Tyttöjen kaupunkilomat osa2

Sanotaan, että asioilla ja tapahtumilla on jokin merkitys.. että usein sen ymmärtää vasta myöhemmin. Niin kai sitten.

Täytyy myönää,  että näin äitinä tulee edelleen niitä tunteita, että on jokseenkin Avuton. Yksi osa-alue jossa tämä tunne saa vallan on kyl, kun lapset sairastaa.  Luulisi, että näin hoitajana tää ois "helppoa ku heinänteko" vaan kun ei oo. Kyllä mä osaan antaa kuumelääkettä ja vähän muutakin, mutta on se vaan niin metkaa, että oman lapsen kohdalla tuo "kotikuntoisuuden" arviointi on vaan aina yhtä vaikeaa. Välillä mietin,  et oonko yli hysteerinen äet joka haluu, että lapsi tutkitaan joka kolauksessa. Jokin vaisto vaan nytkin sanoi, että lähdettävä on.

Jotenkin tuo lapsen levottomuus,  kipuilu ja väsymys sai omankin olon levottomasti. En ees tiiä montako kertaa ehdin vastata kysymykseen "äiti miks mä oon kipee?" "paranenko mä" "äiti pitääkö mennä lääkäriin ja pitääkö pistää, sattuuko se?"
Oikeesti tuo lapsen hätä. Lapsi joka on tähän asti ollut SISSI. On pistetty ja tutkittu vaikka ja kuinka paljon. Mutta nyt tämä lapsi pelkää kaikkea lääkäriin ja sairaalaan liittyvää. Arg! ei oo reilu :( että just tässä vaiheessa pitää sit tutkii enemmän ja vähemmän.

Niin ollaan  neidin 6vee kans sairaalassa nyt oltu pari yötä. Alku viikosta alkoi korkee kuume, päänsärky, oksentelu. PLV otettiin tiistaina ja Sittenpä jäätiinkin seuraus linjalle... kuumetta vaan oli ja lapset oli ku märkä-rätti konsanaan. Oisko tää nyt sit influenssaa? vai mitä?soitto terkkulaan...  no sit kuitenkin päätettiin kattoo vähän verikokeita kun pissa vähän tuhruinen ja tyttö niin kovin kipee.
Bling! CRP 200 ja pissassa suttuu... täällä nyt sitten ollaan.

Mikäs se on sit tuo syy? Siinäpä sitten onkin mysteeri.
On nyt sit katottu vatsan UÄ, keuhkokuvat, verikokeita, virus viljelyä.
Suonensisäinen lääkitys päällä. Eristyksissä. Mutta kukaan ei tunnu tietävän onko tää nyt pissitulehdusta vai jotain muuta?
Pakko sanoa, että laittaa miettimään alkaako tää sairastelukierre uudelleen? Johan tässä ehdittiinkin olla joku pätkä terveenä.

Niin sitä tässä nyt mietin, että mikä lie tämän episodi tarkoitus? ajoitushan on nyt aika hyvä sillä mä oon L.O.M.A.lla :) mutta pakko sanoa, etten tässä nyt hirveesti nää mitään itua. mielummin mä lomailisin kotona kun täällä sairaalassa.
Ok. onhan mulla nyt aikaa keskittyy tyttöön, antaa aikaa. Nukuttukin on suht hyvin. Mutta kyllä tämä meidän touhu on aika yks oikoista.
Vähän kirjan lukemista, neulomista,  helmien pujottelu, legoilla rakentelua, DVD katselua sekä piiretelyä. Itse oon käynyt vähän ulkonakin kävelemässä. Ehkä tämän juju tosiaan aukea vasta myöhemmin.

Vielä ensi viikko lomaa ja sit ois viikko töitä. Sit jään jälleen koti hommille. Ehkä silläkin on joku tarkoitus.

Mikä parasta lapsi alkaa tervehtyy.. juomat ja ruoka alkaa maistua :)
Täällä on menossa kysymys-tulva "pääsenkö mä koskaan kotiin" "pistetäänkö tänään" "sattuuko kun laitetaan lääkettä" " haluutko sinä äiti olla täällä" " paranenko minä" " milloin se lääkäri tulee, sattuu kun tutkitaan " "miksi mä en saa mennä leikkihuoneeseen " paljon kysymyksiä ja niitä täällä sitten mietitään...

Ehkä tää nyt vaan on tyttöjen kaupunki-loma osa :)

Loman aloitus.. vaikeuksienko kautta voittoo?

Tästä päivästä voisi sanoa, että vaikeuksien kautta voittoon tai jotain sinnepäin.

Aamuhan alkoi leppoisasti -30 mittarissa. Lapset linja-autolle yhdessä Sissi koiruuden kanssa. Siinä matkalla kattelin, että kovin kylmissään tuntuu Sissi olevan vaikka kuitenkin tottunut kylmyyteen kun pääsääntöisesti on kuitenkin ulkokoira. Hyrr.. oli aika kylmä itselläkin pakko myöntää.Sissi nyt muutaman yön ollut sisällä kun tuo koppi on suhteessa aika iso yhdelle koiralle. 

No kotiin päästyä sitten mietin, että voishan tuon Voten ja Usvankin ottaa hetkeksi sisälle.. yksi häkki.. toteutus? muutaman kokeilun jälkeen hain ukin autotallista ison kuljetushäkin ja otin molemmat sisälle koirat yhtä aikaa. Sissi tarhaan touhuamaan. Kaikki vielä hyvin tässä vaiheessa kunnes hoksaan, että pitäisi lähtä kylälle asioille.

No aluksi oli auton avaimet hukassa.. Tomi lähti aiemmin jo maasturilla verkoille. No avaimet löytyy ja eikun autoon.. juu eipä inahdakkaan.. ei kirmaa mun rasu-Reima :( 

No ei hätää... soittamaan muutama puhelu. Vähän saatan myöhästyä, mutta yritän tulla. Tomilta neuvoa mitäs mä teen? Tää ei pelitä :(

Käynnistys kaapelit ja traktorin akku.. ja niinpä lähtee auto käyntiin. Päivä paistaa taas.

No kylällä asioita ja hyviä kohtaamisia :)

Kotiin lähdön aika.. ei inahda auto ei. 

Rakkaani saapuu ratsullaan ( ei ollut valkoinen, mutta mukana oli apu) ja taas auto käynnissä. 

Samassa puhelin soi.. KYSiltä sosiaalityöntekijä soittaa.. puhelin meinää hyytyä kylmässä.. auto jää pihalle käyntiin ja riennän sisätiloihin puhumaan. Ritarini lähtee jatkamaan matkaa. No minä siis puhun puhelimessa ja koitan selvittää tulevaisuuden suunnitelmiani samalla kun kurkin ikkunasta että vieläko ratsu-Reima on käynnissä. Puhelu päättyy ja ajatus lähteä kaupan kautta kotiin.. 

vaan eipä hyppää polle liikkeelle vaan sammuu... VOI EI!!! Ritarini on jo ehtinyt kotiin ja sillä ois lievästi sanottuna kiirus jo miekan teroitukseen (töihin).. Eipä auta vaan jälleen kerran hän sit rientää mua auttamaan.. tällä kertaa vaihtui ratsut ja minä kauppaan ja Ritarini kotiin evästämään.. siinä me sitten lennossa vaihdetaan ratsuja kun mie kaupasta kotiin ehdin. 

Puhtaat pyykit, polttopuita ja uunin lämpö, Avensis+akku+kaapelit, Axu <3

Opetus 1: olisinpa ottanut tuon traktorin akun ja kaapelit heti kyytiin... niin ei ois tarvinnut isännyyden ajella moneen kertaan kylälle mua pelastamaan.

Lapset koulu kyydiltä ja kotiin lämmittämään uunia.. ahkio on kyllä kätevä tapa raahata puita.. 

pakkaspäivän paras ääni on kyllä ”tulen rätinä uunissa <3

Koirille lämmintä vettä ja ruokaa, lapsille ruokaa, itselle ruokaa... läksyjä... höpöttelyä.. ompeluakin...

Vote ja Reeda sekä Usva

Ajattelin, että nyt nuo nuoret koiruudet on sisällä jo useemman tunnin.. että nyt vois olla Sissin vuoro tulla sisälle.. 

Operaatio Vote ja Usva siis ulos.

Ylläri pylläri: Vote oli päättänyt laittaa omat alusensa kappaleiksi... kyllä muuten räsymaton saakin pieniksi paloiksi. Sit vielä lähtiäiseksi pissas keittiön kaapinoveen. Kiitos vaan sisämajoituksesta. Pakko sanoa, että ihan jonniin verran tympäs. Nyt Vote ja Usva onnellisesti häkissä.. kiitos vaan pikku-apulaiset. Sissi sisällä.

Lapset halua Axeliina ajokoiran sisälle. Katsotaan mitä ehtii tapahtua.. vielä on iltaa jäljellä :)

Tästä noustaan :)

jk. heppa-tytölle tuli luvattu, että ompelen barbin hepalle loimen, satulahuovan ja suojat 

Hepan uudet varusteet by: mamma

 

lapset koulutiellä

Viime päivinä on uutisoitu kuinka pakkaslumi, joka pöllyä aiheuttaa liikenteessä vaaratilanteita. Se tuli huomattu myös tänä aamuna. Olin saattamassa lapsia Kuopio-Joensuutien varteen linja-autopysäkille. Ja täytyy kyllä myöntää, että aika karmee keli ja silti autot ajoivat reipasta vauhtia ja läheskään jokainen ei väistänyt tienlaidassa kulkevia koululaisia. 

Kyllä näin äitinä sydän syrjällään mietin niitä koululaisia joita tuolla valtatien ja pienempien autoteiden varressa aamuhämärässä kulkevat. Aika armotonta. Siinä ei heijastimet ja välkkyvalot auta kun näkyvyys on aika ajoin nolla. 

Paljon puhutaan, että lasten kanssa tulee opetella miten tien varressa in turvallista liikkua, mutta kyllä aika kevyt on tuollainen metrin mittainen, kun vastaan tulee täysperävaunurekka, joka tuo mukanaan kovan ilmavirran ja lumipöllyn. Siinä on laps kuin lumiukko sen kuuron jäljiltä. Onneksi tuo lumi on kuivaa. Kauhulla odotan loskakelejä jolloin sieltä tulee niskaan loskaa, kiviä ym. joista lapselle voi aihetua jotain näkyvää. 

Tie oli kyllä aurattu, mutta pysäkin kohdalla olikin sitten ihan kunnon penkka. Lapsia se ei haitannut, mutta moneen kertaan piti muistuttaa, että penkalla ei saa seisoa kun linja-auto tulee ettei käy huonosti.

Kaikesta huolimatta oikein kivaa torstaita, älkää rikkoko itseänne lumitöissä. 

140116 aamun tunnelmia.. hämärä aamu, lumi pöllyää ja pysäkillä on penkka :)

 

Työelämä – vapaa-aika, miten saada ne tasapainoon?

Työelämä – vapaa-aika, miten saada ne tasapainoon?

13.1.2016 Savon Sanomassa oli kirjoitus ” Työinto ei johda työhulluuteen”

Kylläpäs muuten osu ja upposi. Niin hyvää asiaa ja ajankohtaista kaiken kaikkiaan. On oikeasti aika surullista huomata miten monessa työpaikassa toimintoja pyöritetään ns. vajaalla. Lyhyiin poissaoloihin ei palkata sijaisia ja toisaalta ei niitä aina ole mistä palkatakaan. Henkilöstö mitoitukset on ainakin sosiaali- ja terveysalalla niin minimissä, kuin vain voi sallittujen rajojen sisällä olla. ”Tämä sota ei yhtä miestä kaipaa” mentaliteetillä mennään. Työt tehdään ja pienissä porukoissa puristaan, mutta se jää siihen.

SS kirjoituksessa vastakkaisen asetetaan työn imu ja työholismi. Mitä eroa näillä on? ” Työn imulla ja työholisimilla on erilainen motivaatiopohja.” Henkilö jonka työmotivaation taustalla on työn imu tekee työtä jonka kokee mielekkääksi ja tärkeäksi. Hän pystyy irtaantumaan työstä vaikka saataakin uppoutua siihen. Hän saa työstään onnistumisen kokemuksia sekä energiaa ja voimavaroja myös vapaa-aikaan. Hän pystyy luottamaan ja jakamaan töitä muiden kanssa sekä hyväksyy, että jokainen tekee virheitä. Hän arvostaa työkavereitaan.

Työholisti tekee pitkää päivää eikä välitä ylitöistä. Ajattelee työtä myös vapaa-ajalla eikä näin pääse työstään irti edes vapaa-ajalla. Kokee ettei mikään työn tekemisen määrä ole riittävä. Ei hyväksy virheitä itseltään eikä toisilta. Hän haalii kaikki työt itselleen eikä halua jakaa töitä muoden kanssa. Halveksii laiskana pitämiään työkavereita. Täydellisyyteen pyrkivä persoonallisuus saattaa altistaa työholismille.

Suomessa on perinteisesti arvostettu kovaa työntekoa. Mikä heijastuu vieläkin toisilla työpaikoilla toiminta tavoissa eli työtä tehdään ns. urakka luonteisesti sekä suorituskeskeisesti eli tietyt ”tehtävät” on päivittäin tehtävä. Nykyisin on tosin jo merkkejä nähtävissä, että suorituskeskeinen suhde työhön on heikentymässä nuoremissa ikäluokissa.

Pelästään mielekäs ja merkityksellinen työ ei usein riitä synnyttämään innostusta. Siihen tarvitaan hyvää ja osaava johtamista, arvostusta sekä myönteistä palautetta sekä dialogia eli vuoropuhelua siitä mihin työssä pyritään, mitkä ovat yhteiset päämäärät. Harmikseni itse olen huomannut, että useassa työyhteisössä johtoportaan ja henkilöstön välillä ei käydä näitä keskusteluja. Jos niitä käydään on usein kysymyksessä jokin akuutti kriisi-tilanne.

Miksi onkaan niin vaikea luoda systeemiä, jossa esimies jalkautuu kerran kuukaudessa ja tulee työyhtesöön kuulemaan miten siellä työ sujuu? Miettiä yhdessä onko resursseja riittävästi, että perustyö sujuu ja tavoitteisiin on mahdollisuus päästä. Jos ei, mitä tulisi tehdä?

Mikä ikävintä olen törmännyt liian usein siihen, että esimiehen luona juostaan vuorotellen ”kitisemässä” ja esimies toimii näiden palautteiden perusteella mikä ei työyhteisön kannalta ole todellakaan oikeidenmukaista tai reilua. Tässä kohtaa voi vain toivoa, että työelämän kentälle alkaisi tulla uudenlaista johtajuutta. Sellaista missä johtaja olisi ajantasalla kentän tapahtumista, olisi aidosti kiinnostunut koko työyhteisön hyvin voinnista ja uskaltaisi olla oikeudenmukainen ja johdonmukainen toiminnan koordinaattori.

Työelämän vaatimukset kasvavat. Pitäisi olla yhtä koulutetumpi, monitaistoisempi ja tuottavampi sekä tehokas. Tehdä työtä kuin tekisi sitä itselleen. Mikä siinäänsä ei ole huono asia. Kun tekee työtä ja kehittyy siinä ja tietää osaavansa on suunta oikea. Mutta minkä kustannuksella työtä tehdään? Kuinka usein tulee mietittyä, että ei voi olla poissa töistä, koska toiset joutuvat tekemään ne työt jotka tälle päivälle on suunniteltu. Mutta onko kukaan korvaamaton? Työelämän paineet luovat usein tunteen, että joka rapsauksessa ei ole varaa olla pois. Kuinka usein olet törmännyt siihen, että soitat töihin, että lapsi on sairas ja joudut jäämään pois? Ja törmännyt siihen, että esimies kysyy ”etkö saa ketään hoitamaan lasta?” Useasti, valitettavasti. Mutta näinhän sen ei pitäsi mennä. Vaan vastauksena pitäsi olla ” hoida lapsi kuntoon ja tule sitten töihin.” En minä ainakaan halua uhrata lastani ja hänen terveyttää oman työssäkäymisen vuoksi. Eikä kenenkään muunkaan tarvitse tehdä niin. Nykyaikaan on, että vanhemmat usein jäävät vuorotellen hoitamaan lapsia kotiin, kun sairastumisia tulee. Mikä itsestäni on hienoa asia.

Usein työpaikoilla työntekijöille muodostuu erilaiset roolit. Myös nämä roolit ja asema työyhteisössä ovat työholisimin taustalla. Työholismiin ei edelleenkään suhtauduta samalla tavalla kuin esimerkiksi päihderiippuvuuteen vaikka samalla tavalla siihenkin tulisi löytöö ratkaisu. Työssä kiinniolo 24h vuorokaudessa ei pitemmän päälle ole hyväksi kenellekään, olipa elämäntilanne mikä hyvänsä. Ehkä työholisimi on kuitenkin jollain tavalla hyväksyttävämpää, koska usein muu työyhteisö saattaa hyötyä siitä, että joku on valmis paahataan töitä aamusta iltaan. Kysymys on osaksi oraganisaatio kulttuurista, sillä edelleen on työyhtesöjä joissa melkeinpä kilpaillaan kenellä on entisen ylitöitä.

Vapaa-ajan merkitystä on tutkittu ja todettu, että työn vastapainona vapaa-aika on tärkeä osa suomalaisen arkea. Vapaa-ajan harrastuksista liikunta ja luonnossa liikkumien ovat kärkisijoilla. Luontoympäristö koetaan elvyttäväksi ja palauttavaksi, koska se mahdollistaa etäisyyden ottamisen, eettiset elämykset sekä luonnon rauha ja mahdollisuus ylläpitää sosiaalisia suhteita. Vaikka vapaa-aikaa käytetään myös kodinhoitoon koetaan se tärkeäksi vastapainoksi työlle. Suosituimpia suomalaisia ulkoiluharrastuksia ovat kävely, unti luonnon vesissä, mökkeily, marjastus, sienestys, veneily, kalastus, luonnossa liikkuminen, murtomaa hiihto, auringon ottaminen, eväsretket, puutarhan hoito jne.

Aiheestahan löytyisi ihan valtavasti tietoa. Mutta mikä tärkeintä on tiedostaa omat rajat ja ymmärtää, että työ on osa elämää. On tärkeää jättää voimia ja aikaa myös siihen työelämän ulkopuoliseen aikaan. Lapaset ovat vain hetken pieniä, parisuhdetta ja ystävyys suhteita on hyvä vaalia. Ja ennen kaikkea hoitaa myös itseään ja nähdä omat voimavarsansa ja jaksamisen rajansa. ( minäkin yritän sitä opetella täällä kovasti)

Lumisin terveisin Sari

jk. tuossa muuta vinkki, jos kiinnostaa.... 

ihan googlaamalla löytyy kaikki :)

**************************************************************************************

* VIRKISTÄÄKÖ VAPAA-AIKA -vapaa-ajan toimintojen koettu virkistävyys ja niihin käytetty aika suomalaisilla. Anniina Vauhkonen. 

Pro-gradu/ Tampereen yliopisto 2010

* ARKI HALLUSSA? Suomalaisten asiantuntujoiden näkemyksiä työstä, perheestä ja vapaa-ajasta vuonna 2015. Delfol-panelin tuloksia. 

Elina Moisio & Heljä Huuhtanen. Työterveyslaitos. Työ ja ihminen Tutkimusraportti 31

* VAPAA-AIKA -työn vastakohta, harrastuksia vai vapautta? 

Mirja Liikkanen 

( www.stat.fi/tup/hyvinvointikatsaus/hyka_2004_2_vapaa-aika.html)

Oravan pyörässäkö?

Mieleen muistuu opiskeluajoilta monta harjoitusta, jossa mietittiin miten ymmärtää paremmin asiakasta ja heidän rajoitteitaan. Kuljetettiin kaveria silmät sidottuna ympäri koulua, syötettiin toisiamme, tehtiin vuodepesut, otettiin sydänfilmi, mitattiin verenpainetta ja ja...

koitettiin siinä samalla oppia miltä potilaasta/ asiakkaasta tuntuu. Miten heidät tulisi kohdata?

Miten ymmärtää heidän tarpeensa?

Miten ymmärtää miten sairaus, vamma tai esim. kipu vaikuttaa heidän jokapäiväiseen elämään.

Niin hoitajat kuin asiakkaat ovat ihmisiä, yksilöitä.
Miten kohtaamme toisemme vaikuttaa monta tekijää; ympäristö, elämänkokemus, aiemmat kokemukset sekä kohtaamiset, vireystila, persoonallisuus ja moni moni muu seikka. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kohdata, toimia. Kysymys on hetkestä ja asiat voivat lähteä sujumaa tai sitten ei.

Viime aikoina olen useasti miettinyt miten mielenkiintoista olisi saada aikaan simulaattori, jonka avulla hoitajille, omaisille, työkavereille ja muille kiinnostuneille voisi tarjoita edes pienen palan sitä kokemus maailmaa, jossa pitkäaikaissairas henkilö usein elää. Olisi mielenkiintoista tarjota mahdollisuus olla päivä vaikka vuodenpotilaan kokemusmaailmassa. Miltä tuntuu herätä,yöllä kun kipu hiipii jäseniin eikä pysty itse tekemään mitään.. paitsi soittamaan kelloa ja hoitaja tulee kun ehtii. 
Aamupalaa tulee sitten, kun muut on saaneet. 
Päivä vaatteet laitetaan, kun hoitajille sopii jne. 
Tai Miltä tuntuu olla päivä niin ettei nää kuin hahmoja? 
Miltä tuntuu herätä keskellä yötä täydestä unesta vaipan vaihtoon?

Usein myös mietin sitä kuinka moni työssä käyvä ihminen tekee työtä vaikka elämää rajoittaa jokin sairaus esimerkiksi selkävaivat, diabetes, reuma. Osaammeko me huomoida työpaikka toistemme rajoitteita? 
Vai pitääkö kaikkien pystyä vetämään samalla teholla ja samalla tavalla päivästä toiseen. Olisiko meidän hyvä miettiä myös miten työkaverin rajoitteet vaikuttaa hänen työpäivään?

Miten me suhtaudumme asiakkaaseen ja hänen rajoitteisiin on lähtöisin siitä, mitä meille on opetettu ja mikä on meidän oma kokemus. 
Miten tulisi teoriassa toimia ja mitä ovat hyviä toimintatapoja. 
Mutta itse voin sanoa, että en voi tietää miltä tuntuu, jos jalka on amputoitu. 
Tai kuinka kovaa koskee, kun on kaatunut rollaattroin kanssa ja satuttanut itsensä. 
Miltä tuntuu kun nivelrikkoiseen selkään koskee. 
Kokemuksesta tiedän, että jos vatsaa on leikattu niin se on kipee vaikka kuinka sais lääkettä.. tai jos on pissatulehdus niin on alaselkä- ja vatsa kipeet.. jne. 
Nämä asiathan ovat niitä joita ei voi koulussa opettaa vaan ne on koettava itse ja yritettävä ymmärtää, kuunnella sitä asikasta siinä tilanteessa. Joskus ”pikku passaaminen” voi helpottaa asiakkaan oloa enemmän kun annettu lääke.. se on arjen luksusta, saa palvelua ja samalla hoitajan aikaa.

Hetkelliseten kohtaamisten merkitys on itselleni korostunut. Usein senkin vuoksi ettei kuule kunnolla on pakko keskittyä siihen hetkeen jossa on. Olipa se kohdattava asiakas, naapuri, työkaveri tai ohikulkija. Usein niistä hetkistä saan myös itselle hyvän mielen. Myös se, että olen läpikotaisin ”tunne-ihminen” tuo kohtaamisiin varmasti oman piirteensä ja työssäni olen kokenut sen vahvuutena.

Tuota työkaverin huomoimista olen miettinyt vuosia... omien rajoitteiden vuoksi olen ehkä itse oppinut ymmärtämään myös toisia paremmin. Mutta myös se, että olen saanut tehdä työtä moni ammattilisessa työryhmässä, jossa tähän asiaan kiinnitettiin hyvin huomiota.

On valitettavaa kuinka usein työelämässä joutuu kohtaamaan eriarvoisuutta ja arvostelua, jos työn tekemisessä tulee huomoida työntekijän rajoitteet. On surullista huomata, että jos et pysty tekemään asioita samalla tapaa kuin muut olet erilainen ja myös jollakin tapaa uhka tai rasite. Koetaan, että työnantaja suosii, jos työtä räätälöidään niin, että työssä käyminen on mahdollista. Usein koetaan, että muu työyhteisö joutuu kärsimään, jos jollakin työyhteisön jäsenellä on jokin rajoite esim. tekee vain päivävuoroja selkä vaivojen vuoksi tms. Kuinka moni meistä miettiin, että onpa hieno juttu, että voi käydä vielä töissä vaikkakin räätälöidysti. Olla osana tätä työyhteisö ja tuoda oman panoksensa tähän tiimiin. Meillä jokaisella on vahvuutemme ja ne huomioidaan. Miksi ei voisi miettiä niin, että kun joku ei voi tehdä jotain joku toinen voi tehdä sen. Oma työkokemukseni on kertynyt lähinnä hoitotyöstä ja ajattelen näin, että etenkin hoitotyössä usein työjako on avaiasemassa työssä käymisen mahdollistajana. Olisi hyvä miettiä työntekemistä myös muidenkin kun itsensä näkökulmasta. Usein se antaa omaan työhön ja työskentelyyn jotain. Samaan tulokseen voi päästä eritavoilla. Onko yhtä oikeaa tapaa tai yhtä oikeaa työn jakoa? Mielestäni ei.

Olen miettinyt taas viime aikoina sitä miten tuollainen simulaattori voisi olla kätevä. Voisi tarjota lähesilleen päivän minuna.

Aamulla herätä siihen, että korvia tinnittää. Laittaa kuulokojeet päähän (patterin sirinät, valojen tirinä, renkaiden jytinä ym. tausta äänet) ja samalla kokeilla miltä tuntuu, kun tasapaino huononee, kuin toisessa korvassa vahvistuu matalat ja toisessa korkeat äänet. Yleensä kahta kojetta voi pitää vaan max 2 tuntii ja sitten pudotetaan kuulemisen tasoa kun käytössä vaan yksi kuulokoje. Koittaa jaksaa päivä töissä kuunnella ihmisten päällekkäistä puhetta ja erottaa sieltä se olennainen.

Mennä ihmisten luo kysymään mitä sieltä kaupempaa sanoitkaan. ( usein vaikka juuri olet sanonut että mä kuulen huonosti se unohtuu samantien) ”Mä kun en kuule, sorry”. Jossain vaiheessa alkaa sitten päänsärkyä muistuttava tila, johon ei Buranat ja Panadolit auta. Koska ääniä on tullut jo ihan kokokiintiö täyteen, korvat ei vaan enää jaksa ottaa yhtään uutta ääniärsykettä. Vielä ois jäljellä pari tuntii töitä... pää on suht ”pönttö” mutta ei auta.

Huoh.. työpäivä pulkassa voi hetkeksi ottaakin kojeen pois. Ihana.. melkein hiljaista.. mitä nyt korvat vähän tinnittää.

Loppu päivän/ illan voikin olla ilman kojetta.. kuule ei tietty kunnolla, mutta onneks perhe tietää sen ja korottaa ääntään.

Kiva katsella tv:tä kun ei kuule mitä ne siellä puhuu..mutta kuva näkyy kuitenkin.

No pääseekin jo nukkumaan. Lasten rutiinit ja iltasatu.

Hetki omaa aikaa eli kirjan lukemista, että uni tulis ja osaisi rauhottua.. tinitys jatkuu. Mutta onneksi uni tulee.. yleensä :)

Ei sillä, että haluaisin muille samanlaisen elämä.Ei ei tosiaankaan. Vaan sen vuoksi, että saisin ymmärrystä. En ole vain ylpeä ja koppava jota ei kiinnosta, vaan minulle päivättäisten asioiden hoitaminen vaatii paljon kuulemista ja välillä se on kovan työn takana kuulla se kaikki informaatio joka ympärillä tulvii. On ylättävän raskasta pinnistellä, että kuulee kaiken olennaisen. Ja aina ei pinnistelystä huolimatta kuule :(

Olen miettinyt monen ammattilaisen kanssa näitä rajoitteita ja taas ollaan samassa tilanteessa... mitä alkais tekee???

Ihan toimettomaksikaan ei voi jäädä kun on vast 40 vee... mistähän löytyisi työ jossa voisin hyödyntää osaamistani ja missä pystyisin rytmittämään työtä niin, että myös ”korvat” pysyis menossa mukana. Mietinkin oonko oravan pyörässä tämän työssä olon ja työttömänä olon kierteessä????

    

Pakkasta ja pukeutumista ongelmia

Jipii!!!!
Nyt sitä on.. pakkasta meinaan
mittari näyttää -20 astetta
meidän nuoriso-osaston tuntuu vaan olevan NIIN vaikea tajuta, että sinne pitää laittaa vaatetta ihan huolella.
Ei ei ei... nää juoksee pihalle kaula paljaana ilman kaulaliina tai putkeen tai kauluria. Ranteet on paljaat ja samoin selkä.Tuntuu olevan ihan mahdottomuus ymmärtää, että se kylmä käy juuri noista kohdista. Sitten kärvistellään pihalla kun paleltaa :(
Jostain syystä on myös vaikea tajuta, että toppavaatteiden alle kannattaa laittaa muutakin kun tiukat farkut.... Kun ois teknistä alusasut,  fleece jne.... vaan ei...
Ja nähään on siis 6 ja 7 vee

Itsestä oli ihan kiva käydä vähän happihyppelyllä vaikka pakkasta olikin :)

Uusi vuosi.. Uusi alku (ko)

Niin se vaan vaihtui vuosi...
Vuosi 2015 toi mukanaan paljon, mutta se oli myös luopumisen aikaa.
Monet itkut itkettiin ja naurut naurettiin.
Monta kokemusta rikkaampana mennään kohti uutta.
Uskoa, Toivoa ja Rakkautta yritetään pitää yllä vaikka se ei kaikenaikaa niin helppoa olekaan.
Toivon oppineensa itsestäni uusia asioita.
Uskon oppineensa paljon kanssa ihmisistä ja tässä yhteiskunnasta.
Pakko myöntää ettei tuo oppiminen ole todellakaan ollut helppoa.
"Mikä ei tapa vahvistaa" ja siihen on vaan jaksettava uskoa.
Onneksi on rinnalla kulkijoita, jotka jaksaa kannustaa sekä tyrkkiä eteenpäin.
Se on tullut todettua, että ihmiset osaa olla tosi epäreilua ja raadollisiakin.
Itse olen ehkä liian kiltti ja nöyristelen... johonkin on kadonnut se "kiihko" pitää omia puolia. Lasten asioissa kyllä toimin kuin Leijona-emo.

Hyvää vuotta 2016.. Toivon,  että se tuo mukanaan paljon hyviä kohtaamisia ja onnistumisen kokemuksia. Terveyttä ja Rakkautta toivon myös.

Jk ... jospa ehtisin jossain vaiheessa myös kirjoitella tästä meidän kodista.. minulle niin Rakkaasta paikasta <3