Työkokeilu, mitä jäi käteen?

Vuosi sitten elettiin jännää aikaa.. kauhusta kankeena mietin, että ”elä tule lentsu”, paniikissa mietin, että ”mitä jos se peruuntuu??” Eihän se ”lentsu” sitten tullut onneksi vaan 31.1.2017 aamusta oli meno KYSiin sisäkorvaistute leikkaukseen. Kylläpä muuten jännitti ihan älyttömästi!  Niin se on eka vuoksi paria päivää vaille taputeltu.

Kyllä tuohon vuoteen kyllä on mahtunut monenlaista kokemusta. Ollaan menossa parempaan päin, mutta ei kuitenkaan olla ihan siellä missä itse ehkä hiljaisuudessa toivoin. Jotakin olen kuitenkin jo saanut aikaan. Ja monta monta säätöä on jo takana.

Työelämäkin on jo mielessä ja työkokeilua on pian takana 4,5 kuukautta. Tuona aikana olen saanut kyllä paljon ”kuulemisen” harjoittelua ja oppinut myös paljon omista rajoitteista. Tausta häly, päällekkäin puhuminen, puhuminen selin tai sivuttain on haastavia tilanteita kuulorajoitteiselle. Omalla kohdalla myös ääniyliherkkyys tuo oman elementtinsä tähän uuteen äänimaailmaan tottumiseen.

Työkokeilussa olen tehnyt monenlaista, mutta antoisinta on ollut yksilö ja ryhmäohjaukset. Olen saanut tehdä työtä rauhallisella tahdilla mikä on varmasti mahdollistanut sen, että olen näinkin pitkään pystynyt tekemään. Sairaanhoitaja – terveydenhoitaja tehtävissä en varmasti olisi pystynyt näin pitkään olemaan edes kokeilussa. Sillä työtahti ja työmäärä olisivat olleet aivan eri luokkaa. Etenkin nyt kun vanhat vaivat eli kaularangan ja niska-hartiaseudun ongelmat ovat nostaneet päätään. Päätteellä istuminen ei sit oo muuten mun juttu :( Nyt onkin edessä kokonaisvaltainen työkyvyn selvittely, onneksi :)

Tosiaankin olen jo pidemmän aikaa kärsinyt päänsärky oireista ja ne on paljolti laitettu kuulon piikkiin, mutta nyt taitaa loppujen lopuksi myös muukin yhteys nousta pintaan eli yli 20 vuotta vanha kolarivamma joka tähän asti ollut ”vanha mitätön juttu”.  Tällä hetkellä kärsin melkoisista kaula- ja rintarangan kivuista sekä päivittäisestä päänsärystä sekä korvien soimisesta. Mutta mikä tässä tilanteessa on jotenkin  Hyvää on se, että nyt ”tilanne on Päällä”. Mä oon asiantuntijoiden syynissä. 

Itselle aikalailla kovakin paikka tajuta ettei tämän hetkinen kunto riitä tekemään töitä 8-16. On pysähtymisen paikka. Nyt on mietittävä tosiaankin, että mitkä on ne työrajoitteet ja millaisia asioita niiden kanssa nyt sitten jatkossa olisi järkevää kokeilla.  Ehkä tää ”pään hakkaaminen” kiviseinään nyt pitäisi lopettaa ja katsoa totuutta silmiin. Jatkosuunnitelmissa pitäisi olla tieto niistä rajoitteista ja niiden määrästä ja sen pohjalta alkaa räätälöimään sitä työelämä kontaktia. Pakko myöntää, että erittäin raskasta henkisesti ollut huomata oma vajavuutensa ja taas kerran vedin itteni ihan piippuun.

Mitä kuulorajoitteisen työntekijän kohdalla sitten pitäisi huomioida??? Työympäristön esteettömyyden tärkeys: työtilan akustiikka, häly ja tausta melu säätely esim. ovi huoneessa, kuulemisen apuvälineet sekä yhteisten palaveri/koulutustilanteiden esteettömyys. Lisäksi työtilan säädettävyys esim. säädettävä pöytä- ja istuin sekä tilan materiaalit mm. verhot, lattia- ja kattomateriaalit ( äänien vaimemmus/pehmennys).  Myöskin työajan jaksottaminen / tauottaminen.

Mitä mä olen oppinut tämän työkokeilun aikana? (Sais siis tehdä töitä työllisyys palveluissa.) Opin ymmärtämään, että miten monenlaisia työrajoitteita voi olla. Ja miten vaikeaa on myös löytää tasapaino työrajoitteen ja työelämään välillä. Miten räätälöityä työtä on usein vaikea löytää, jos ei ole jo olemassa olevaa työpaikkaa vaan oletkin työtön työnhakija. Ja onko taloudellisesti edes järkevää lähteä tekemään osa-aikatyötä?? Se on usein aika musertava kokemus, kun kerta toisensa jälkeen käyt epäonnistumassa. Kun et pystykään tekemään sitä duunia mihin sait mahdollisuuden. Vähemmästäkin sitä alkaa itsekin uskoa ettei pysty mihinkään.

Mutta opin ja sain vahvistusta siihen miten tärkeää on pyrkiä kehittämään itseään ja miten koulutuksella kuitenkin voi olla merkitystä. Ja miten hyvän yleissivistyksen suomessa lapset saa!!  

Opin toki senkin miten eriarvoisessa asemassakin me työhakijat voimme olla. Miten joku on voinut pyöriä näissä rattaissa jo vuoksia saamatta oikeasti sitä lähetettä sinne jatko selvittelyyn. Mikä on se ”tulevaisuuden kuva”. Mihin sinä pystyt?? Mikä on sun ura-polku? Opin myös sen, että omaa itseä pitäisi uskaltaa kuunnella ja hakeutua lääkäriin ennen kuin on liian ”kipeä”. Henkinen jaksaminen on yhtä tärkeää kuin fyysinenkin jaksaminen.  

Viimeinen vuosi on opettanut minua myös kovalla kädellä. Mutta siitä sisuuntuneena olen päättänyt vaan jaksaa (vaikka niin monena iltana olen itkenyt itseni uneen). Mutta jatkossa pyrin siihen, että en vertaa itseäni muihin vaan yritän löytää ymmärrystä itselleni. Että uskaltaisin olla armollisempi itselleni. Kuntoutuminen mistä tahansa on yksilöllistä ja jokainen tapaus on ainutlaatuinen. Toki on ollut hienoa lukea miten toiset ovat kuntoutuneet ja päässeet mukaan työelämään nopeastikkin istutteen laittamisen jälkeen. Yritän olla iloinen heidän puolestaan. Tämä 1.vuosi on ollut myllerrystä kaiken kaikkiaan. Mutta suunta on vaan eteenpäin. On pakko jaksaa itsensä mutta myös läheisten vuoksi.

Oletteko kuunnelleet koskaan Ida Paul&Kalle Lindroth kappaletta ”Hakuammuntaa”? Siinä lauletaan ” Kelaatko koskaan, miten se sanotaan. Jos mul ois joku toinen elämä, mun joku toinen olis sä, jos mul ois joku toinen elämä”. Joskus sitä miettii millaista olis jos ois se toinen elämä. Jos ei olis näitä rajoitteita. Olisko sitä yhtään onnellisempi? Rikkaampi? Rakkaampi? Kauniimpi? Tuskin. Kun on tää yksi elämä niin yritettävä on vaan mennä etiäpäin. Yks etappi alkaa saavutettu ja uutta odotellaan. Aika näyttää mitä tuleva tuo tulessaan. 

Kun rutiinit vievät ja mie vikisen

Niin paljon puhutaan, että ”arki vie mennessään” ja silloin viikot menee vain hetkestä toiseen siirtymiseen. Kaikki on kuin yhtä pitkää putkea, jossa tietyin aikavälein suoritat ”tehtäviä” ja pääset siirtymään seuraavalle sektorille. Toisin sanoen päivästä toiseen samat tehtävät ja suoritukset. Yöllä sitten lepoa tai toiset jopa nukkuu toiset ei.

Sitäkö tämä nyt sitten on ??? Milloin voisi toimia spontaanisti ja tehdä jotain ei kaavaan sopivaa... minusta tuntuu juuri nyt ettei sellaista hetkeä taida tähän meidän rumbaan tullakaan.

Kalenteri täytyy lääkäri käynneistä, labra-ajoista, palavereista jne. Päivän tärkeimmät kirjaukset on kipupäiväkirja merkinnät. Muistilaput pitää sisällään 

”hae apteekista x:n lääkkeet”  

”soita ja varaa taksi xx xxx” 

” muista x:n verenpaineet aamulla x3 ja illalla x3” 

” muista sähköposti x” ja tätä rataa. 

Viihdekirjallisuuden sijasta huomaan lukevani wilma-viestejä. 

Fb:n sijasta huomaan kirjoittavani sähköpostia milloin minnekin hoitaakseni omia ja lasten asioita.. ainut ero on se, että joku fb:ssä käy tykkäämässä ja jopa kommentoi.. sähköposteihin kun ei edes tule kuittauksia. Turhauttavaako?

Kaverit hei. En mä oo teitä unohtanut. 

Olen vaan jotenkin niin kiinni näissä meidän rutiineissa etten oikein edes tiedä mistä energian tämän kaiken pyörittämiseen ja asioista huolehtimiseen. 

Ajattelen teitä usein, mutta en vaan halua teitä näillä ”asioilla” vaivata, kun tiedän teidän monen pyörittävän tätä samaa rumbaa. 

Toki me jokainen koemme asiat niin yksilöllisesti. Toiselle läheisen sairastuminen on vain yksi huoli muiden joukossa ja toiselle se aiheuttaa lamaannuksen. 
Myös perhe on niin suhteellinen käsite. Toiselle se on mä ja sä toisille se on mä+sä+ sun perhe ja mun perhe jne... 

Itse olen tunnetusti sellainen ”huolehtija” ja ehkä hoitoalan ihmisenä olen myös ”huono” lähimmäinen/kuntoutuja sillä huolestun asioista joista ei vielä edes olla ääneen puhuttu. Toki pakko myöntää, että aika monta rautaa on meilläkin tulessa joten kokonaisuus on se mikä syö energiaa.. taitaa kynttilä palaa tällä hetkellä molemmista päistä. 
Lupaa yrittää lähiviikkoina tuota tilannetta rauhoittaa. Pitäsi osata olla armollisempi itselle ja osata olla vertaamatta toisiin. Kuntoutuminen kuin on niin yksilöllinen prosessi ja sille olisi annettava aikaa. Myös oman kehon kuuntelu H-hetkellä olisi tärkeää. 

Ollaan TAAS kerran tilanteessa, että kroppa on jumissa ja vointi sen mukainen. Mä kun taas yritin mennä ”kiven läpi”. Onneksi nyt sattui tilanne, että juuri tässä vaiheessa oli aika asiantuntijalle.. ehkä tämä on taas UUSI ALKU, jospa tämä olisi nyt se HETKI joka ohjaa minut oikealle polulle työelämää silmällä pitäen. Aika näyttää. Ennen sitä on saatava tää mummo taas kuntoon :)

Onneksi tänään on taas kevät aurinko pilkistellyt. Se antaa voimaa <3 sydämestäni toivon, että minun ja rakkaitteni asiat tässä kevät hankien aikana alkasi selvitä. Saataisiin elämää tasapainoon. Voitaisiin tehdä jotain spontaania ja olla välillä ilman tiukkaa struktuuria.

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!” 

                                                                                               Tommy Tabermann

Näitä sanoja olen usein miettinyt ja yrittänyt niitä jotenkin sisäistää. Siitä on vuoksia kun T.Tabermanin runoihin tutustuin ja niissä monissa on iso sanoma, mutta juuri tämä on kyllä jotenkin koskettanut minua erityisen paljon. Jotenkin näinä hetkinä, kun miettii miksi elämän pitää kovallakin kädellä näitä asoita opettaa. Olenko jotenkin niin ”heikko” oppimaan, että kerta kerran jälkeen pitää käydä pohjalta vauhtia ottamassa? 

Onneksi on viime aikoina on ollut monta vierellä kulkijaa ja kannustajaa. Niitä olen KIITOLLINEN ja uskon, että osa näistä ihmisitä jossain roolissa on elämässäni jatkossakin. Toki montaa olemassa olevaa Ystävääkin on välillä Niin Iso Ikävä, että ihan itkettää. Mutta kunhan voimia keräilen niin uskon, että monta heistä taas tapaan. 

Kaadu usein, eteenpäin ja innolla.
Älä kadu. Älä ryve.
Erehtyväisyys on hyve.
Elämä on suuri seikkailu
kohti uusia, kauheita, kauniita virheitä.

Tommy Tabermann

Kiitos, että olet siellä <3

Äiti-tytär aikaa

Lauantai viettoa luonnon helmassa 

"Tytär kantaa aina pientä osaa äidistään mukanaan. Äidin ja tyttären välinen yhteys on usein ikuinen. Pystyäksemme olemaan onnellisia ja terveitä, on meidän tajuttava, miten oma äiti on vaikuttanut elämäämme. Äidiltä saamme ensimmäiset kokemuksemme rakkaudesta ja turvasta jo kohdussa kasvaessamme ja äidin kautta ymmärrämme, mitä naisena oleminen tarkoittaa." (mielenIhmeet)

Reeda ja Noki

Lumi-Enkeli

Tupaniemen laavu

Kylläpä luonto tosiaan voikin olla kaunis näin talvella. Vaikka aurinko ei paistanutkaan koskematon lumi ja tulen rätinä rauhoittivat mielen ja päässä sinkoilevat ajatukset hetkeksi.
Oli mukava seurata Reedan ja Nokin touhuja. Vielä meidän Noki-muori 10 vuotta jaksoi vaan innokkaasti touhuta.

Kun elämä tuo tulessaan sairautta ja rajoitteita sitä oppii jotenkin pysähtymään hetkeen. Juuri tämä hetki on Hyvä :) tässä ja nyt. Ei edes jaksa murehtia miten huomenna asiat on. Toki välillä haaveilee, että voisi mennä lomalle jonnekin lämpimään tai käydä kahden jossain. On kuitenkin pakko elää tätä hetkeä ja koittaa jaksaa ottaa vastaan ne haasteet jotka elämä on nyt meille asettanut. Toivoa, että jaksamme perheenä ne käydä läpi. Viime viikkoihin on tosiaan kertynyt aikalailla huolta, mutta onneksi on monta rinnalla kulkijaa ja kannustajaa. Onni on saada ammattitaitoista hoitoa ja ohjausta. Ehkä 1/2 vuoden päästä emme edes muista miten tämä aika tuntui raskaalta. Tänään me ollaan Reedan kanssa kerätty hyvää mieltä tuleviin koitoksiin. On hyvä kun on hetkiä joita voi sitten muistella <3

Miesväki onkin ollut koko päivän ralleja katsomassa ja Ihan Parhautta tietty se, että saivat mukaan parasta seuraa. Siellä saa nyt serkku-poijat touhuta yhdessä.

Valoa 

Vaahtokarkki-kaakao

Nukkumaan käydessä ajattelen: 
Huomenna minä lämmitän saunan, 
pidän itseäni hyvänä, 
kävelytän, uitan, pesen, 
kutsun itseni iltateelle, 
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 
Sinä pieni urhea nainen, 
minä luotan sinuun. 

- Eeva Kilpi -

Viikonloppu lasten ehdoilla

Viime viikot on olleet monella tapaa kiireisiä ja "hajanaisia".. moneta kertaa lapset olisivat haluneet kaverille tai harrastuksiin, mutta en vaan oo ehtinyt paneutua asiaan. Viimeisen kuukauden aikana suunnitelmat on mennet uusiksi niin monta kertaa ja luvatut jutut on peruttu. Tiistai iltana kotiin tultuani ajattelin, että tulevana viikonloppuna mennää lasten ehdoilla. Ja niinpä ollaakin tehty tänä viikoloppu juttuja joita lapset ovat toivoneet. Perjantaina oli Reedan ratsastus. Iso Kiitos Heidille, joka tarjosille meille kyydin tallille. Ja Saaralle, että olit mukana. Minna, joka jaksoi kärsivällisesti Reedaa ohjata.

Reeda ratsastamassa Puutsilla

Lauantaina oltiin laskemassa mäkeä Lautalan montulla ja Iskalla oli KaveriPäivä. Olipa kyllä mukava huomata miten ulkona oleminen ja kaverin kanssa touhuilu sai hymyn "poikasen" huulille. Lasten toiveena oli ruuanksi pizzaa ja niin sitten Reedan kanssa leivottiin yhdessä :)
Viikonlopuksi oli kaiken lisäksi tullut läksyksi ulkoilla joten tällä kertaa läksyt on tehty viimeisen päälle.

Lapset :)

Sunnuntaina koko perheen voimin kelkkailemassa, luistelemassa ja makkaranpaistossa. Siinäpä se iltapäivä meni todella nopeasti ja mukavasti. 

Reeda luistelemassa Juojärven jäällä

Iska luistelemassa Juojärven jäällä

Jätti oli myös mukana jäällä

Nam :)

Jk. tämä viimeinen kuva ei ole tältä viikonlopulta, mutta tärkeä kuva Iskalle :)