Rajojen löytämistä ja AHAA-elämyksiä

Syyskuu 2019 Katin Kulta

Vast ikään tuli vuosi, kun palailin työelämään. On ollut hienoa huomata, että pärjää töissä näin kuulorajoitteisenakin ja saavuttaa tavoitteita. Onhan tähän vuoteen mahtunut paljon niin ilon, surun kuin pettymyksen hetkiä. Kuitenkin päällimmäisenä on tyytyväisyys tämän hetken työkykyyn. Olen tehnyt 50% työaikaa hoitokodissa sairaanhoitajana. Paljon on kuuleminen parantunut, mutta ei se kuitenkaan ihan ”luomuKuulon” tasoa ole ja paljon edelleen jää kuulematta tausta hälyn ja muun vuoksi. Mutta tunne siitä, että pärjää ja saa asioita hoidettua tuntuu hyvältä. Helmikuussa lisätään työaikaa 80%. Nyt olen kovin toiveikas, että se on hyvä ratkaisu.

Tässä vuoden aikana aika useasti ollaan oltu pois ns. ” mukavuus alueelta” ja olen joutunut miettimään omia rajoja. Ja ennen kaikkea sitä: millaisia tavoitteita voi itselleni asettaa? Ja onko realistista, että teen joskus 100% työaikaa hoitotyössä? Onko minusta tähän? On joskus vaikea selittää, miksi näitä asoita miettii. Kun elää kulttuurissa jossa on totuttu, että aikuisena käydään töissä ja piste. Kun on tämä ”rajoite”, joka ei välttämättä näy päälle päin niin joutuu ikäänkuin selittelemään, miksi kuormittuu töissä ns. enemmän kuin keskiverto työntekijä. Kuitenkin rajoitteen vuoksi täytyy miettiä missä ne omat jaksamisen rajat kulkee.

Niinkuin aina työelämässä on monta muuttujaa ja näin ”vajaakuntoisena” olen miettinyt millaiset valmiudet minulla on vastata näihin muuttujiin? Olen huomannut, että aluksi jännitin työpäiviä ja tuntui, että olin ihan poikki päivän jälkeen. Palautuminen työpäivistä oli aluksi hidasta ja kärsin ihan armottomasta päänsäryistä ja lihaskivuista. Aluksi en vapaa päivänä juurikaan voinut pitää ”imppaa” sillä äänet teki kipeää ja en vaan jaksanut kuulla mitään. Nyt on vuosi mennyt ja huomaan, että palautuminen on helpompaa. Onhan edelleen päiviä kuin voisin vaan nukkua. Unen tarve on kyllä lisääntynyt istutteen myötä. Mutta nyt ”imppa” kulkee mukana kaupassa ja asioilla sekä jopa lenkillä :) Huomaan myös, että nykyisin muistan noin pääsääntöisesti asoitakin paremmin kuin vuosi sitten. Tuolloin aivot vaan ”ylikuormittui” työpäivän aikana niin äänistä ja muistettavista asioista.

Toki vuoden aikana on kehittynyt varmasti myös keinot miten työpäivästä palautuu parhaiten. Minulle ne keinot ovat liikunta, lukeminen sekä käsityöt. Vapaa päivinä on ihana lähteä koirien kanssa metsään tai hihnalenkille. Liikunta auttaa myös pitämään tasapainoa yllä. Myös perheen kanssa vietetty aika auttaa irtautumaan töistä ja palautumaan. Vielä kun kotona on kaksi ”erityistä” eli lapset jotka tarvitsevat erityistä tukea koulun käynnissä niin huomaa, että iltaohjelma on valmiiksi suunniiteltu.

Mun liikkuttajat Sissi ja Akka

Mitä olen tässä vuoden aikana opetellut ja joudun opettelemaan on omien rajojen tiedostaminen ja niistä kiinni pitäminen. Välillä on vaikeaa nähdä mihin asti asioita voi tehdä ja pitää tehdä. Mistä on toisen aika jatkaa. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut ympärilleni ihania, ammattitaitoisia ihmisiä tekemään työtä joista itse nautin. On hienoa, että nämä ihmiset muistuttavat minua siitä, että laadukkaaseen hoitotyöhön tarvitaan tiimi, joka tekee yhdessä työtä samoin tavoittein.

Tuosta ”mukavuus alueen” ulkopuolella toimimisesta vielä. Tässä hetkessä huomaa, että siitä monipuolisesta työkokemuksesta ja opiskelusta on ollut hyötyäkin. Vaikka välillä mietin, että miks ihmeessä mun pitää mennä mukaan, jos jonkinmoiseen työjuttuun tai opiskella koko ajan lisää. Nyt tuli AHAA-elämys.. just tää on se hetki miksi mä oon lukenut muun muassa yhteisöhoitoa, johtajuutta. Johtajuutta opiskelun muuten taas kerran lisää. Pitäs vaan ehtiä nyt oikeasti paneutumaan opiskelu juttuihin ajan kanssa.

Asiat mitkä vievät minua eteenpäin töissä sekä elämässä ja sopeutumaan asioihin on Sisu ja Kunnianhimo. Minulle on aina ollut tärkeää saada näkyvää aikaan mm. käsityöt. Myös halu tehdä asiat loppuun asti huolella ja mahdollisimman hyvin. Työelämässä minua on ohjannut sanonta ”tee työtä kuin tekisit sitä itsellesi”. Toki olen monta kertaa tuskaillut sitä, että 2-3 päivää viikossa on aika vähän. Kun haluaisi saada asiat sujumaan ja ettei omilta jäliltä jäisi toisille kohtuutonta määrää työtä. Oman työsuunnittelu on asia jota haluan kehittää kokoajan ja saan siitä mielihyvää, kun saavutan itselleni asetetut tavoitteet.

Neule ja koiran hirvihaukku

Tytär ja heppa juttuja

Vapaa aikana on omat tavoiteet ja niistä saatu mielihyvä auttaa jaksamaan myös. Perhe pitää myös huolen siitä, että omia osaamisen rajoja kokeillaan myös. Hyvä välillä saada kunnon adrenaaliryöpyt niin jaksaa :)

Poitsun kanssa koirahommia

Syksy on mennyt paljolti metsässä koiran kanssa

Talvi tulee hiljalleen tänne meillekin.. on muuten kiva kuulla lumen narina :)

Näihin tunnelmiin Sari

Tien risteyksiä ja valintoja

Luin tänään juttua Estonia onnettomuudesta selvinneestä naisesta. On se vaan niin ainut kertaista ja hetkellistä tämä kaikki. Huominen ei ole itsestään selvyys. Tuohan itsessään ei oo uusi tieto edes mulle ;)

Mutta huomaan taas kerran olevani jonkinmoisessa risteyksessä. Mihinkä suuntaan sitä lähtisi? Joka päivä on tietty yhtä valintojen tekoa. Mutta nyt olisi taas puntaroitava kuinka paljon on itse valmis tekemään kompromisseja niin kotona, töissä kuin harrastuksissa. On pantava puntariin omat päämäärät, arvot ja toiveet sekä vastapuolen vastaavat asiat. Kun huomaa väsyvänsä on pakko alkaa miettimään mikä syö energiaa. Tehtävä korjausliikettä ennen kuin on liian myöhäistä. Kuitenkin on vaan tämä yksi ja ainut elämä. Mihinkä minä haluan sen nyt käyttää ja oonko tyytyväinen? Siihen ois ainakin tarkoitus pyrkiä.

Aloitin sitten omasta olostani. Tiedän, että tulee syötyä aivan liikaa makeeta ja kaikkea. Aina löytyy hyvä syy mässyttään jotain. Sitten, kun omaa taipumuksen siihen, että kroppa alkaa ns.”sakkaamaan” eli pukkaa hiivasyndroomaan päälle. On pakko lyödä jarrut päälle. Mullahan nuo oireet on niin selkeet eli voimattomuus, kova päänsärky, nivelkivut sekä vatsa oireet sekä turvotus siellä sun täällä. Ja jatkuva kiukutus ja "hankala olo".  Siihen kun lisätään se, että liikkuminen menee överkis ja kroppa menee yliväsyneeksi ja yöunet vaiketuu. Onkin olotila sitten jo melkoinen. Nyt sitten viimeiset kaksi viikkoa ollaan menty ilman viljatuotteita, maitotuotteista käytössä vain rahka ja raejuustoa. Salaattia, hedelmiä, siemeniä, lihaa, kalaa ja kanaa sekä paljon vettä. Nyt olo jo parempi, mutta ei se hetkessä tapahdu. Suunta on kuitenkin oikea taas kerran. Milloinkahan oppis sen kohtuuden noiden viljojen ja sokerin käytössä???

Sitä äitinä, puolisona, ystävänä, työntekijänä tekee päivittäin päätöksiä. Viime aikoina olen taas herännyt miettimään mihin nuo minun päätöksenteot perustuu? Teenkö  niitä ajatellen muiden parasta vai omaa etua tai yleistä etua. Vai tuleeko toimittua vaan ns. totuttuun tapaan. Laitettua omat tarpeet ja mielipiteet taka-alalle? Onko päämäärät samat kuin muun joukkueen esim. perheen tai työyhteisön kanssa. Toimintatapa päämäärään pääsemisessä ei niinkään ole tärkeä vaan perille pääseminen. Ollaanko menossa samaan suuntaan ja tullanko maaliin yhdessä?  Mitenkä kauan olen valmis tekemään kompromisseja?? Ja onko omat päämäärät selvät? 

Nyt tuntuu, että on. Monta asiaa on työn alla. Useampi kiva juttua joista saan itselleni mielihyvää eli taas vireillä paritkin eri opinnot. Niissä saa kivasti haastaa itseään, vaikka välillä tuntuukin haasteelliselta löytää aikaa näihin juttuihin. Palkitsevaa kuitenkin saada tehtyä tehtäviä ja saada niitä ”Ahaa-elämyksiä”. Uskon molemmista olevan hyöty työelämään, jos ei nykyiseen niin johonkin toiseen. Näiltä osin päämäärä on selvä. Saada täydennettyä taas omaa osaamista ja saada haasteita itselle. Kun on ns. omia juttuja niin jaksaa paremmin myös lasten kouluhaasteet. Lapsilla on omat harrastukset ja nuo opiskelut on sitten se minun harrastus. Perhealämä pysyy tasapainossa, kun jokaisella on mahdollisuus myös omiin juttuihin.  

Liikunta ja koirien sekä perheen kanssa touhuaminen tuo nyt eniten mielihyvää. On kiva huomata, että jaksaa liikkua säännöllisesti ja pystyy nauttimaan ympäröivästä luonnosta.

Sitten on niitä juttuja jotka vie voimia. Osaan ei voi vaikuttaa vaan on olla tukena ja kannustava asianomaisia. Yksi näistä on lasten koulukuviot. Näin äitinä tuntuu välillä turhankin rankalta nämä arjen kiemurat. Kun haluaa rakkaileen parasta niin onkin stressaava äiti, joka hysterisoi asioista. 

Mutta sitten on myös niitä asiota joihin voisi ja pystyisi vaikuttamaan. Haluanko? Kannattaako? Niiden kohdalla pitäisi miettiä voiko tehdä komprommissejä vai pitäisikö löytää uusi päämäärä tai toimintatapa? Onko se mahdollista? Ennen kaikkea onko kaikki valmiita sitoutumaan niin, että myös itse pystyn sitoutumaan. Vuosien varrella oma arvomaailma on muodotunut tietynlaiseksi ja viime aikoina olen joutunut käymään muutaman asian kohdalla ” tahtojen taistoa” haluanko olla mukana ko.asiassa vai en? Lähiaikoina on ehkä nyt sitten tehtävä päätöksiä ja uskallettava elää niiden kanssa. Mun työnohaaja sanoi aikanaan ”luota vaistoosi ja tee päätökset ajan kanssa”. Tuo on ollut kyllä hieno ohje. Kun toimimme intutiivisesti keräämme ympäristöstä näkymättömiä merkkejä ja hyödynnämme niitä. Tavallaan työstämme hiljaista tietoa alitajunnassa ja nukkuessamme. Kun mieli saa työskennellä rauhassa, idea ja ajatukset pulpahtavat tyhjästä ja yht´äkkiä tiedämme miten toimia. Asioilla ja ihmisillä on munkin elämässä tarkotuksensa.  Sitä  ahaa elämystä odotellessa...

Aurinkoisia syyspäiviä, Sari

Empatiaähky vai ylikuormitus??

Työelämässä emotinaalisella vaatimuksilla tarkoittaan tunnelämän tuomaa kuormitusta. Tunnetyö on paitsi emotionaalisesti kuormittavaa se pitää sisällään myös kognitiivisiä vaatimuksia kuten tulkintaa, arvointia, posessointia ja rooliristiriitoja.

Hoitajan käyttäytymiseen ja tunteiden ilmaisemiseen kohdistuu usein tietynlaisia odotuksia, jopa vaatimuksia. Voidaan odottaa hoitajan olevan myötätuntoinen ja myönteinen, vaikka todellisuudessa hän voi kokea turhautumista, pahaa miltä jopa inhoa. Näin ollen todellisten ja näytettyjen tuntiden ero voi aiheuttaa ristitiidan kokemuksia. Näissä tilanteissa hoitaja joutuu kontrollimaan ja säätelemään omia tunteitaan ja niiden ilmaisua mikä on kuormittavaa. Mitä enemmän työhön sisältyy vuorovaikutusta, tilanteita joissa on huomioitava asiakkaan tai omaisen tunteet ja hallita omat tunteet sitä enemmän työn emotionaalinen kuormitus kasvaa.

Emotionaalinen haastavuus voi liittyä siihen, että asiakkaan elämäntilanne on ristiriidassa hoitajan arvojen kanssa. Myös hoitajan siviili elämässä tapahtuneet kokemukset tai vaikeudet mm.lähisen sairaus, kuolema tai koettu väkivalta voivat lisätä työn emotionaalista kuormittavuutta. Onkin tärkeää ymmärtää, että omat tunteet eivät kerro niinkää asiakkasta vaan itsestä, vaikka tunteet heräävätkin asiakas kontaktissa.

Vaikka hoitaja tekisi parhaansa, asiakas voi kokea ettei ole saanut riittävästi tukea ja apua. Ettei häntä ole kuunneltu, ymmärretty ja huomioitu tarpeeksi. Asiakas voi purkaa pahaa oloaan hoitajaan tyytymättämyydellä tai olla jopa töykeä tai ilkeä. Näissä tilanteissa emtionaalinen kuormitus lisääntyy ja hoitajalle voi tulla riittämättömyyden tai huonomuuden tunteita.

Hyvä on muistaa, että tunnetyöllä on toinenkin puoli: myönteinen palaute, kiitos tehdystä työstä. Nämä ovat voimavaroja ja myös henkilökohtaisen kasvun lähteitä. Sanonta ”kissa kiitoksella elää” on puoliksi totta. On hyvä muistaa myös saadut kiitokset.

Tähän aiheeseen törmäsin kun selailin mm. terveydenhoitaja lehteä ja me naiset julkaisua työterveyshuollon odotusaulassa. Mielenkiintoinen ja monella tapaa ajankohtainekin. Huomaa näin arjen päästyä taas käyntiin, miten taas mielessä pyörii paljon ”pitäis ehtiä” asioita. Liekkö se arki oikeasti niin kiireistä vai tuntuuko vaan? Toki, kun katsoo kalenteria voi huomata, että on sinne taas kertynyt yhtä sun toista. Mikä nyt ehkä sitten kuitenkin vähän vinksauttaa tätä systeemiä on, että mun nämä vähäiset työpäivät pakkaa venymään. Kuitenkin syynsä on miksi sitä osa-aikaista nyt vielä teen. Omat rajat !! niitä pitäisi nyt tarkastella kriittisesti.

On muuten mukava huomata miten paluu työelämään näin 50% työajalla on antanut onnistumisen kokemuksia. Paljon on menty vuodessa eteenpäin ja tuntuu hyvältä. Toki vielä on päiväkohtaista vaihtelua miten hyvin kuulen ja selvää puheesta. Eikä se taustamelu propleema varmaan ikinä häviä. Välillä päivällä olen hetkeksi riisunut ”impan” ja pieni hetkikin monesti auttaa. Aivot saa pikku tauon ja taas jaksaa. Kotona edelleen tykkään olla ilman ”imppaa”, mutta enemmän ja enemmän käytän sitä kyllä tuolla eri aktiviteeteissä. Ja huomaan siis kun se välillä unohtuu kotiin ;) mutta parempaan suuntaan mennään. Ehkä mä vielä joskus taas pääsen ihan kunnolla työsyrjään kiinni eli kokopäivä työhön.

Nuo lisälaitteet pitäisi nyt oikeasti saada kunnolla käyttöön. Olkoon nyt tämän syys- ja lokakuun projekti :)

Mutta tänään on vapaa päivä ja Reiska (imuri) kutsuu samoin pyykkikone.. Kiva kun kävit täällä <3 Kauniita syksypäiviä...

Sari

Kesäloma on ohi ja koulu alkaa eli hyppäys arkeen

Meidän kesä oli monella tapaa vanhasta luopumista ja uusien juttujen sisään ajamista.

Lapset ehti kesällä tehdä monenlaista. Iska kävi loman alussa seurankunnan leirillä. Kesän aikana poitsu ehti myös käydä yökylässä serkuilla. Käydä isin kanssa uistelemassa ja parissa kisassakin oli mukana miehistössä. Mönkkärillä ja pyörällä ajoa ja kulkupelien rassailua. Iska teki vähän ”kesätöitäkin” eli kävi pihatöissä naapurissa. Ja oli mieleinen pesti.

Reeda vietti aikaa kaverin kanssa ja ehti kesällä heppailla monen monta kertaa ja olla pienen pienellä ponileirillä. Koiranäyttelyssäkin neiti ehti pyörähtää Hallan kanssa.

Kesäkuun lapset vietti päivät keskenään, kun me molemmat vanhemmat oltiin kotona. Yllättävän hyvin niillä päivät meni, vaikka aluksi koko päivän keskenään oleminen hieman jännitti. Juhannusviikolla vieraili Erkki-ukki. Heinäkuussa lapset lomailivat isin kanssa ja käytiin vähän reissussakin. Yhdessä yritettiin touhuilla monipuolisesti niin kotona kuin reissussakin.

On se vaan hienoa, että ovat niin reippaita ja jotenkin kasvoivat kesän aikana. Pystyi luottamaan, että päivät sujuu vaikka ovatkin keskenään. Ja olihan niillä kuitenkin tieto siitä, että puhelimen päässä me aikuset ollaan.

Paljon mukavia muistoja kesän ehti kertyä...

Reeda ja Halla Heinäveden näyttelyssä

Reeda ja sairaalaKlovni KYS

Reeda ja Sari Makkaramäellä 

Reeda ja Fasu

Iska vesillä

Reeda ja Iska Matskussalmessa

Iska ja kala (Muuruvedellä)

Iska trimmerihommissa

Reeda ja Rolle

Erkki-ukki, Iska ja Reeda Leppäsen kahvilassa

Reeda, Sari, Iska ja Erkki-ukki

Reeda ja Rolle-poni Kutujuhlilla

Iska virvelöimässä

Iska ja oma auto

Iska Saariselällä

Reeda Saariselällä

Reeda 

Iska

Iska 

Reeda ja Veli-suokki

Iska ja Salama

Iska 11 vee

Reeda Matkakeitaalla

Frisbeegolfia 

Iska ja Kaatrasen Hulda "Hilda"

Reeda ajohommia harjoittelemassa

Kuvia pohjoisesta

Tänään pääsin vihdoin ja viimein purkamaan kameralta kuvia pohjoisen reissulta... 

SUNNUNTAI...

Käytiin reippailemassa tunturissa noin 7km. Nousua reitillä oli n.350m.  Kyllä oli erilainen luonto ja jotenkin karuakin, mutta niin kaunista. Useammassa kohdassa oli sellaisia kiviasetelmia.Ja tietysti me tehtiin myös oma sinne. Huipulla tosiaan tuuli.

jk. Porot kävi ihan pihassa syömässä ja saatiin aika läheltäkin seurata niiden touhuja...

MAANANTAI

Käytiin tutustumassa Laanilan kultareittiin. Lisätietoja löytyy ( https://www.kultahippu.fi/tarinat-2/saariselan-ja-laanilan-kultahistoria/)
Oli kaunis ilma ja reitti oli helppo kulkuinen ensimmäisen 3km ja sen jälkeen mentiin polkua pitkin. Siellä polun varrella oli "kullan kaivajan" asumus.. suosittelen kyllä kiva paikka tutustua myös lasten kanssa.
Minulle ja Reedalle kertyi matkaa liki 8km, kun me palattiin hakemaan autoa. Iska ja Tomi reippaili liki 10km. Matkan varrella oli vaskooli-opasteita joissa kerrottiin reitin historiaa. Ja oli siellä nykyistenkin kullan huuhtojien asumus :)

Käytiin vielä illalla miesväen kanssa valloittamassa Kiilopää. Matkaa kertyi 4km ja nousua 240m. Kyllä muuten hapotti. Mutta hienot oli näkymät :)

TIISTAI

Tämän päivän aikana ehdittiin kyllä moneen paikkaan ja kilometrejä kertyi kyllä auton mittariin... 
tiivistä yhdessä oloa :)

Karhunpesäkivellä

Jäniskoski. Kaunis koskimaisema jonne esteetön pääsy. Sillalle vie hiekkatie jota pääsee perille asti pyörätuolin tai rattaiden kanssa. Sillan vastarannalla hyvin hoidettu laavu <3 Missä paisteltiin makkaraa muutaman kilometrin reippailun jälkeen. Kaunis paikka, suosittelen jos täälläpäin liikutte. 

Norjan puolella ajeltiin Tenon vartta....

Pakollinen tienvarsi pönötys 

TORSTAI

"Kalajuttuja" 

PERJANTAI

Käytiin reippailemassa 10,5 km, oli kaunis ja lämmim sää. Kuvissa Savottakahvila... 

Tässäpäs kuvina meidän lomaa.. paljon nähtiin ja koettiin. Sanoin ei voi sanoa kaikkea eikä kuvin näyttää.. yhdessä tehtiin ja oltiin aika tiiviisti viikko. Hyvä meidän Joukkue <3

Itselle tämä oli tärkeä retki.. tauko työelämään ja myös aikaa miettiä mitä haluaa itselleen ja perheelleen antaa, millaisia tavoitteita asettaa tulevaan. Osa minusta jäi tunne tunturiin... koti matkalla ajeltiin tuttuja maisemia kotiin. Etenkin Suomussalmen ja Kajaanin kohdalla tuli paljon kivoja muistoja. Olen jo jonkin aikaa haaveillut, että voisin ainakin joksikin aikaa palata tuonne seudulle. Olisiko se työ vai mitä? ja ennen kaikkea milloin ? Jotenkin kaipuu Kainuuseen vaan kytee.