Kevättä kohti

Moikka

Nyt se tuli nimittäin talvi. Pakkasta ja lunta, mutta myös ihanaa auringonpaistetta. Nyt on kyllä kaunista. Juuri sitä minä olen tarvinnut. Luonnon rauhaa ja tilaa hengittää. 

Olen ollut äärettömän väsynyt ja varmaan ilman perhettä ja arjen rutiineja olisin nukkunut 24/7 nämä viime viikot. Uskomatonta miten ihminen osaakin ajaa itsenä sippiin ja yrittää olla vahva. Hallita kaikki nippelit ja nappelit sekä hoitaa omat, naapurin ja koko kylän asiat. Miten vaikea onkaan hidastaa vahtia hyvissä ajoin.. sitä vaan mennä touhottaa kuin veturi kunnes polttoaine loppuu.. tulee totaali tai ainakin melkein totaali pysähdys. Minulla on onnea sillä sain oikeasti APUA ennen kuin vaivuin sinne sängyn pohjalle. Nyt päivä päivältä tuntuu paremmalta ja jaksan tehdä arkisia asioita ja nauttia jopa niistä. Toki menee aikaa ja pitää uskaltaa sanoa monta kertaa EI ennen kuin ollaan taas tasapainossa.

Uupumus/masennus ei mikään trendisairaus vaan tila jossa oikeasti on kohdattava itsensä ja uskallettava löysätä, antaa asioille tilaa ja aikaa. ”Ei Roomaakaan rakennettu päivässä”. Eihän tämä tilanne ole päivässä eikä kahdessa kehittynyt, eikä syynä ole yksi tai kaksi osatekijää. Monen monen asian yhteinen summa. Monta samanaikaista asiaa, jotka jokainen vie omaan suuntaansa. Ei kukaan oo kuollut, ei oo tullut vararikkoa tai eroa. On vaan tapahtunut paljon asioita joiden selvittämisessä ja niistä selvitymisessä on vaan tullut raja vastaan. Kaikkea ei vaan jaksa kantaa, jos kuorma tulee liian isoksi. 

Mutta nyt askel kerrallaan koitetaan päästä taas siihen tilaan, että pystyy hallitsemaan omaa elämäänsä ja sen tapahtumia. 

Perheen olemassa olo on kyllä kantava voimavara. Kun on rytmi mikä pitää ns.liikkeessä saa aikaan itsellekin merkityksellisiä asioita ja sitä kautta hyvää mieltä. Arjen sujumisella on tärkeä merkitys minulle, mutta myös läheisille.

On se jännä vaikka, mikään ei tunnu miltään niin.. esimerkiksi Ilta-Sanomien uutinen ”Pienen lapset jalat paleltuvat kantorepussa” iskee silmään. Voi sanonko mikä?? Mihin tää maailma on menossa, kun tälläisesta asiasta pitää uutisoida? Uskomatonta, että maalaisjärki on niin kateissa. 

Toki pakko myöntää, että viime viikolla todistin itsekkin yhtä samankaltaista tilannetta. Oltiin tyttären kanssa hammaslääkäri reissulla Kuopiossa. Pakkasta oli heti aamusta rapiat -20 astetta. Siihen hammaslääkärin pihaan ajoin ”öky maasturi” ja sieltä sipsutteli viimeisen päälle tälläytynyt äet immeinen ja pikkuinen tyttö (ehkä 3 vee). Oli tosi ihanat talvisaappaat ja toppatakki pienellä, mutta vain legginsit, ei hattua tai käsineitä. Äitillä oli sen sijaan nahkasaappaat, miltei nilkkoihin ylettyvä toppatakki ja paksukaulaliina kaulassa. Joo ehkä mua vähän kirpas, kun en ollut jaksanut laittautua (sen teen max 2 vuodessa), olin lievästi sanottunut ”nuhruinen" tähän toisen äitiin verrattuna.  Ja oo vaan kade, kun itse ajelen vaan pikku-Polosella. No ei! 

Okei... mä tiedän.. ne oli varmaan lähteneet valmiiksi lämpimällä autolla kotoa ja lyhyt matka... plä plä plää. 

Mutta se auto ei lienee lämmin ku ne lähtee kotiin??? 

Saattaa -20 asteen pakkasella olla tuokin auto sisältä jäähtynyt ja lapsen turvaistuin kylmä. Mietippä miltä itsestä tuntuu istua pakkasella kylmällä auton penkillä??? Ja eihän se aikuisen peffa jäädy kun sillä on se piiitkää takki ja saappaat polviin asti :(

Haloo!!! jos kuitenkin vetäs edes sille lapselle ne talvireleet niskaan... jos ittsensä aikuinen haluu palelluttaa niin siitä vaan. Mutta tuollainen 3 vee, kun ei vielä itse oikein osaa huolehtii. 

Eikä sillä vissiin oo viel ulkonäköpaineitakaan. 

Kyllä mä ihan tyytyväisenä oo vetänyt nuo toppareleet niskaan ja pipoa päähän, kun tuonne tuuleen ja pakkaseen oon lähtenyt ja samoin joutuu nuoriso-osastokin tekemään :D Mutta joo maalaisjärkeä lienee suotavaa käyttää, kun nää pakkaset sitten tuli vihdoin ja viimein.

Tuosta onkin hyvä siirtyä toiseen silmään sattuneeseen juttuun. Eli eräs äiti kirjoitti fb:ssä aiheesta ”Ole ystävällinen, ÄLÄ vie lastasi puolikuntoisena hoitoon.” Sillä siellä voi olla joku lapsi joka on infektio herkkä.. Minusta hyvä kirjoitus ja näkökulma siihen miten tärkeää olisi muistaa, että ei pitäisi mennä puolikuntoisena töihin tai hoitoon. Ei vaan itsensä vaan myös muiden vuoksi. Sillä meidän joukossa on useita perheitä missä on jäsen joilla on alentunut immuniteetti eli infektio herkkyys. Hyvä muistutus näin ”flunssa-aikana”. 

No kyllähän siellä sitten tuli taas kommenttia aivan laidasta laitaa.. kannustavia viestejä <3, mutta osa jopa kiukkuisia ja syyllistäviä. "Hyvähän se on kirjoitella, kun ei niitä sairaslomia saa niin vaan” ”Yksityisyrittäjän on vaan lähdettävä” ”Sairasta lasta saa hoitaa palkallisena vain 3 päivää” " Yksi kuumeeton päivä.." jne. Tuokos sai jonkin minussa heräämään. 

Ajatteleeko nuo ihmiset oikeasti noin? 

Tajuaako ne oikeasti ettei kukaan tilaa itselleen ”infektio herkkää” perheen jäsentä. 

Onko toisen asemaan asettuminen kuitenkin näin vaikeaa? 

Vai onko somessa helppo huudella... ihan itku meinasi päästä. 

Ihan vapaasti vaan kokeilemaan miltä tuntuu, kun lapsella on herkkyys saada ns. ”tavan nuha-kuumeesta” vakavampi infektio, joka usein vaatii jopa sairaalahoitoa. 

Ei kukaan siinä vaiheessa kysy haluatko hoitaa tätä lasta? 

Siinä vaiheessa on AIVAN SAMA mitä se työnantaja sanoo ja että tuleeko palkka tai saako KELAlta korvausta. Kyllä siinä vaiheessa ainut asia mikä merkitsee on, että lapsi paranee ja pääsee jatkamaan sitä perusarkea. 

Ja kun tämä systeemi toimii niin, että nämä samat lapset ”infektio herkkyydestä” huolimatta käyvät hoidossa ja koulussa. Ja ovat samanlaisia yhteiskunnan jäseniä kuin kuka tahansa muukin. 

Joten pidetään huolta itsestä ja muista. Pestää käsiä, heitetään nenäliinat roskiin ja ei pärskitä.. kun ollaan kipeenä ei juosta ympäriinsä tautia levittämässä. 

Sillä kyllä nykyisin sitä saikkua voi saada ilman kuumettakin, kun perusteet sille on olemassa. Nimimerkki hoitaja ja infektio herkän lapsen äiti. 

Pakko myöntää, että tuon keskustelun lukiminen meinas mennä tuntesiin, mutta mä hillitsin itseni.

Meillä lapset olikin viikon kuumeessa ja kyllä vähän jännitti. Onneksi meni ohi eikä mitään isompia tarvinnut tällä kertaa tehdä. Lepoa, lääkettä ja nestettä.

Lasten hiihtoloma lähenee kovaa vauhtia ja sitä on odotettu. Tiedossa pieni irti otto arjesta :) suurin syy on kuitenkin se, että saa muutaman päivän taas huilia kotona. Ei tarvii jännittää miten päivä sujuu koulussa.. Sitä lapset kaipaavat, molemmat. 

Huomasin tuossa, että olin vuosi sitten kirjoittanut fb:ssä siitä, että olimme lasten kanssa keskustelleet tunteiden ilmaisemisesta ja niiden vaikutuksesta toiseen. Myös siitä miten tunnekuohussa voi sanoa tai tehdä jotain sellaista mitä katuu myöhemmin. Aika samoissa tunnelmissa mennään edelleen ja viime aikoina taas enemmän olemme puhuneet siitä miten toisen käytös voi jättää pahan mielen ja myös aiheuttaa itselle epävarmuutta. Se on harmillista, jos lapsi kokee ettei voi luottaa aikuiseen tai siihen, että aikuinen on puolueeton esim. koulussa. Itse vanhempana koe tämän asian erityisen vaikeaksi ja välillä mietin, että ”miksi ihmeessä tämä voi olla näin VAIKEA ASIA selvittää? ” Mitä mun pitäs niinkö tehdä??? 

Tottahan on, että kaikki ei voi olla kaikkien kavereita, eikä tarvitsekaan. Mutta sekään ei ole reilua, että toisten kaveruus suhteita halutaan tahallisesti rikkoa. Ja jos puhuu perättömiä niin olisi tärkeää korjata myös asia. ” Hyvä kello kauas kuuluu, Paha vielä kauemmas” Tämäkin on niin totta. Harmillista, että nämä asiat, kun eivät korjaannu hetkessä. 

Mutta vaikka viimeiseen hengen vetoon mä oon päättänyt, että tämä asia saadaan vietyä niin pitkälle, että asianomaiset saadaan kuriin. En ole missään vaihessa sanonut, että omat lapseni ovat ”siveyden sipuleita” mutta kyllä he osaavat puoliaan pitää, valitettavasti. 

Onneksi on tosiaan kevät ja päivät valoista. Ehtii tehdä muutakin kuin käydä koulussa ja töissä.

Tää Tanhupallo on kyllä niin <3

Miesväki on käynyt talviverkoilla ja ollaan saatu tuoretta kalaa pöytään. Ja nuori herran on saanut olla mukana ja ajaa moottorikelkalla. 

Pihapiiristä on kaatunut muutama puukin sahuria varten eli poitsu on saanut touhuta monen moista isin ja ukin mukana. Siinä tulee hyvää liikuntaa ja ulkona oloa yhdessä.

Itse olen yrittänyt panostaa koirien kanssa liikkumiseen ja ulkoiluun. Laittaa kotia vähän kevät ilmeeseen. Käsitöitä ja kuunnelmakirjoja eli imppa-harjoituksia :) Tuo äänikirjan kuuntelu on muuten koukuttavaa siihen tulee riippuvuus.

Neito on käynyt sirkuskerhossa ja ratsastamassa. Ja kotona temppuilee ja tanssii. Ihana huomata, että lääkitys tasoittaa venpainetta ja vointi on pysynyt tasaisena. Toiveekkaana siis ollaan tulevan suhteen. 

Meillä on ollut myös kokkikerho lasten toiveesta kerran viikossa ja siellä on tehty keittoa, suklaalettuja, muffinseja, suolaista iltapalaa mm.pizzaa ja pikkuleipiä sekä kakkua :) 

Hyviä kokemuksia ja onnistumisia on tullut. Niitä on mukava muistella.

Näillä mennään

Tässä olen viikon ajan nyt sairaslomaillut väsymyksen ja ennen kaikkea kipuoireiden vuoksi. Ulkoilua, fysioterapiaa, impalla kuuntelu harjoituksia vasenkorva tulpattuna ja kotihommia. Olo on levänneempi ja kivutkin siedettävällä tasolla. Valoa tunnelin päässä. Vaikka kyllä on muuten aika vinkeetä tuo kuuntelu ilman tuota apukorvaa :) Näillä mennään nyt kuitenkin.

Ja ennen kaikkea viikon olen odottanut mitä kuntoutustutkimus polilta kuuluu. Ja uskokaa tai älkää.. he haluavat vielä mun oman korvalääkärin mielipiteen ja sitten voisi hakea osa-kuntotustukea. Ha haa... maaliskuussa on siis seuraava aika kuulokeskukseen.

Mitäs mä nyt teen??? Odotan ja odotan??? Ai hitto, kyllä tässä vähemmästäkin masentuu ja ahdistuu. Mä oon kuin ilmapallo joka oikeasti kohta vuotaa tyhjiin. Mä en tiiä itkisinkö vai nauraisinko. Että tää voi nyt mennä hankalaksi :(

Tänään menin sitten oma kanta.fi sivustolle lukemaan kuntoutustutkimus polin tekstejä. Ja paljon oli hyviä huomioita tehty ja niistä tyytyväinen olen. Ei siis turha reissu, kunhan vielä jotain konkreettista saadaan aikaan. Esim. osakuntoutusraha ja osa-aikatyö. 

Mutta mikä oikeasti naurattavinta oli, että yhden työntekijän teksistä suurin osa oli suoraa kopiota KEVAlle tehdystä yhteenvedosta työkokeilun ajalta. Sen tekstin olin minä itse kirjoittanut ohjaajan ja vastuuhenkilön kanssa käydyn keskustelun perusteella. On mun teksiä ennekin toiset käyttäneet ja omalla nimellään sen esittäneet, mutta tää kyllä menee siihen TOP10 ihan varmasti.

Onneksi on viikonloppu. Pitää maanantaina laittaa muutama sähköposti ja toivoa, että asiat nytkähtäisi vähän eteenpäin. Nyt on vähän sellainen olo, että tässäkö tää nyt oli??

Poikanen lähti ukin kanssa viettämään laatuaikaa tuohon meidän seuran metsästysmajalle. Sinne tulee myös serkku-pojat. Jipii!!!! Aivan mahtava juttu, että lapsi saa vähän extra huomiota. Se on se ansainnut.

Isäntä on mennyt omille menoilleen.

Me tytöt mennään tänään pitkäääästä aikaa ratsastamaan. Ja vietellään sitten tyttöjen iltaa ja huomenna tytär-äiti aikaa <3 katsotaan mitä keksitään. Minulla saattaa tuohon jo ajatus olla, mutta perästä kuuluu :D

Mutta palataanpas vielä tähän mun tilanteeseen. Olen siis sunnuntai iltaan sairaslomalla ja sit taas työnhakija ja edelleen vajaakuntoinen katsoipa asiaa nyt suunnasta kuin suunnasta. Ärsyttää!!!! Että tämä on ollutkin vaikeaa aikaa. Kyllä tällä hetkellä itsekunnioitus ja itsetunto on ihan nollassa. Kaikki tuntuu yhdeltä tervenjuonnilta. Ei siis kovin kiva tilanne perheelle eikä parisuhteelle. Tälläinen lievästi sanottuna väsähtänyt ja kiukkuinen äet-immeinen.

Jo jonkin aikaa olen miettinyt miten tämä tilanteeni ja lasten sekä läheisten sairastelut ovat kuormittaneet myös parisuhdetta. Tämä kahden ns. ”maailman” välissä tasapainoilu on vienyt voimia. Oma vajaavaisuus tai se tajuaminen on oma kriisinsä. Lasten asiat jotka tahtovat kriisiytyä myös, koska niihin ei tunnu tulevan selvyyttä kaikesta yrittämisestä huolimatta. Kun itse ei ole tasapainossa itsensä kanssa on vaikea antaa toisellekaan muuta kuin paskaa niskaan. Kuka sellaista jaksaa?? Ei kukaan!!

Joku viisas on joskus kirjoittanut ” Puolisot yhdessä tekevät suhteesta sellaisen kuin se on. Molemmat vaikuttavat sen vuorovaikutukseen. Eli että kumpikaan ei ole syytön tai syyllinen. Se on jaettu, yhteinen kokemus.” Tutkimuksen mukaan pariskunnat eivät hyödy syyllisten etsimisestä. Jos halutaan korjata vaikeuksia, selvitä kriisistä tai saada apua vaikeisiin tilanteisiin, pitäisi aluksi päästä keskusteluun tai yhteyteen, jossa kerrotaan omista tunteista toista syyttämättä. Helppoa kuin polkupyörällä ajo luulisi, mutta ei.

”Kun parisuhde ajautuu väärille urille, ihminen pelkää pettymystä ja yksin jäämistä. Hän pelkää omaa taitamattomuuttaan ja epäonnistumista. Hän pelkää menettävänsä kasvonsa” (Heli Vaaranen)

Kun on aikaa olen lueskellut. Tämän alla olevan jutun löysin ja siinä tuntuu olevan paljon sellaista minulle tärkeää ”tietoa”. Alla olevan tekstin on kirjoittanut Aili Schulman, psykoterapeutti. Hyviä asioita joita pitäisi myös omassa arjessa ja elämässä muistaa huomoida.

”Alussa on rakastuminen. Se on melkein liian hyvää ollakseen totta, ja onkin. Rakastuminen on silkkaa fantasiaa, toivetodellisuutta. Silti se on tärkeä vaihe, sillä rakastuneena uskaltaa olla paljaana toiselle. Vasta sen jälkeen pari voi kasvaa yhteen.”

”Ennen kuin voi olla avoin toiselle, on on oltava avoin itselle. Se on yllättävän vaikeaa. Jos ei edes itse tunnista toiveitaan ja pelkojaan, ei osaa kertoa niistä toiselle”

"Ihmisellä on perustarve saada läheisyyttä, huomiota, ymmärrystä ja turvaa. Jokainen kaipaa sitä, että joku ottaisi välillä kainaloon ja lohduttaisi. Silti näiden tarpeiden myöntäminen voi olla vaikeaa. Jos elää kuin tarpeita ei olisikaan, sivuuttaa itsensä ja parisuhteen siinä samalla."

”Erilleen ajautumisen uhka on suurin, kun väliin tulee paljon muuta. Molemmat puolisot saattavat täyttää lasten tarpeita niin, että unohtavat omat ja toistensa tarpeet. Yhtä lailla vaikka iäkkäiden vanhempien hoitaminen, matkatyö tai yt-neuvottelut ovat riskivaiheita.

"Kaikissa kuormittavissa elämänvaiheissa on tärkeä puhua ja ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa meidän parisuhteellemme. Jos yhteinen jakaminen jää, mennään karille."

"Erilleen kasvaminen on kohtaamattomuutta. Lähtökohta on, että kaksi ihmistä olisi yhtä aikaa samassa paikassa ja keskittyisi suunnilleen samaan asiaan. Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, se kärsii, jos ei vietetä aikaa yhdessä."

”Usein on hyvinkin helppo huomata, missä on menty vikaan. Kaikki olisi paremmin, jos se toinen puhuisi ja kuuntelisi ja ponnistelisi suhteen vuoksi edes vähän enemmän. Valitettavasti korjaaminen pitäisi kuitenkin aloittaa itsestä.”

"Tärkeintä on ensin tunnistaa, mitä itselleni kuuluu. Miten olen suhteessa puolisooni, miten avoimesti osoitan tunteeni ja ajatukseni? Ratkaisu ei ole se, että rakastuu toiseen. Ydinasia on, miten minä ylipäätään olen parisuhteessa, tämän tai jonkun toisen ihmisen kanssa."

”Aina asioita ei saa korjattua. Parisuhteelta ja elämältä saatetaan haluta pysyvästi liian erilaisia asioita. Mutta jos molemmilla on sama tavoite, pitkänkin parisuhteen jälkeen voi kasvaa yhteen joko uudelleen tai ensimmäisen kerran.”

”Silloin jonakin iltana ymmärtää, että ne partiot ja pyykit ja yt-neuvottelut jaksaa juuri siksi, että vieressä on ihminen, jonka kanssa jakaa tämän päivän ja muutkin hyvät ja huonot päivät.”

Ajatuksia lauantai aamuun

                                         

Niin se on yksi arkiviikko taas taputeltu ja ollaan jo lauantaissa. Ulkona sataa hiljalleen lunta ja luonto on kauneimmillaan. Tekisi mieli mennä ulos vaan ei vaan oikein jaksa. On ollut koko viikon jotenkin tympeää herätä, joka ikinen aamu päänsärkyyn. 

Nyt lisäksi vielä neitokainen kuumeilee joten sairastupa meiningillä menty eilestä asti. Mikäs tässä.. olohuoneen sohvalla on majoitus potilaalla. 

Ei tarvii alkaa siivoamaan :) en viitsi imuria huudattaa, kun kuumeisen korviin se ei oikein kivalta kuulosta. 

Tässä ollaan nyt sitten samalla seurattu verenpaineita. Se hyvä puoli tässä on ollut, että ollaan saatu mitattua myös päivällä meille niin tärkeää tietoa.. 

askel kerrallaan kohti hoitotasoa mennään. Niin tosiaan tylleröllä siis todettiin pikkuriikkisen liian korkeat verenpaineet niin niiden vuoksi nyt siis lääkitys ja tarkempi seuranta myös munuaisten toiminnasta.

Keskiviikkona oli viimeinen työkokeilu päivä. Mitäs sitten. Kunpa tietäisi. Viimeisen kahden viikon aikana olen useamman kerran käynyt kuntoutustutkimus polilla syynissä. 

Tiedossa on, että työrajoitetta on, mutta minkä asteinen? Ja mitkä on ne rajoitteet? 

Kuulon kanssa ollaan vielä vaiheessa ja kokeilun aikana sain kyllä arvokasta tietoa mitkä tilanteet niitä haasteellisia ovat. Mutta olisi myös tärkeää saada ymmärrystä tuki- ja liikuntaelinten eli esim. niska-hartiaseudun tilanteen tuomat rajoitteet sekä tämän jatkuvan pääkivun vaikutus. Olis tietty kiva kun joku nyt pystyisi jäsentämään mistä tää kipu tulee ja miten tämän saisi hallinaan? Katsotaan ja kuulostellaan mitä ne sieltä sanoo. 

Tämä on oikeasti aika "ikävää" huomata taas olevansa tässä kohdassa... 

pystynkö mä? kuvittelenko mä vaan? löytyykö jotain? entäs sitten? Tulevaisuus on niin "kadoksissa" 

Sen kyllä jo huomasin, miten vaikea on saada tietoa mahdollisista tuista ja etuuksista (vammaistuki? ). On se vaan jotenkin niin nurin kurista, että kun on kouluttautunut ja yrittää töitä tehdä, mutta rajoitteiden vuoksi niistä pois jäämään. Törmäsin kyllä taas kerran niin tylyyn työntekijään, että osat pois. Se tuumas "oot täällä sitten jo toista kierrosta, miksi??" 

Ei tähän tilanteeseen oo tällähetkellä kunnon systeemiä eli miten toimitaan? kuka auttaa ja missä? miten edetään ja turvataan toimeentulo? jne. Tai siis joo ON. Työttömyys turva, joka on ok oman aikansa. Mutta, jos et voi tehdä ns. 100% työaikaa. Sinulle ”räätälöidään” työaika (jos satut sellaisen työnantajan löytämään, joka työllistää osa-aikaisesti ja suostuu lisäksi myös järjestämään työskentely olosuhteet sopiviksi) eli teet vaikka 50% työaikaa ja saati siitä palkan x e/kk ja lisäksi saat tukea, joka on siis tyyliin ¼ osa kertyneestä eläkkeestä.. (eli ei juuri mitään mun kohdalla) tai soviteltu päiväraha (x päivää). Jonka käsittely voi pahimillaan kestää siis parikin kuukautta siitä, kun se laitat. Ei tää systeemi kyllä kannusta töissä käymään, kun rahaa ei jää töissä käymisen jälkeen edes sen vertaa, että perheelle ruokaa saisi hommattua.

En oikeastaan yhtään ihmettele, että osoitetaan mieltä.  En varsinaisesti jaksa ottaa kantaa tuohon aktiivimalliin, mutta ei vaikuta kyllä taaskaan ihan toimivalta systeemiltä :(

Aktiivimallin mukaan työttömyysetuuksia leikataan väliaikaisesti 4,65 prosenttia niiltä työttömiltä, jotka eivät kolmen kuukauden seurantajaksolla ole osoittanut aktiivisuuttaan. Aktiivisuuden voi osoittaa joko ottamalla vastaan pätkätöitä tai osallistumalla työllisyyspalveluihin. Suurimpana epäkohtana mallissa pidetään sitä, että työtön ei voi välttämättä vaikuttaa töiden tai työllisyyspalveluiden saamiseen itse. 

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10055205

Tää yhteiskuntahan toimii niin, että joko oot 100% työkykyinen ja oot töissä, tai sit sulla on "takaMehtää" ja voit tehdä mitä lystää tai oot työtön, joka on vähän niinkuin ”huonopi tyyppi”.. Vähän niinkuin epäreiluu sanoisin mä.

Sitä mä kyllä kritisoin, että nykyisin KELAn korvattavuus on asiasta kun asiasta huonontunut. Ja mikä omalla kohdalla ihmetyttää on se, että nykyisin jokaisen perheen jäsenen pitää kerryttää omavastuu esim. matkakorvausten osalta. Täällä syrjässä kun tuota matkaa tulee esim. sairaalaan eli erikoissairaanhoitoon 75km. EI SIIS MITÄÄN JÄRKEÄ. Kun ei alle 16 vee kuitenkaan itse niitä Kuopion reissuja sinne hampaiden oikomishoitoon tai lasten polille maksa. Kyllä se menee vanhempien pussista. Mikä hauskinta on, että nämä ajot ei edes KELAn mieltä ole toimeentuloon vaikuttavia kuluja, koska ovat perusterveydenhuollon käyttöä. Eli näihin käynteihin ei voi edes saada harkinnanvaraista toimeentulotukea. Mietinkin, että mistähän mä näihin seuraavien viikkojen Kuopion reissuihin revin ne matkarahat??? Jos laitan lapsen kimppataksiin se on 25e/ suunta. Omaan autoon pitäs joku litra saada bensaa, että nuo reissut sais käytyä. Helmikuussa tulossa 4-6 reissua lapsilla Kuopioon. Omia käyntejä en ees tiiä. Ja minulla ei siis mitään tietoa saanko rahaa mistään ja milloinka voisin saada. (puolison tulotkan ei kaikkeen riitä) Kyllä tässä systeemissä ei ole mikään ihme, että ihmiset masentuu :( itse ainakin voi sanoa, että ei tälle yrittämiselle ja työnhaulle tunnuta paljon antavan arvoa. Kyllä vähemmästäkin alkaa itsetunto rapistua :(

Onhan minun elämässä paljon hyvääkin. On koti, perhe ja toimintakykyä jäljellä sen verran, että arki pyörii. Nuo koiruudet <3 te ystävät siellä jossain. Useammin pitäisi jaksaa teitäkin tavata. Siitä huolimatta Henkisen jaksamisen ilmapallo alkaa vähäitellen vajua. Kun elämässä on monta asiaa ns. ”työn alla” niin ei vaan Loputtomiin kukaan jaksa. Tulevan viikon tavoitteena onkin kerätä itselle voimia luonnosta liikkumisella. Onneksi tuo poitsu ja koirat jaksaa mun kanssa reippailla <3 ja mikä parasta luonto on lähellä, samalla lapsi saa kahden keskistä aikaa, kunto kasvaa ja mieliala kohenee. 

Ai niin.. pakko vielä kehua tuota mun poikasta. On se vaan niin "mehtäläinen" ja tykkää liikkua luonnossa. Käytiin viikolla yks iltapäivä lumikenkäilemässä ja kyllä me nautittiin <3 kyynel tuli silmään, kun näki miten elementissään oli. Tyttären rakkaus eläimiä kohtaan on kyllä asia mistä olen myös niin Onnellinen <3 voi kun saisin mahdollistettua tuon ratsastamisen, kun nään miten hyvää se tekee lapsen keholle ja myös mielelle. Koirien kanssa onneksi täällä kotona saa touhuta. 

Ja kun jotain pientä kivaa pitää kuitenkin aina yrittää järjestää arkea piristämään: meillä oli eilen PizzaPerjantai <3 tehtiin poitsun kanssa pizzaa. Keskiviikkona meillä oli ”KokkiKerho” ja tehtiin TalkkunaPuuroa ja Hirvenjauhelihakeittoa. Katettiin yhdessä pöytä ja tehtiin ihan ruokalistakin. Lapsilla oli kivaa ja jatkossa kuulemma pidämme ”KokkiKerhoa” joka viikko :D

Sain nämä ihanat kukat lahjaksi työkokeilu ajan työkavereilta <3 

Tämä on se kohta,
salama on hetkeksi seisahtunut taivaalle
ja kurjet löytävät etelän sulistaan.
Tämä on se kohta yötä
kukkuroillaan meistä.
Edemmäksi emme pääse.
takaisin emme tahdo.
Tähän ei voi kauaksi jäädä.
Tämä on se kohta.
Tähän kohtaan tahtoisin painaa pääni.

-Tommy Tabermann-