Parisuhteen kasvukipujako vai menettämisen pelko

Parisuhde ei mene itsestään eteenpäin kuin juna. Sen eteen tarvitsee tehdä töitä yhdessä. Kun oma elämä on tasapainossa parisuhteen kanssa, voi rakkauskin paremmin.

On tärkeää miettiä omia tarpeita ja pitää tasapaino parisuhteen ja omien tarpeiden välillä. Kun ottaa välillä omaa aikaa ja tekee itselle kiinnostavia asioita on myös enemmän annatavaa kumppanille. Usein itse huomaan, että laitan toisten tarpeet omien edelle ja itsestä huolehtiminen jää. Minkä vuoksi kiinnostus kumppania ja perhettä kohtaan laskee. Huomaan olevani ärtynyt ja väsynyt, haluton.

Kirjallisuudessa kirjoitetaan kuinka läheisyys ihan arkisissa askareissa lisää yhteenkuuluvuutta. Ja miten tärkeää on keskittyä yhteisiin hetkiin ja jättää esim. työ huolet töihin. Kotityöt sujuvat nopeampaa yhdessä tehdessä ja silloin jää aikaa muuhunkin vaikkapa yhteiseen elokuva hetkeen. Omakohtaisesti arkena yhdessä syöminen on osottautunut tärkeäksi yhteiseksi hetkeksi, pysähdykseski kaiken kiireen keskellä. Mitä meille kuuluu? Toki puolison vuorotyön vuoksi se ei välillä toteudu.

Kun yhteistä elämää on takana vuosia ja elämä tasaantuu, uutuuden viehätys häviää. Kasvataan erilleen ja suhteeseen hiipii pelko: sovimmeko sittenkään toisillemme? Etääntymistä voi onneksi hoitaa ja erilaisuudesta ammentaa voimaa.

Sitä joutuu ennen pitkää kohtaamaan oman ja puolison muuttumisen. Harvoin kaksi ihmistä kehittyy samaa tahtia, joten parisuhde on kahden erilaisen kehityspolun yhteensovittelua. Kumppani tahtoo ehkä lisää läheisyyttä, kun itse kaipaa jo enemmän tilaa.

Suhteen alkuhuuma piilottaa usein erilaisuuden. Vastarakastuneet kokevat ajattelevansa samalla tavalla. Ihastunut näyttää persoonastaan vain pienen palasen. Kun huuma asettuu arjeksi, kuva kumppanista tulee todeksi. Se voi tuoda oivalluksen siitä, että olemme yksilöitä, emme yksikkö.

Vahva itsetunto auttaa hyväksymään oman ja kumppanin muuttumisen. Kun tunnistaa omat tarpeensa, pystyy antamaan tilaa kumppanin kasvulle. Jos on kova tarve olla samanlainen kuin kumppani, on syytä pohtia, mitä sen takaa löytyy. Usein riippuvaisen ihmisen itsetunnossa on säröjä.

Miksi kirjoittelen parisuhde asiasta.. viimeiset kuukaudet on ollut monella tapaa haastavia minulle. Työllistymisen vaikeudet, oman voinnin muutokset niin fyysiset kuin henkiset ja läheisten sairastelut ovat vieneet paljon energiaa ja aika ajoin jaksaminen on ollut koetuksilla. Olen joutunut paljon miettimään suhdetta itseeni ja opettelemaan omia rajoja uudelleen. On pitänyt opetella olemaan itsekäs eli ottamaan itselle aikaa ja hoitamaan itseään. Tuo kaikki heijastuu myös perhe elämään ja parisuhteeseen. Missä vaiheessa puolisosta tuli itsestäänselvyys tai jopa se pakollinen paha?

Viime viikot on olleet melkoista tunnemyrskyä. Kun puolison lähisuvussa tuli  yllättävä kuoleman tapaus pysäytti se ja iski menettämisen pelko. Entä jos omalle kohdalle tulee jotain samankaltaista? Miten yhteinen elämä voi loppua silmän räpäyksessä. Ei pitäisi jäädä miettimään. Kuitenkin ihmismieli on sellainen, että sitä peilaa asioita omaan elämään. Kuolema on osa elämän kiertokulkua, mutta jotenkin sen mieltää kuuluvan vanhuuteen. Kun elämää on ehtinyt nähdä ja koe.
Kun pois nukkunut on työikäinen tuntuu se niin väärältä. Tälläisella hetkellä sitä käy miettimään miten vaikea on nähdä mitä kaikkea on ja mitä on saavuttanut. Sitä vaan haikailee jotain eikä aina edes tiedä mitä. On pitänyt pysähtyä miettimään mikä on tärkeää ja mistä haluan, että minut muistettaisiin.

Perheessä se tärkeiden asioiden luettelo on usein jokaisella omannäköinen .Tuo toiselle tilan antaminen ja vastuun jakaminen ei aina ole yksiselitteistä. Usein arjessa pienestäkin asiasta voi tulla "suuri" kun yhteinen aika on rajallista ja sitä rauhallista hetkeä puhua asioista ei tunnu löytyvän. Varmasti monessa muussakin perheessä ja parisuhteessa vastuu esim. lasten arjesta jää toiselle vanhemmalle. Meillä tuo vastuu on jäänyt minulle ja huomaan tuskastuvani siihen, kun pitäisi pitää kaikki ns."langat käsissä" eli organisoida lasten koululäksyt, harrastukset ja terapiat jne. Nyt koe jotenkin huonoa omaatuntoa siitä, että tuskastun vastuusta jota olen itse lapsien hankkimisen myötä siis halunnut. Toki pakko sanoa etten ihan osannut odottaa meidän lapsiperhe arjen olevan näinkin monella  tapaa haastavaa.

Huomaan myös miten paljon parisuhteeseen vaikuttaa tämän hetkinen "joutokäynti" eli kun ei tiedä saako töitä vai ei? Miten työelämässä pääsee taas kiinni hommiin. Elämä Ilona-impan kanssa on löytänyt uomansa... välillä vaikeampia päivä  ja välillä niitä hyviä. Odotan aikaa ylimääräiseen säätöön --> ulkona kohisee ja rahisee. Siihen vähän apuja kaipaan.

Viikonloppuna ehdittiin tehdä juttuja yhdessä ja uuteen viikkoon luottavaisin mielin.

Viime viikkoina pari kappaletta on pyörinyt mielessä...

Anna Puu "linnut puu" erityisesti tämä kohta " Nauruasi vailla, olen se linnut puu, lehtiä täynnä, linnut puu...."

Laura Närhi "Supersankari" kappaleen kohta "leikkasin sut irti kolariautosta, raahaisin ulos palavasta talosta, ja väkisin ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen...."

Näissä ajatuksissa...

Perheen seikkailu

Viikonloppu suunnitelmia mietittiin perjantaina ja enemmistö voitti eli perhe seikkailu nro 986 oli päämäärä.

Ulkoilu- ja yöpymisvarusteet mukaan, vene auton perään ja ruokakaupan kautta kohti Riistaveden satamaa. Vene vesille ja menoks.

Perjantai illan ohjelmassa oli vähän uistimen vetoa ja saalistakin saatiin.

Yöksi mentiin Matkukseen, jossa oli ihana laavu. Ei kauppakeskukseen vaan saareen..Tulen loimua ja kuhan kypsymistä ihailessa. Mahat täynnä ruokaa nukutti hyvin. Yötä valaisi vain nuotion hiillos. Hyvin tarkeni maluupussissa nukkua ja kun oli viileä ei ollut "öttiäisiä.

Tänään vielä vedettiin vähän uistinta lasten ehdoilla ja mukavaa oli. Aika monta haukea päästettiin takaisin. Kuhia ja ahvenia kertyi hyvä määrä ja ukki ja mummu sai oman osansa. Olipa mukava huomata miten nopsaan lapset sai jutun juonesta kiinni.

Hyvin viihtyi lapset veneessä ja kivasti tuli kalaa. Olipa onnistunut reissu.