Työkokeilu, mitä jäi käteen?

Vuosi sitten elettiin jännää aikaa.. kauhusta kankeena mietin, että ”elä tule lentsu”, paniikissa mietin, että ”mitä jos se peruuntuu??” Eihän se ”lentsu” sitten tullut onneksi vaan 31.1.2017 aamusta oli meno KYSiin sisäkorvaistute leikkaukseen. Kylläpä muuten jännitti ihan älyttömästi!  Niin se on eka vuoksi paria päivää vaille taputeltu.

Kyllä tuohon vuoteen kyllä on mahtunut monenlaista kokemusta. Ollaan menossa parempaan päin, mutta ei kuitenkaan olla ihan siellä missä itse ehkä hiljaisuudessa toivoin. Jotakin olen kuitenkin jo saanut aikaan. Ja monta monta säätöä on jo takana.

Työelämäkin on jo mielessä ja työkokeilua on pian takana 4,5 kuukautta. Tuona aikana olen saanut kyllä paljon ”kuulemisen” harjoittelua ja oppinut myös paljon omista rajoitteista. Tausta häly, päällekkäin puhuminen, puhuminen selin tai sivuttain on haastavia tilanteita kuulorajoitteiselle. Omalla kohdalla myös ääniyliherkkyys tuo oman elementtinsä tähän uuteen äänimaailmaan tottumiseen.

Työkokeilussa olen tehnyt monenlaista, mutta antoisinta on ollut yksilö ja ryhmäohjaukset. Olen saanut tehdä työtä rauhallisella tahdilla mikä on varmasti mahdollistanut sen, että olen näinkin pitkään pystynyt tekemään. Sairaanhoitaja – terveydenhoitaja tehtävissä en varmasti olisi pystynyt näin pitkään olemaan edes kokeilussa. Sillä työtahti ja työmäärä olisivat olleet aivan eri luokkaa. Etenkin nyt kun vanhat vaivat eli kaularangan ja niska-hartiaseudun ongelmat ovat nostaneet päätään. Päätteellä istuminen ei sit oo muuten mun juttu :( Nyt onkin edessä kokonaisvaltainen työkyvyn selvittely, onneksi :)

Tosiaankin olen jo pidemmän aikaa kärsinyt päänsärky oireista ja ne on paljolti laitettu kuulon piikkiin, mutta nyt taitaa loppujen lopuksi myös muukin yhteys nousta pintaan eli yli 20 vuotta vanha kolarivamma joka tähän asti ollut ”vanha mitätön juttu”.  Tällä hetkellä kärsin melkoisista kaula- ja rintarangan kivuista sekä päivittäisestä päänsärystä sekä korvien soimisesta. Mutta mikä tässä tilanteessa on jotenkin  Hyvää on se, että nyt ”tilanne on Päällä”. Mä oon asiantuntijoiden syynissä. 

Itselle aikalailla kovakin paikka tajuta ettei tämän hetkinen kunto riitä tekemään töitä 8-16. On pysähtymisen paikka. Nyt on mietittävä tosiaankin, että mitkä on ne työrajoitteet ja millaisia asioita niiden kanssa nyt sitten jatkossa olisi järkevää kokeilla.  Ehkä tää ”pään hakkaaminen” kiviseinään nyt pitäisi lopettaa ja katsoa totuutta silmiin. Jatkosuunnitelmissa pitäisi olla tieto niistä rajoitteista ja niiden määrästä ja sen pohjalta alkaa räätälöimään sitä työelämä kontaktia. Pakko myöntää, että erittäin raskasta henkisesti ollut huomata oma vajavuutensa ja taas kerran vedin itteni ihan piippuun.

Mitä kuulorajoitteisen työntekijän kohdalla sitten pitäisi huomioida??? Työympäristön esteettömyyden tärkeys: työtilan akustiikka, häly ja tausta melu säätely esim. ovi huoneessa, kuulemisen apuvälineet sekä yhteisten palaveri/koulutustilanteiden esteettömyys. Lisäksi työtilan säädettävyys esim. säädettävä pöytä- ja istuin sekä tilan materiaalit mm. verhot, lattia- ja kattomateriaalit ( äänien vaimemmus/pehmennys).  Myöskin työajan jaksottaminen / tauottaminen.

Mitä mä olen oppinut tämän työkokeilun aikana? (Sais siis tehdä töitä työllisyys palveluissa.) Opin ymmärtämään, että miten monenlaisia työrajoitteita voi olla. Ja miten vaikeaa on myös löytää tasapaino työrajoitteen ja työelämään välillä. Miten räätälöityä työtä on usein vaikea löytää, jos ei ole jo olemassa olevaa työpaikkaa vaan oletkin työtön työnhakija. Ja onko taloudellisesti edes järkevää lähteä tekemään osa-aikatyötä?? Se on usein aika musertava kokemus, kun kerta toisensa jälkeen käyt epäonnistumassa. Kun et pystykään tekemään sitä duunia mihin sait mahdollisuuden. Vähemmästäkin sitä alkaa itsekin uskoa ettei pysty mihinkään.

Mutta opin ja sain vahvistusta siihen miten tärkeää on pyrkiä kehittämään itseään ja miten koulutuksella kuitenkin voi olla merkitystä. Ja miten hyvän yleissivistyksen suomessa lapset saa!!  

Opin toki senkin miten eriarvoisessa asemassakin me työhakijat voimme olla. Miten joku on voinut pyöriä näissä rattaissa jo vuoksia saamatta oikeasti sitä lähetettä sinne jatko selvittelyyn. Mikä on se ”tulevaisuuden kuva”. Mihin sinä pystyt?? Mikä on sun ura-polku? Opin myös sen, että omaa itseä pitäisi uskaltaa kuunnella ja hakeutua lääkäriin ennen kuin on liian ”kipeä”. Henkinen jaksaminen on yhtä tärkeää kuin fyysinenkin jaksaminen.  

Viimeinen vuosi on opettanut minua myös kovalla kädellä. Mutta siitä sisuuntuneena olen päättänyt vaan jaksaa (vaikka niin monena iltana olen itkenyt itseni uneen). Mutta jatkossa pyrin siihen, että en vertaa itseäni muihin vaan yritän löytää ymmärrystä itselleni. Että uskaltaisin olla armollisempi itselleni. Kuntoutuminen mistä tahansa on yksilöllistä ja jokainen tapaus on ainutlaatuinen. Toki on ollut hienoa lukea miten toiset ovat kuntoutuneet ja päässeet mukaan työelämään nopeastikkin istutteen laittamisen jälkeen. Yritän olla iloinen heidän puolestaan. Tämä 1.vuosi on ollut myllerrystä kaiken kaikkiaan. Mutta suunta on vaan eteenpäin. On pakko jaksaa itsensä mutta myös läheisten vuoksi.

Oletteko kuunnelleet koskaan Ida Paul&Kalle Lindroth kappaletta ”Hakuammuntaa”? Siinä lauletaan ” Kelaatko koskaan, miten se sanotaan. Jos mul ois joku toinen elämä, mun joku toinen olis sä, jos mul ois joku toinen elämä”. Joskus sitä miettii millaista olis jos ois se toinen elämä. Jos ei olis näitä rajoitteita. Olisko sitä yhtään onnellisempi? Rikkaampi? Rakkaampi? Kauniimpi? Tuskin. Kun on tää yksi elämä niin yritettävä on vaan mennä etiäpäin. Yks etappi alkaa saavutettu ja uutta odotellaan. Aika näyttää mitä tuleva tuo tulessaan.