Työilmapiirin voin määritellä varmasti monella eri tavalla. Työilmapiiri on työyhteisön sisäinen ympäristö, joka on jäsentensä kokema ”tila”. Siihen vaikuttaa työntekijöiden eli yksilöiden käytös, motivaatio, asenteet sekä elämän katsomus. Se on siis useamman yksilön kokemus tietyn yhteisön tilasta. Usein ajatellaan, että ilmapiiri kuvaa jäsenten välistä komminkaatiota. Mutta on tärkeää nähdä myös, että työilmapiiri kuvaa myös työyhteisön jäsenten sitoutuneisuutta sopimuksiin, vallalla oleviin arvoihin ja normeihin. Jäsenten välinen vuorovaikutus on vain osa kokonaisuutta.
Kun etsii kirjallisuudesta vinkkejä työilmapiirin korjaamiseksi tai kehittämiseksi löytää äkkiä tukkun kommunikaatio harjoitteita. Hyviä vinkkejä varmasti, kun niitä niin moni on tarjoamassa. Neuvotaan kehumaan, hymyilemään ja nauramaan, ymmärtämään toista.
Asiat joihin itse kiinnitin huomiota ovat muun muassa ”Tee työsi hyvin”. Töissä käydään tekemässä oman tehtävät mahdollisimman hyvin ja tiedetään mikä on oma perustehtävä.
” Pidä lupauksesi” eli pidä kiinni sovituista säännöistä ja sopimuksista, noudata ohjeita ja tee ne työt jotka olet itsellesi ottanut.
Luin vast ikään työhyvin vointiin liittyvän artikkelin jossa yhtenä lähteenä oli https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/virkistyspaivat-ovat-kivoja-mutta-hyva-tyoilmapiiri-syntyy-tyonteon-sujuvuudesta
Mielestäni hyvä ja osuva otsikko ” Virkistyspäivät ovat kivoja, mutta hyvä työilmapiiri syntyy työnteon sujuvuudesta”
Virkistyspäivät ja koulutukset ovat mukavaa vaihtelua, mutta ne eivät ratkaise arkisen työn ongelmia eikä myöskään ”HokkusPokkus” muuta työilmapiiriä. Työilmapiiriä pitää yllä sitoutuneisuus omaan työhön ja halu tehdä hyvää. Vaikka yksilöt ovat toisille kuinka ystävällisiä ja mukavia ei se poista työn kuormittavuutta tai painetta tekemättömistä töistä. Usein hoitotyössä puhutaan puuttellisista resursseista ja kiireestä. Tuo on varmasti monessa paikassa ”perussettiä”, mutta tekemättä jättäminen ei ole kuitenkaan ratkaisu, kun vastapuolella eli palvelun saajana on elävä olento, joka sen hoivan sekä hoidon tarvitsee, joka tapauksessa. Tässä vaiheessa astuu kehään sopimukset ja toimivat käytännöt. Missä vaiheessa pitäisi havahtua miettimään missä mättää, jos työ ei suju?
Vanha sanonta ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää kyllä paikkaansa. On tärkeää nähdä kokonaisuuksia ja hahmottaa miten esimerkiksi tämä viikko etenee. Mitä kalenterissa on? Mitä töitä on joka viikko tehtävä ja missä tahdissa. Mikä on tämän viikon lopussa tilanne töiden osalta? Hoitoalalla perustyöhön kuuluu paljon asioita joita ei edes kalenteriin kirjoiteta vaan ne ovat arkisia juttuja jotka toistuvat päivästä toiseen. Onko minulla ja työkaverilla sama näkemys siitä miten töiden pitää edistyä, että viikon aikana kaikki arkiaskareet ja extrat on tullut tehtyä.
Päämäärä on tärkein ja jokainen meistä valitsee itse tien miten siihen pääsee. ”Kysyvä ei tieltä eksy” sanoo vanha sanonta. Itse ajattelen niin, että työpaikalla tulisi keskittyä hoitamaan omat työt mahdollisimman tunnollisesti ja sovitulla tavalla, tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Pyrkiä kehittymään ja ottamaan palautteesta ”koppi”. Katsoa peiliin ja miettiä ”miten pärjäsin tänään? ” ja ”missä yritän huomenna parantaa tai oppia?” Kun meistä jokainen hoitaa ns. tonttinsa töiden pitäisi tulla tehdyksi. Silloin ei tarvitse pälyillä ympärille, kulkea ympäriinsä tarkastelemassa ja miettiä onko jokin asia tehty. Kun sopimuksista pidetään kiinni on suuri pala työilmapiiriä jo toteutunut.
Kuitenkin meissä kaikissa asuu sisällä ”Palaute-Pirkko” ja palautetta annetaan, mutta harmi kyllä osoite on väärä. Palautteen antamisen kulttuuri on useassa yhteisössä vaikeaa ja se aiheuttaa ristiriitaa. Kuitenkin monessa eri lähteessä kehoitetaan antamaan palaute heti, kun siihen nähdä tarvetta. Palautteen pitäisi olla positiivistä, mutta myös korjaavaa. Siinäpä meille opeteltavaa. ”Kiitos” on pieni sana, mutta sillä on helppo aloittaa.
