Työkykyisyys? Kuka sen mittaa?

Oisinpa SuperNainen :)

Kylläpäs taas mietityttää. Melkein vaivun taas epätoivoon. Voi ihme tätä voimattomuuden tunnetta.

29.4.2015 oli käynti KYSin kuntoutustutkimus polilla. Ai, että mä odotin sinne pääsyä. JESS! Nyt sitten tutkitaan ja mietitään, että mikä mun työkyky on. VÄÄRIN.

Siellä oli kyllä tosi kiva ja melkein sympaattinen mies lääkäri.. juteltiin tai siis mie kerron kaiken A:sta Ö:n. Jostain kumman syystä hän ei tuntunut olevan olleskaan kartalla tästä mun tilanteesta. (näin voi ainakin tänään tulleen epikriisin perusteella ainakin luulla)

Ei siinä mitään.. me juteltiin ja sitten lääkäri vähän kokeili nivelten liikkuvuutta lähinnä nh-seutu. Tässä siis kaikki.

Milloin alkaa se oikea toimintakyvyn kartoitus????

Juu ei sitä siis ollutkaan.

Sitten kävin juttelemassa sosiaalityöntekijän kanssa. Joka sitten kysyi, että haluaisinko käydä psykologilla?? ja että tarviinko apua työhaussa.

EN. Mä haluun nyt oikeesti, että joku alkas mun kanssa miettimään, että millaista työtä voisin tehdä ja voisiko sitä työtä vielä jostain saada?

Ai, että voi tympästä kun tuijotetaan kuulokäyriä ja terveystietoja. Miten ois, että joku tulis joskus kattoo miten tää arki pyörii tai miten siellä töissä suoriudun.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että mää oon yrittänyt käydä töissä tässä vuosien varrella ja monessa eri pisteessä. On kokeiltu projektityötä, sairaanhoitajan työtä kotihoidossa, lääkärin vastaanotolla ja palvelukodissa. Mutta sen verran ammattiylpeyttä on, että jään suosiolla pois työstä jota en pysty täysipainoisesti hoitamaan.

Mutta tietääkö kukaan oikeesti miltä tuntuu, kun ei saa selvää mitä asiakas sanoo. Kun on pakko mennä naapurihuoneeseen pyytämään apua toiselta hoitajalta, kun ei vaan yksinkertaisesti kuule mitä asiakas sanoo tai mitä se asiakas sinne vastaajaan on sanonut.

Miltä tuntuu, itkeä työkaverin nähden sitä avuttomuuden tunnetta, kun ei pysty hoitamaan omaa työtään, koska korvat soi ja päähän koskee.

Ja miltä tuntuu, kun työpäivän jälkeen korvat on niin ”jumissa” ettei kuulokojeellakaan kuule mitä lapsi yrittää sanoa. Ole sitten ilta lasten kanssa kotona, kun ei saa selvää mitä he haluavat sinulle sanoa. Onneksi mun Rakkaat on NIIN kärsivällisiä. Tukiviittomia ollaan lasten kanssa käytetty jo jonkin verran.

Ja miltä tuntuu illalla mennä nukkumaan, kun pitää itkeä itsensä uneen, koska korvien soiminen ja pääkipu eivät hellitä edes särkylääkkeellä. Voin kertoo.. se on pitemmän päälle yhtä helvettiä!

Toki on välillä päiviä jopa kokonainen viikko, että kuulokojeiden kanssa kuulee ja pärjää arjessa. On kuitenkin aika haasteellistakin aikaajoin käyttää kahta kuulokojetta tuolla työmaailmassa sekä kodin ulkopuolella (kauppa jne.) ja jaksaa ottaa vastaan se kaikki ääniärsyke mitä siellä on tarjolla. Esimerkiksi tietokoneen hurina, lamppujen sirinä, taukohuoneen tausta radion ääni, auton renkaiden jyrinä. Siksipä yleensä yhdellä kojeella mennään.

Nyt kun olen työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa. On ollut todella haastavaa saada työvoimaneuvojani ymmärtämään tätä tilannetta.

A) hän ei ole vaivautunut järjestämään tapaamista kasvotusten lukuisista pyynnöistä huolimatta

B) hän ei ole kirjannut tietoihini kuulorajoitetta

C) suunnitelma kohtaan on kirjattu KEVAn kuntoutus perusteineen ja silti hän postittaa minulle viikottain avoimena olevia sairaanhoitajan paikkoja, vaikka työvoimaviranomaisille on toimitettu lääkärin lausunto

D) ilmeisesti hän on niin leipääntynyt ettei edes kuuntele mitä hänelle kerron voinnistani. Sillä sain kutsun ”työnhaku kurssille”

Mietinkin sitä, että miten helppoa on käyttää valtaa, kun ei tarvitse kasvotusten tavata asiakasta vaan voi vain sähköisenasioinnin kautta laittaa asiakkaalle milloin mitäkin työtarjouksia tai ns. ”tehtäviä”. Mikä itsestäni on kummallista, että sähköisenasioinnin kautta ei voi laittaa omalle työvoimaneuvojalle viestiä vaan on jätettävä soittopyyntö. HALOO??? entäs jos puhelimessa puhuminen on hankalaa.. OKEI.. mullahan on siis apuvälineet ja vaan kuulonalenema ei siis kuulovamma. On mulla kojeita kaksin kappalein, mutta ei nekään ihmeitä tee. Tänään (13.5) kojeita ja laitteita säädettiin. Mutta pakko sanoa, että siitä huolimatta tänäänkin on ollut kyllä aika hankala saada puhelimessa selvää puheestä kun korvissa äänet särisee.

Mietinkin, että mistähän mä löytäisin tahon jonka kanssa voisin OIKEESTI löytää mulle räätälöidyn työn tai edes työkokeilun. Harmittaa ihan vietävästi. En mä ihan vaan huvikseen oo opiskellut lähihoitajaksi, terveydenhoitajaksi, sairaanhoitajaksi. Pakertanut kahta vuotta työn ohella yhteisöhoitoa. Nyt viimeisemmaksi sairaanhoitaja YAMK opinnot (90 op) ”kehittämisen ja johtamisen” näkökulmasta. Kyllä mulla ajatuksena ja toiveena olis saada käydä töissä ja olla hyödyksi. Mutta missä mä voisin olla hyödyllinen ja tehdä oman osani???

Vaikka mikäs tässä kotonakin on ollessa. Tässäkin tätä touhua riittää kiitettävästi.. nyt on yhdet koiran pennut kohta toivon mukaan kahdet. Pentulaatikon laidalla unohtuu kyllä maailman murheet. Mutta itse ajattelen niin, että vielä minulla jotain annettavaa olisi. Osaamista monenlaista on kertynyt. Monet ovat kannustaneet laittamaan oman yrityksen, mutta tämän hetkinen terveydentila ei sitä ehkä kuitenkaan kestäisi. Käsityöt haluan pitää jatkossakin harrastuksena joten alaakaan en ole ajatellut vaihtaa.

Mutta kuka siis määrittää työkykyisyyden? Ja mitenkäs se nyt sitten mitattaisiin.. mä haluaisin kyllä päästä tuohon ”tutkimukseen” ja saada vastauksia. Näihin tunnelmiin. Ensi kerralla sitten jotain postitiivistä :)