Vanhemmuus – kilpailuako?

Törmätäänkö teidän perheen arjessa siihen, että lapset valitsevat systemaattisesti toisen vanhemman ohjaamaan läksyjä, haluavat lähteä saman vanhemman kanssa harrastuksiin, elokuviin tai mukaan kokoukseen? Onko tuttua kuulla ” minä haluan olla äidin kanssa?” tai ” isin kanssa tehdään kivoja juttuja” tai jotain vastaavaa. Onko se jotenkin epäreilua vai kuuluuko se asiaan?

Omalla kohdalla huomaan, että nämä puheet ja valinnat menevät kausiluontoisesti vaihdellen. Nyt eletään sitä vaihetta, että lapset haluaa olla taas enemmän äidin kanssa ja äiti on se jonka kanssa tehdään läksyt, käydään uimassa, ollaan kotona sohvalla sylikkäin. Itse en näe sitä mitenkään toiselle vanhemmalle uhkana vaan ajattelen sen kuuluvan lapsen kehitykseen. Toki tuohonkin vaikuttaa monta asiaa.. miten arjen asiat ovat järjestyneet eli usein se vanhempi, joka on ns. enemmän läsnä muodostuu lapsille läheisemmäksi ja myös sitä kautta hänen arvomaailma ja toimita tavat siirtyvät lapsille. Se ei siis ole mitään manipulointia tai aivopesua eikä tarvetta kasvattaa lasta omaksi kopiokseen. Vanhemmat tehtävä on opastaa ja ohjata lasta elämässä eteenpäin ja luoda lapselle turvallinen ja virikkeellinen kasvuympäristö sääntöineen ja rutiineineen. Se tuo lapselle turvaa ja pysyvyyttä. Se on myös pohja lapsen omalle persoonalliselle kehitykselle. Lapsen arvot kehittyvät kasvamisen myötä.

Lapsen minäkuva kehittyy iän myötä ja aluksi mielikuvan vanhemmistä sisältyy lapsen minäkuvaan. Siihen, minkälaisen vanhemman mielikuvan lapsi sisäistää, vaikuttaa vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen laatu sekä lapsen kokemus tai tulkinta tilanteesta. Lapsen tulkintaan puolestaan vaikuttaa hänen persoonallisuutensa ja kaikki aikaisemmat kokemukset. Lapsen kanssa voi olla niin monella tapaa.. Onko aina helppo olla läsnä lapselle? Usein aikuisen voi olla vaikea työpäivän jälkeen pysähtyä kuuntelemaan lapsen ajatuksia tai keskittyä niihin arjen pyörityksen keskellä. Meillä tuota asiaa on nyt muun muassa harjoiteltu :) 1.askel ruokapöytä on kännykkä ja lehtivapaa alue (useimmiten).

Lapsen itsetunnon kannalta olisi toivottavaa, että mielikuva vanhemmasta olisi turvallinen, lohduttava ja kannustava, rakastava ja hellä. Silloin lapsi kokee voivansa luottaa itseensä, hän uskaltaa toimia ja kokeilla erilaisia asioita pelkäämättä liikaa että on tuhma tai toimii väärin. Lapsella pitää olla kokemus siitä, että hän saa vaikuttaa asioiden kulkuun. Etenkin 4-5 vuotiaan lapsen kohdalla on tärkeää, että vanehmmat ottavat lapsen mukaan päätösten tekoon ja lapsen mielipidettä kuunnellaan.

Lapsen arvomaailman kehityksen kannalta on tärkeää olla sääntöjä. Säännöt siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Koska toiset lapset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan vilkkaampia ja omaehtoisempia, heidän kanssaan vanhemmat tarvitsevat ehdottomampia rajoja. Jos lapsi saa toteuttaa täydellisesti mielihalujaan ilman rajoja, lapsen itsetunto voi kehittyä epätodenmukaiseksi. Lapsen on koettava sopivassa määrin pettymyksiä, jotta hänelle kehittyy kyky sietää kielteisiäkin tunteita.

Omassa arjessa huomaan usein, että 7- ja 8- vuotiaat alkavat omaamaan jo sen verran paljon omaatahtoa, että on tärkeää myös pysähtyä miettimään heidän tarpeitaan. Kaverit ja harrastukset kiehtovat yhä enemmän ja silloin on aika miettiä yhdessä miten vapaa-aikaa vietetään, että se olisi meille kaikille mielekästä. Vaikka meillä vanhemmilla välillä onkin erilaiset käsitykset siitä miten arjen menot tulisi järjestellä niin yhä useammin huomaan olevani se, joka mahdollistaa lapsille asioita. Enkä siitä halua itseäni korokkeelle nostaa tai toista vanhempaa syrjäyttää tai syyllistää häntä ”omien menojen” vuoksi. Ajattelen näin, että tällä hetkellä vastuu tietyistä asioista on minulla ja silloin minä olen se, joka ne päätökset tekeen. Toki yhteinen linja pitää olla, mutta myös ymmärrys puolin ja toisin on tärkeää. Näillä arjen valinnoilla me vanhemmat kuitenkin annamme lapsille yhden mallin toimia. Meidän roolijako täällä kotona on aika perinteinen eli äiti tekee ns. sisähommat ja isi ulkohommat. Toki tykätään laittaa ruokaa yhdessä ja pyritään molemmat liikkumaan lasten kanssa luonnossa yhdessä ja erikseen. Jokaisessa perheessa nuo mallit muotoutuvat arjen myötä eikä yhtä ainoaa oikeaa. 

Tässä vuosien aikana omilla lapsilla on ollut monenlaisia vaiheita. Se vaikein äiti-vaihe oli varmaan tuossa 4-6 vuotiaana, kun lapsille ei kelvannut kuin äiti. Mummolaan ja hoitoon jääminen oli yhtä itkua puolin ja toisin. Tuolloin huomasin miten pienen asian vuoksi lapsi voi menettää luottamuksen aikuiseen ja miten meistä aikuisista mitättömät asiat voivat aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta. Ja sen opin, että tuon ikäinen lapsi ei osaa kaunistella totuutta vaan sanoo niinkuin asiat ovat. Lapsi ei siis tietoisesti osaa ”valehdella”. Onneksi lasten kasvaessa myös taito kertoa ja käsitellä vaikeista asioista on parantunut ja helpottaa arjen hallintaa.

Mutta kilpailemmeko me vanhemmat siitä kumman kanssa lapsi tai lapset haluavat olla? Toki joskus itse mietin, että miten kivalta tuntuu tehdä jotain ihan itsekseen tai olla kotona yksin. Mutta loppujen lopuksi ajattelen näin, että tämä systeemi on meidän yhteinen valinta ja tässä lapset saa olla mukana päättämässä haluavatko vapaa-aikana olla äidin vai isin kanssa. Tänäänkin isi on pilkillä ja me lasten kanssa touhutaan kotona :)

jk. tää laulu on jostain syystä soinut mun päässä <3

Kirkossa

Tuli kirkkoon mies ja lapsi

he eteeni istuivat

kai tie oli pienelle pitkä oli kosteat kiharat

ei monta hetkeä hiljaa tuo ollut pikkupää

oli paljon kyselemistä ja paljon nähtävää

Oli kauniit alttaritaulut monihaaraiset kynttilät

nuo kaksi puhuivat hiljaa ja joskus hymyilivät

kovin kauan saarna kesti

lapsi istui miettien ja pienin pehmein sormin isän hihaa hyväillen

Minä tahtoisin isä jo kotiin isä minua väsyttää

hän nostaa pienet kasvot ja huuli värähtää

he lähtivät kesken saarnan minä loppuun asti jäin

sama hiljainen arka pyyntö nous syvältä itsestäin:

minä tahtoisin isä jo kotiin

isä minua väsyttää

soi kirkossa kiitosvirsi oli ulkona vehreää.

Ratsastus harrastuksena

Veli

Ratsastus harrastuksena

Ratsastus on monipuolinen harrastus. Se antaa mahdollisuudet kehittää itseään eri tavoilla. Ratsastus on antoisa harrastus niin aloittelijalle kuin pitemmin lajin parissa viihtyneellekin. Kaikille on tarjolla jotakin. Taitodot karttuvat ratsastettaessa eri hevoisilla tai poneilla.

Hevoset ja talliympäristö tarjoavat mahdollisuuksia paitsi ratsastuksen ja hevostaitojen harjoitteluun. Siellä eri-ikäiset ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä yhdistävä tiivis talliyhteisö on tasa-arvoisuudessaan voimaannuttava kokemus. Hevosten ja ponien kanssa puuhailu virkistää ja rentouttaa, vaikkei satulaan aina nousisikaan. Talliympäristössä elämänhallintaa ja hyvinvointia tukevat asiat nousevat luontevasti arjen rutiineista, ja jokaisen on mahdollista räätälöidä itselleen yksilölliset tavoitteet: jollekin ratsastus on urheilua, jollekin toiselle mielen kuntoliikuntaa.

Reeda ja Mustikka maastoon lähdössä

Meidän omaksi talliksi valikoitui Makkaramäen talli (http://www2.hevostalli.net/tallit/makkaramaen-talli.html), joka sijaitsee Kaavilla. Meiltä kotoa sinne on matkaa noin 30 kilometriä. Talli on pieni ja sen vuoksi koen sen kivaksi, sillä kun itsellä on rajoitteita kuulemisessa on kiva ratsastaa pienessä ryhmässä ja saada yksilöllisempää opetusta. Ja mikä parasta saamme ratsastaa tyttären kanssa samalla tunnilla. Äiti-tytär aikaa <3 Itselle on myös tärkeää, että on aikaa hoitaa ja käsitellä hevoisia. Hyväksi koen myös se, että tunnilla on aina tietty runko, joka tuo tekemiseen mielekyyttä. Mutta opettaja voi kuitenkin pienessä ryhmässä erityttää harjoituksia jokaisen ratsastajan kohdalla yksilöllisesti. Lapsen näkökulmasta katsottuna on kiva, että on mahdollisuus ratsastaa useammalla eri ratsulla ja sitä kautta saada taitoja lisää. Meidän tallilla on myös tänä keväänä heppa-kerho mikä on huippu-juttu meidän neidille. Siellä käydään läpi ns. teoriaa ja opitaan tekemään yhdessä ilman kilpailua.

Iska ratsailla

Reeda ja Viski

Tasapainoilua :)

Minä ja Assi

Ratsastuksen avulla kehonhallintaa ja tasapainoa

Hyvä tasapaino ja rentous auttavat ratsastajaa mukautumaan hevosen liikkeisiin. Hyvä ratsastaja hallitsee oman kehonsa. Kehonhallinta vaatii ratsastajalta hyvää kuntoa. Sydämen lyöntitiheys saattaa ratsastuksen aikana nousta ajoittain korkeaksikin. Ratsastajan pitää olla samaan aikaan rento ja jäntevä. Tämä edellyttää vapaasti kulkevaa hengitystä. Ratsastajan fyysinen jäykkyys heijastuu aina hevoseen. Sen vuoksi onkin tärkeää verrytellä ennen ja jälkeen ratsastuksen. Tästä on ihan omakohtainen kokemus. Hyvin huomaa, kuinka paljon vaikeampi on jaksaa mennä 60min tunnilla, jos lihakset on jumissä ja hapottaa jo 15min jälkeen. Kantapään kautta on tullut opeteltua nuo venyttelyt, mutta hyvä saada tämä Ahaa-elämys jossain vaiheessa. 

Hyväkuntoinen ratsastaja jaksaa keskittyä paremmin ja on itsevarmempi kuin hengästynyt ja väsynyt ratsastaja. Hyvä kunto ja kehonhallinta helpottavat lajitaitojen opettelua ja lisäävät myös lajin harrastamisen turvallisuutta.

Ratsastus vaatii myös mielenhallintaa, sillä laji perustuu ihmisen ja eläimen väliseen yhteistyöhön. Siksi on välttämätöntä tutustua hevoseen eläimenä ja opetella hevostaitoja. Tyttären kohdalla olen huomannut, että ratsastustunnilla keskittymiskyky on parantunut ja kehon kautta tullut palaute mielenhallinnasta tuo hyvää mieltä ja onnistumisen kokemusta. Muutamia kertoja myös poika ollut tallilla mukana ja hyvin viihtyy.

Usein sanotaan, että harrastipa mitä tahansa niin yksipuolisuus ei ole kokonaisuuden kannalta hyvä juttu. Niinpä myös ratsastuksen ohella on hyvä harrastaa muutakin esim. kävely, juoksu, hiihto, sauvakävely, pallopelit ja monet muut lajit sopivat mainiosti ratsastuksen oheisharjoitteluksi. Muistathan myös syödä terveellisesti, nukkua riittävästi ja pitää itsestäsi muutenkin hyvää huolta! Hyvinvoiva ratsastaja jaksaa paremmin ja oppii helpommin!

Kaviot

Meille tallille menosta on muodostunut viikon kohokohta. Se on kiva osa meidän arkea, mutta niin ”oma-juttunsa” että vaikka kuinka olisi väsynyt tai kiukkuinen tallille mennessä niin kotiin lähtee hymyssä suin. Onneksi tälläinen juttu on löytynyt :)

Elämää Ilona-impan kanssa

Katse tulevaan...

Matka jatkuu.. tiistaina (4.4.17) Ilona-impan toinen säätökäynti Kysissä. Onhan tämä ollut haasteellista ja raskasta aikaa monella tapaa. Tottuminen uuteen äänimaailmaan vie aikansa. Lisäksi tässä alkutaipaleella on ollut pientä propleemaa. Ekaksi oli väliaikainen korvakappale, joka aiheutti korvakäytävään hiertymää. Sitä sit piti hoidella. Sain reilu viikko sitten (27.3.17) vihdoin akustisen korvakappaleen ja vaikutti, etä nyt ”prossa” pysys paremmin paikallaan. No ehkä vähän. Mutta tuo uusi korvakappale ei kuitenkaan poistanuut vinkumis ongelmaa, joka mulla siis ollut koko ajan. Sitä on siis ollut kumarrelessa, pipon kanssa ja ratsastuskypärän kanssa varsinkin. Tosi tylsää.. toivottavasti saisin tuohon nyt jonkin jutut keskittyä.. Ehkä sellainen panta ois bueno. Kehittely käynnissä :)

https://hearinghenry.com/

Kaiken kaikkiaan leikkauksesta toipuminen on lähtenyt edistymään hyvin. Jäännöskuuloon lääkärit tuntuvat olevan tyytyväisiä. Onneksi maltoin lepäillä. Toki kuulo olisi voinut lähtä parenemaan paremminkin, mutta annetaan aikaa. Edelleen oon sairaslomalla mikä tuntuu toisia vähän ihmetyttävän. Edelleen ollaan siinä tilanteessa, että en pystyisi selviämään tällä kuulolla sairaanhoitajan työtehtävistä. Viimeksi tänään siitä kuntotusohjaajan kanssa juttelin puhelimessa. Vähitellen pitää alkaa miettimään noita työkuvioita: mitä se voisi olla ja missä? Millaisia apuvälineitä?  Onneksi vasenkorva pelaa puhelimessa puhuttaessa suht kivasti niin saa asioita hoidettua KELA, KYS ym. kanssa. Toki siinäkin siis on kuulon alenemaa. Eli nyt pitää kuntouttaa itseään muuten, kun kuulo ei vielä "riitä" työhommiin.

Joskus aikaa sitten mun omalääkäri Antti Hyvärinen patisti harrastamaan liikuntaa, jossa tasapainoelin joutuu tekemään töitä eli epätasaisessa maastossa kävelyä, pyöräilyä, arkiaskareissa tasapainoharjoituksia mm. yhdellä jalalla seisomonen, hyppiminen. Toki niitä olen yrittänyt tehdä ja liikuntaa eri muodoissa tulee harrastettua useamman kerran viikossa. Nyt toipilas aikana olen kuitenkin koittanut vielä enemmän kiinnittää huomiota liikkumiseen ja fyysiseen kuntoon. Jospa se auttas myös siihen henkiseen jaksamiseen. Tasapainolle tekee hyvää ratsastaminen on ollut ihana huomata miten se tukee myös muuta kehonhallintaa ja sitä kautta myös kuulemista. Nyt keväisinä päivinä olen käynyt lumikenkäilemässä, lasten kanssa pulkkamäessä sekä päivättäinen olen käynyt koirien kanssa lenkillä niin tiellä kun metsäpoluilla. Kiitos naapureiden nuo polut pysyvät auki :)

Talvisia touhuja 

Niin tosiaan toinen säätökerta oli vuorossa. Oli kaiken kaikkiaan aika rankka päivä, kun matkaa kertyy suuntaansa se 75km. Minulle jo kuulokojeen aikaan säätöpäivät oli tosi väsyttäviä ja olin ihan mehut pois sen jälkeen. Kaikki se piippilujen kuuntelu ja säätäminen vaan vie niin paljon voimia. Mulla ei siis vielä kertaakaan oo onnistunut niin, että kävisin säädöissä ja palaisin vaikka töihin. Niin me ollaan vaan erilaisia ihmiset vaikka ns. saman vaiva olisikin. Osasin odottaakkin, että keskiviikkona on kipupäivä. Ja näin kävi. Nukuin jo yön vähän levottomasti ja aamulla oli päänsärky aika juhlallinen. Vasta päivällä pystyin impan laittamaan ja aloittamaan päivän kuuntelut. Kuitenkaan keskiviikkona en vielä ihan koko päivää pystynyt impan kanssa olemaan. 

Tänään torstaina oon sit pitänyt imppaa 8 tuntia eli eka kerran koko aikana melkein työpäivän. Tähän mennessä oon pitänyt max 4 tuntia kerralla ja sit on ollut pakko pitää taukoa. Säädöt pysyi muuten samana, mutta nyt laitettiin ns. scan ohjelma nro 1 ja sillä pyrin nyt menemään mahdollisimman pitkälle. Tänään kävin eka kertaa ulkona ihan kunnon lenkin impan kanssa. Tähän asti en ulkona oo pitänyt, kun tallilla. Myös kuntosalilla kävin tänään Ilona-impan kanssa eka kertaa ja ei huono kokemus. Tästä ois nyt hyvä jatkaa, kun tuntuu et säädöt on paremmalla mallilla. Vaikka kyllä mä huomaan miten pinna on lyhyt, kun väsyy edelleen suht helposti.

Kaiken kaikkiaan tää ”projekti” on kyllä koko perheen ja lähipiirin yhteinen, vaikka se istute minussa onkin. Kyllä vaaditaan tältä meidän pikku perheeltä venymistä ja paljon. Lapset eli tyttö ja poika sekä mies joutuu kyllä paljon kuuntelemaan, mun vaikerointi, turhautumista ja kiukkua. Toki myös Ahaa elämykset ja ilon kyyneleet he saavat jakaa. Tarvitaan melkista Tahto-tilaa, että asioissa päästään eteenpäin ja että arki sujuu. Vaikeinakin päivinä ois vaan pakko jaksaa ja onneks noi jaksaa mua potkia eteenpäin. Paljon ollaan nyt yritetty tehdä asioita yhdessä, että me kaikki opittas elämään tämän Ilona-impan kanssa.

Oman jaksamisen kannalta on ollut tärkeää, että mun vanhemmat ja muutamat ystävät jaksaa kuunnella ja tsempata. Lisäksi on törkeää, että on sellaiset harraste mahdollisuudet ja siellä jengi joka mahdollistaa jutut.

Mutta ihan aikuisten oikeasti mun täytyy olla kiitollinen, että mulla on tää perhe ja tuo puoliso. Ei hänellä todellakaan ole ollut helppoa sillä kaiken kaikkiaan mun jaksaminen tässä vuosien aikana on ollut niin vaihtelevaa. Välillä on päiviä kun haluis vaan itkeä ja kaivautua maan alle. Kuitenkin hän on edeleen tässä <3 vaikka vaihtoehtoakin olen tarjonnut.. niinhän ne sanoo, että ”Rakkautta on myös päästää toinen menemään...” Mutta täällä ollaan ja eteenpäin on suunta...

jk. tiistaina kävin myös hammaslääkärillä sillä leikatulla puolella aika ajoin hermosärkyä.. tilannetta seurataan.. kipujen pitäisi hävitä noin ½ vuoden aikana. Saas nähdä miten käy. Onneksi oon pärjännyt näiden kipujen kanssa ja onneksi niitä ei oo usein.