys painoisesti koska lapsi kuvioissa. Millan tapaus taas meni niin, että kun lapsi oli paljon kipeenä, joutui olemaan pois töistä eikä pysty panostamaan työelämään vaadittavaa määrää, olemaan siis duunissa tekemässä tulosta.

Oikeasti en tiedä itkiskö vai naurasko. Voiko tää jengi nyt oikeasti olla tosissaan näiden juttujen kanssa? Kai se nyt on ihan niinku järkeen käyvä juttu, että lapsi muuttaa arkea ja elämää nyt ylipäätään aikalailla. Eiks vanhat ja viisaat oo jo aikaa sitten kertonyt tän faktan ”raskaus on alkusoitto uudelle elämänvaiheelle”. Tai voihan se nyt ollakin niin ettei se kaikkien elämää muuta, kun lapsen/lapset voi laittaa hoitoon tai sille palkataan hoitaja ( siis jo siihen on valuuttaa). Se on enemmän niinkuin sellainen ”kaunis, ihana, täydellinen perhe idylli” jota voidaan olla silloin, kun se tuntuu kivalta. Mutta taitaa kuitenkin olla niin, että aikamoni meistä vanhemmista vaan joutuu orientoitumaan siihen, että se ihmisalku vaikuttaa aikalailla seuraavat 15 vuotta elämän kulkuun. Harva lapsi kuitenkaan nukkuu synnyttyään 8 tuntia putkeen, on terve kuin pukki ja osaa heti kaikki ”perheen säännöt”. Mä kyllä arvostan kovasti näitä urheilijoita jotka saavat yhdistettyä ammatti-urheilun ja perheen. Hieno, hyvä te. Kuitenkin tuo tuskailu, kun homma ei suju.. laitetaan sit perheen kasvamisen piikkiin.. no syyhän se on sekin.. ennen voitelu ei onnistunut, tuli valittua väärä kapula jne. Ehkä mä en vaan tavan tallarina ymmärrä tätä juttua.

Nyt päästään muuten sit sille alueelle josta mulla on ihan jonniin verran kokemusta. Niinkuin tällä kirjoituksen Millalla. Lapsen sairastelu ja töistä poissaolot. Siitä on kertynyt kokemusta itselle, mutta myös varmaan aika monelle muullekin. Muistelen joskus jonkun lääkärin sanoneen, että alle 3-vuotias lapsi sairaastaa keskimäärin noin 10 infektiota vuodessa. Se on aika mukava määrä. 

 

Meillähän ei siis lapset oo juurikaan sairastelleen alle koulu-iässä näitä perus nuha-kuumeita vaan aina on sit ollut jotain kuuria vaativaa vaivaa. Molemmillahan todettiin alle 1-vuoden iässä virtsateissä takaisinvirtaus. Ja antibioottia söivät päivittäin molemmat liki 3 vuoden ikään. Pelkästään sen vuoksi molemmilla siis alentut vastustuskyky. Toisella estolääkitys auttoi ja virtsatieinfektioita ei tarvinnut sairastaa. Mutta siitä edestä on sitten sairastettu eräskin kurkunpään tulehdus, korvatulehdus, keuhoputkentulehdus ja muutama silmätulehdus. Leikattu kitarisat, nielurisat ja putkitettu korvat pari kertaa. Sivutuotteena löytyi astma. Myöhemmin vielä hampaistossa massiivinen infektio jonka vuoksi hampaita poistettiin 7 ja paikattiin 7. Sen jälkeen lapsi onkin käynyt hammaslääkärissa kymmeniä kertoja.

Ei se vielä mitään. Toinenpa sitten ehti sairastaa 14 virtsatieinfektiota ennen kuin täytti 2 vuotta. Siihen lisäksi muutamat silmätulehdukset ja laaja-alaiset ihottumat jotka siis hoitopaikan ilmanlaadun ja antibioottien yhteisvaikutusta. Toki niitä ”pissatulehduksia” on ollut senkin jälkeen. Nyt lapsi jo 6 vuotta ja tulehdus saldo taitaa olla liki 20. Niinpä jokunen päivä ollaan oltu lasten isän kanssa töistä pois. Välillä jopa niin, että toinen ollut toisen kanssa kotona ja toinen sairaalassa. Mutta ei koskaan tullut mieleenkään viedä puolikuntoista lasta hoitoon. Itse olen saanut aina työnantajalta täyden tuen sairaanlapsen hoitoon ja molemmat olemme pitäneet kiinni siitä 3 päivän oikeudesta hoitaa sairasta lasta kotona. Paljon ollaan vuoroteltu näissä hoitohommissa. Meillä lapset meni siis hoitoon 1 ja 2-vuotiaana, kun oikeastaan ihan sattumalta sain töitä.

Meidän lapset ovat syntyneet 2008 ja 2009. Jäin 2012 alkuvuodesta töistä pois juuri sen vuoksi, että lasten infektio kierre piti saada katkeamaan. Luin muuten vast ikään jostain tutkimukset, että päiväkotiryhmissä, joissa lapsia 20 infektioon sairastumisriksi liki 10 kertainen. Tuota en edes silloin ajatellut vaan tulimme yhdessä lasten isän kanssa siihen tulokseen, että lasten vuoksi tuo paras ratkaisu enkä kokenut joutuvani luopumaan urasta. Itse ajattelen niin, että elämässä asioilla on tarkoituksensa. Kun on saanut lapsia on uskallettava laittaa heidän etu muun edellen. En toki halua ketään neuvoa, moittia tai paheksua. Me jokainen teemme omat ratkaisumme.

Harva vanhempi ”tilaa” itselleen lapsen, joka sairastelee tai jolla on erityistarpeita. Mutta ajattelen näin, että on oltava valmis ottamaan se riski. Tälläkin hetkellä luen useampaa blogia joissa vanhempi kertoo oman lapsen sen Rakkaan ja Erityisen elämästä.. on kehitysvammaisuutta, vakavaa sairautta ja kiusaamista jne. Usein huomaan olevani todella onnellinen siitä, että meillä nykyisin sairastellaan nuha-kuumeita, pähkäillään lukemisen hidasta kehitystä ja tehdään extra treenejä kotona (vrt. kun ei ole oppimisen vaikeutta) sekä ravataan Kuopiossa hammaslääkärissä hampaiden hoitovirheen vuoksi. Nämä tuntuu oikeasti aika pieniltä jutuilta. Pitää melkein olla Onnellinen siitä etten ole ollut työkykyinen vuoteen. Minulla on ollut aikaa paneutua lasten läksyihin, käyttää toimintaterapiassa ja lääkärissä. Olla mukana koululla palavereissa ja viedä lapsia tukiopetukseen ennen koulun alkua. Jos olisin töissä arki olisi monella tapaa haastavapaa, koska täällä maalla kaikki palvelut ei löydy ns. pihapiiristä.

Toki meitä vanhempia on niin moneen junaan ja asemallekin jääjiä. Jokaisessa perheessä on varmasti omat systeemit miten toimitaan lasten sairastuessa. Toisilla on ukit, mummit, kummit jotka voivat auttaa eli vanhempien ei tarvitse olla poissa töistä. Toisissa perheissä se vaan on niin, että se vastuu asioista jää toiselle vanhemmalle (eikä siis aina ees äidille vaikka vois luulla). Eikä se aina ole edes kiinni siitä, että toisella olisi korkeampi koulutus tai parempi palkkainen työ. Mutta ehkä se menee niin, jos muutoinkin arjen rutiinit jää toisen vanhemman vastuulle.. joskus kuulin esim. tv:ssä keskustelun missä puhuttiin arjen vastuun jaosta ja siinä kävi ilmi, että perheessä X mies oli halunnut enemmän lapsia ja sen vuoksi hän sitten kantaa vastuun sairaan lapsen hoidosta ja herää myös yöllä hoitamaan vauvaa. Tässä perheessä miehen harrastus oli koti ja nainen harrasti asioita itsekseen kodin ulkopuolella sekä teki uraa. Samassa ohjelmassa oli myös esimerkki perinteisemmästä perheestä :)

Asian mihin sairaan lapsen hoitokuvioissa olen törmännyt on hoitopaikassa vajaa kuntoisena olevat lapset. Nykyaikana on enenevässä määrin (valitettavasti) perheitä joissa vanhemmilla on syystä tai toisesta vanhemmuus on kateissa. Lapset saattavat olla hoidossa sosiaalisin perustein. Silloin lapsi saatetaan ottaa hoitoon, vaikka olisikin kovin nuhainen tai yskäinen. Hoitajat saattavat ajatella, että on lapsen etu olla päivähoidossa, että niin vanhemmat jaksaa sitten taas illan ja yön hoitaa. Toki muutkin voi tuoda nuhaisen/yskäisen lapsen hoitoon, kun ei oo kuumetta. Mutta se jos joku lisää sairastumiskierrettä. Omalla kohdalla tämäkin karvaasti koettu. Itse olenkin sitä mieltä, että lasten hoitopaikoissa pitäisi olla tiukemmat kriteerit minkä kuntoisen lapsen saa tuoda hoitoon. Varmasti silloin pienten alle koulu-ikäisten lasten sairastelut vähentyisi. Onneksi monissa paikoissa ollaan jo asiaan perehdytty ja tehdään yhteistyötä terveydenhuollon ammattilasten kanssa. Tällöin tieto sairauksien itämisajoista ja hoitokäytännöistä on ajantasalla.

” Onni on terveet lapset ”