Onneksi on liikuntahaaste

Kaatrasen Akka mun tärkein lenkkikaveri

Oli marraskuun puoliväli, sateinen ja harmaa ilma. Mieliala ei ollut todellakaan mikään paras ja kaikki tuntui ihan puurolta, itketti. Olin kylällä asioilla ja vastaan tuli aina yhtä iloinen Pirjo, joka on meidän terveyskeskuksen fysioterapeutti ja yhdistysaktiivi eli toiminnan nainen. Pirjo haastoi minut mukaan ” Tuusniemen Sävel Askel” - haasteeseen. Haasteen ideana on kannustaa kuntalaisia liikkumaan. Sävel haasteessa valitaan suomalainen artisti ja minun valinta oli Laura Voutilainen. Minun tehtävä on siis kävellä/liikkua vappuun mennessä Tuusniemi – Jyväskylä (Lauran synnyinseutu) välinen matka eli 204km (214km Paakkilasta). Pakko sanoa ettei kahtaa kertaa tarvinnut miettiä. Tämä on juuri sitä mitä tarvitsen tavoitteen. Kun kotona tästä asiasta kerroin perhe oli sitä mieltä etten voi jäädä sinne Jyväskylään vaan on käveltävä myös takaisin. Joten minun tavoitteena on siis kävellä vappuun mennessä vähintään 21km viikko ja yhteensä 428km. Palkintona on parempi kunto sekä parempi mieli :)

Tänään 30.12.2018 olen kävellyt 176km voi olla että enemmänkin, mutta olen laskenut lähinnä täydet kilometrit ja täydet sadat metrit esim. 4,56 km pyöristän 4,5km. Mitä olen saanut? Olen saanut monta tuntia raitista ilmaa, monta mukavaa hetkeä Akka koiruuden kanssa ja ennen kaikkea saanut itseni liikkeelle ja ottanut aikaa itselle. Tärkeinät on että, huomaan mielen olevan pirteämpi ja jaksan paremmin myös työpäivän rasituksen. Usein olisi helppo jäädä vaan sohvalle makaamaan ja löytää tekosyy miksi en voi lähteä. Mutta 30-40min vuorokaudesta on kyllä tosi vähän, joten olen sen yrittänyt ottaa mahdollisuukisen mukaan tuon ajan liki päivittäin. Ja samaan olisi tarkoitus pyrkiä myös ensi vuonna. Iso kiitos perheelle, että he ovat minua kannustaneet liikkumaan <3

jk. Onneksi on näitä karvatassuja jotka ovat aina valmiita lähtemään lenkille

Lapset

Kaatrasen Halla

Liikunta tuottaa nautintoa. Liikunnan harrastamisesta on hyötyä. Liikunta kehittää ja ylläpitää fyysistä, henkistä ja sosiaalista terveyttä sekä vähentää ennenaikaista kuolleisuutta.

Mieliala nousee liikkuessa. Liikunta saa olon tuntumaan reippaammalta ja energisemmältä. Usein ahdistuksen, tyytymättömyyden ja toivottomuuden tunteet vähenevät. Ajatukset siirtyvät ympäröiviin asioihin pois ikävistä ajatuksista.

Jo pienetkin liikuntakokemukset helpottavat oloa ja rakentavat itsetuntoa ja toiveikkuutta. Noin 10 minuuttia arkista liikuntaa ja mieliala alkaa kohota! Mielialan parantuminen jatkuu seuraavat kaksikymmentä minuuttia, kun liikuntaa jatketaan. Kelpo liikuntaa on vaikkapa reipas kävely.

Masentuneena liikkeelle lähteminen on vaikeaa. Silti se kannattaa. Puolen tunnin kävely päivittäin vähentää masennusoireita. Liikunta parantaa tai ainakin helpottaa depressiota ja ahdistusta. Liikuntaa auttaa – ainakin täydentävänä – hoitona korkeaan verenpaineeseen, diabetekseen ja moniin muihin sairauksiin. Liikunnan on todettu ehkäisevän myös masennuksen uusiutumista. Ihanteellista olisi, jos liikunnasta tulisi pysyvästi osa elämää (lähde:https://www.mielipalvelut.fi/liikunta-ja-mielenterveys/)

Erilaisen oppijan äiti

Viime viikkoina olen huomannut kuinka paljon ajatusmaailma on suuntautunut kolmasluokkalaisten erilaisten oppijoiden myötä mm. ympäristö oppiin ( miten horsma lisääntyy, kettu on nisäkäs, piharatamo kestää kulutusta, hyönteisen ruumis on 3 osainen, hämähäkillä on 8 jalkaa), uskontoon, englannin perussanastoon ( how are you? What is this? a dog, my name is, i am nine, family, my mum...), äidinkielen kielioppiin, kertotauluihin. On ollut mukava palata tavallaan ajassa taaksepäin ja kertailla asioita uudestaan ja ennen kaikkea oppia myös itse uutta. Mutta on ollut myös upeaa huomata, miten monella tavalla voi oppia. Meillä molemmilla lapsilla on luki- ja kirjoitusvaikeutta, joka tuo siis koulun käymiseen omat haasteensa. Mutta on ollut mukava huomata, että joku asia voi olla vaikea ja toinen taas sujua mukavasti ilman ongelmia. Meillä lasten läksyt tehdään joka päivä yhdessä. Yhdessä luetaan myös kokeisiin ja kerrataan asioita tunnille. Ja niinpä onnistumiset on yhteisiä <3

Muistan omilta kouluajoilta kuinka paljon kokeet jännitti. Ei siksi, että en olisi osannut asiaa vaan siksi, että saanko/osaanko kirjoittaa oikean vastauksen koepaperiin. Ruotsin ja englannin opiskelu oli aivan kauhee sillä niiden sanojen oppiminen eli kirjoittaminen ja ääntäminen oli niin työlästä (on edelleen). Omien oppimisvaikeuksien vuoksi jossain vaiheessa motivaatio lukea kokeisiin oli aivan onneton ja se näkyi koulu menestyksessä esim. ylä-asteella. Näin en halua omille erityisille käyvän.

Olen niin tyytyväinen, kun nykyisin lasten erityistarpeet huomoidaan paremmin ja niihin puututaan. Toki sain minäkin käydä lukiopettajalla silloin 80-luvulla

(hänen nimi oli Riitta ja mä pelkäsin sitä). Lapsen oppimista tuetaan eri tavalla mm. pienryhmä työskentely, erityisopetus, tukiopetus, eriyttävät tehtävät. Opetuksessa voidaan hyödyntää erilaisia materiaaleja. Omat suosikit kotiharjoitteluun on EkaPeli sujuvuus ja lukeminen, Otavan Oppilaan maailma materiaalit.

Toiset ajattelee ehkä tietämättömyyttään, että jotkut lapset pääsee ”helpomalla” koulutyössä, koska heillä on oppimisvaikeus. Mutta kaikilta vaaditaan samat asiat. Toki tärkeää löytää keino millä tavalla kukin oppilas siihen pääsee siihen tiettyyn tasoon. Yleensä se on niin, että lapset/nuoret jotka kärsivät oppimisvaikeuksista tekevät koulun eteen runsaasti enemmän töitä, kun ns. keskiverto koululainen. Usein ajattelen sitä miten tärkeää ihan kenen lapsen vaan on tuntea, että on riittävä vaikka jotain asiaa ei vielä hallitsekaan. Myös se ettei joutuisi kiusatuksi koulu menestyksen vuoksi.

Usein omat lapset kertovat, että luokkakaverit ihmettelevät miksi he käyvät pienryhmä opetuksessa, tukiopetuksessa tai lähtevät kesken päivän ”kuntoutukseen” joka meillä on siis neuropsykologinen kuntoutus, jossa molemmat lapset käyvät. Meidän aikuisten olisi hyvä avata lapsille, että oppijoita on erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan. Samalla tavalla opimme yksilöllisesti uimaan, ajamaan pyörällä, tekemään kärrynpyörän, vaihtamaan auton renkaat tai lukemaan karttaa. Omistani olen huomannut, että molemmat ovat tekemällä oppijoita mm. pyörän renkaan vaihto tai ruohonleikkurin ajaminen tai virkkaus. Muistan myös omasta lapsuudesta miten kotiaskareiden tekeminen oli minulle helppoa mm.pyykin pesu tai tiskaaminen, lasten hoito. Ne oli niitä asioita joita ei opittu kirjasta vaan tekemällä. Samalla linjalla mennään omien lasten kanssa. Molemmat on pienestä pitäen leiponeet, laittaneet ruokaa mun kanssa ja siivonneet. Mukana ovat myös koirien hoidossa ja piha askareissa.

Päivääkään en vaihtaisi pois vaikka monet kyyneleet, mutta myös onnen kyyneleet ollaan yhdessä vuodatettu.

"Et tiedä kuinka paljon sinua rakastan. Haluaisin olla olematta tämä ihminen,

haluaisin olla vain suuri rakkaus joka siunaisi askeleitasi.

Haluaisin nähdä sinussa, kuinka ihminen kulkee tiensä suorana.

Ei koskemattomana,vaan kokien, kärsien ja kasvaen,

tallentaen sen hyvän,mikä meissä kaikissa on uinumassa.

Mikä meissä kaikissa on ihmistä tulevaisuutta varten.

Kun minä olen poissa en lakkaa rakastamasta sinua

ja siunaamasta ihmistä sinussa."

Kohti työelämää

Syksy. Luonto pukeutuu värikkääsdeen asuun. Kaikkialla on niin kaunista. Välillä voisi vaan unohtua katselemaan tätä kauneutta ja kuunnellahiljaisuutta. Mutta ei..nyt ajatukset on suunnattu tehokkaasti työelämään tai sitä kohti. Sen oman paikan löytäminen on osottautunut kutakuinkin haastavaksi.  Olen hakenut useampaa työpaikkaa ja kahdessa haastattelussakin olen käynyt. Jotain virityksiä on jo olemassa,mutta missä määrin työtä jatkossa teen on vielä vähän auki. Onneksi olen saanut hyvää tukea omalta työvoimaneuvojalta ja nyt on toiveissa,että työllistymiseen sitä kautta olisi mahdollisuus saada tulea. Se tulisi kyllä tarpeeseen. Kesän ajan mietin myös muulle alalle työllistymistä,mutta nyt kuitenkin haluaisin vielä katsoa tämän hoitoalan polun, jos siihen nyt olisi mahdollisuus saada tukitoimia. Joko "palkkatuki" tai *"osakuntoutusraha" tai ties mitä kaikkea onkaan tarjolla.

Tällä viikolla olin taas kerran KYSillä impan säädössä ja onni on oma lääkäri. Että se jaksaa Tsempata ja tehdä säätöjä ties monennenko kerran??? Niitä on tehty. Ja oon niin tyytyväinen,kun olen saanutkäydä samalla lääkärillä 2005 vuodesta asti. se on pitkä aika se. Mutta se tuo turvallisen olon ja helpottaa..ei tarvii joka kerta aloittaa alusta. Oma prossu lähti huoltoon, kun se jotenkin kohtisi. Laina prossun kanssa nyt sitten mennään. Jatkosuunnitelmanaon,että pari lääkärin todistusta.. toinen KEVAan ja toinen työkkäriin. Katsotaan mitä tuleva tuo tulessaan. Toivottavasti työtä..aluksi vaikka 50% ja sit vähitellen lisää. Johan tässä onkin pari vuotta mennyt lähinnä kotona.  

On ollut raskasta huomata miten haastavaa on ns.vajaakuntoisena palata työelämään, jos ei ole olemassa olevaa työpaikkaa. Ja kun ei oo kauheesti suhteitakaan niin melko tyhjältä pöydältä lähdetään liikkeelle. Nyt kuitenkin jotain on jo näkyvissä ja toivon todella, että tässä on uusi alku.

Kerron jahka jotain selviää :)

Parisuhteen kasvukipujako vai menettämisen pelko

Parisuhde ei mene itsestään eteenpäin kuin juna. Sen eteen tarvitsee tehdä töitä yhdessä. Kun oma elämä on tasapainossa parisuhteen kanssa, voi rakkauskin paremmin.

On tärkeää miettiä omia tarpeita ja pitää tasapaino parisuhteen ja omien tarpeiden välillä. Kun ottaa välillä omaa aikaa ja tekee itselle kiinnostavia asioita on myös enemmän annatavaa kumppanille. Usein itse huomaan, että laitan toisten tarpeet omien edelle ja itsestä huolehtiminen jää. Minkä vuoksi kiinnostus kumppania ja perhettä kohtaan laskee. Huomaan olevani ärtynyt ja väsynyt, haluton.

Kirjallisuudessa kirjoitetaan kuinka läheisyys ihan arkisissa askareissa lisää yhteenkuuluvuutta. Ja miten tärkeää on keskittyä yhteisiin hetkiin ja jättää esim. työ huolet töihin. Kotityöt sujuvat nopeampaa yhdessä tehdessä ja silloin jää aikaa muuhunkin vaikkapa yhteiseen elokuva hetkeen. Omakohtaisesti arkena yhdessä syöminen on osottautunut tärkeäksi yhteiseksi hetkeksi, pysähdykseski kaiken kiireen keskellä. Mitä meille kuuluu? Toki puolison vuorotyön vuoksi se ei välillä toteudu.

Kun yhteistä elämää on takana vuosia ja elämä tasaantuu, uutuuden viehätys häviää. Kasvataan erilleen ja suhteeseen hiipii pelko: sovimmeko sittenkään toisillemme? Etääntymistä voi onneksi hoitaa ja erilaisuudesta ammentaa voimaa.

Sitä joutuu ennen pitkää kohtaamaan oman ja puolison muuttumisen. Harvoin kaksi ihmistä kehittyy samaa tahtia, joten parisuhde on kahden erilaisen kehityspolun yhteensovittelua. Kumppani tahtoo ehkä lisää läheisyyttä, kun itse kaipaa jo enemmän tilaa.

Suhteen alkuhuuma piilottaa usein erilaisuuden. Vastarakastuneet kokevat ajattelevansa samalla tavalla. Ihastunut näyttää persoonastaan vain pienen palasen. Kun huuma asettuu arjeksi, kuva kumppanista tulee todeksi. Se voi tuoda oivalluksen siitä, että olemme yksilöitä, emme yksikkö.

Vahva itsetunto auttaa hyväksymään oman ja kumppanin muuttumisen. Kun tunnistaa omat tarpeensa, pystyy antamaan tilaa kumppanin kasvulle. Jos on kova tarve olla samanlainen kuin kumppani, on syytä pohtia, mitä sen takaa löytyy. Usein riippuvaisen ihmisen itsetunnossa on säröjä.

Miksi kirjoittelen parisuhde asiasta.. viimeiset kuukaudet on ollut monella tapaa haastavia minulle. Työllistymisen vaikeudet, oman voinnin muutokset niin fyysiset kuin henkiset ja läheisten sairastelut ovat vieneet paljon energiaa ja aika ajoin jaksaminen on ollut koetuksilla. Olen joutunut paljon miettimään suhdetta itseeni ja opettelemaan omia rajoja uudelleen. On pitänyt opetella olemaan itsekäs eli ottamaan itselle aikaa ja hoitamaan itseään. Tuo kaikki heijastuu myös perhe elämään ja parisuhteeseen. Missä vaiheessa puolisosta tuli itsestäänselvyys tai jopa se pakollinen paha?

Viime viikot on olleet melkoista tunnemyrskyä. Kun puolison lähisuvussa tuli  yllättävä kuoleman tapaus pysäytti se ja iski menettämisen pelko. Entä jos omalle kohdalle tulee jotain samankaltaista? Miten yhteinen elämä voi loppua silmän räpäyksessä. Ei pitäisi jäädä miettimään. Kuitenkin ihmismieli on sellainen, että sitä peilaa asioita omaan elämään. Kuolema on osa elämän kiertokulkua, mutta jotenkin sen mieltää kuuluvan vanhuuteen. Kun elämää on ehtinyt nähdä ja koe.
Kun pois nukkunut on työikäinen tuntuu se niin väärältä. Tälläisella hetkellä sitä käy miettimään miten vaikea on nähdä mitä kaikkea on ja mitä on saavuttanut. Sitä vaan haikailee jotain eikä aina edes tiedä mitä. On pitänyt pysähtyä miettimään mikä on tärkeää ja mistä haluan, että minut muistettaisiin.

Perheessä se tärkeiden asioiden luettelo on usein jokaisella omannäköinen .Tuo toiselle tilan antaminen ja vastuun jakaminen ei aina ole yksiselitteistä. Usein arjessa pienestäkin asiasta voi tulla "suuri" kun yhteinen aika on rajallista ja sitä rauhallista hetkeä puhua asioista ei tunnu löytyvän. Varmasti monessa muussakin perheessä ja parisuhteessa vastuu esim. lasten arjesta jää toiselle vanhemmalle. Meillä tuo vastuu on jäänyt minulle ja huomaan tuskastuvani siihen, kun pitäisi pitää kaikki ns."langat käsissä" eli organisoida lasten koululäksyt, harrastukset ja terapiat jne. Nyt koe jotenkin huonoa omaatuntoa siitä, että tuskastun vastuusta jota olen itse lapsien hankkimisen myötä siis halunnut. Toki pakko sanoa etten ihan osannut odottaa meidän lapsiperhe arjen olevan näinkin monella  tapaa haastavaa.

Huomaan myös miten paljon parisuhteeseen vaikuttaa tämän hetkinen "joutokäynti" eli kun ei tiedä saako töitä vai ei? Miten työelämässä pääsee taas kiinni hommiin. Elämä Ilona-impan kanssa on löytänyt uomansa... välillä vaikeampia päivä  ja välillä niitä hyviä. Odotan aikaa ylimääräiseen säätöön --> ulkona kohisee ja rahisee. Siihen vähän apuja kaipaan.

Viikonloppuna ehdittiin tehdä juttuja yhdessä ja uuteen viikkoon luottavaisin mielin.

Viime viikkoina pari kappaletta on pyörinyt mielessä...

Anna Puu "linnut puu" erityisesti tämä kohta " Nauruasi vailla, olen se linnut puu, lehtiä täynnä, linnut puu...."

Laura Närhi "Supersankari" kappaleen kohta "leikkasin sut irti kolariautosta, raahaisin ulos palavasta talosta, ja väkisin ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen...."

Näissä ajatuksissa...

Perheen seikkailu

Viikonloppu suunnitelmia mietittiin perjantaina ja enemmistö voitti eli perhe seikkailu nro 986 oli päämäärä.

Ulkoilu- ja yöpymisvarusteet mukaan, vene auton perään ja ruokakaupan kautta kohti Riistaveden satamaa. Vene vesille ja menoks.

Perjantai illan ohjelmassa oli vähän uistimen vetoa ja saalistakin saatiin.

Yöksi mentiin Matkukseen, jossa oli ihana laavu. Ei kauppakeskukseen vaan saareen..Tulen loimua ja kuhan kypsymistä ihailessa. Mahat täynnä ruokaa nukutti hyvin. Yötä valaisi vain nuotion hiillos. Hyvin tarkeni maluupussissa nukkua ja kun oli viileä ei ollut "öttiäisiä.

Tänään vielä vedettiin vähän uistinta lasten ehdoilla ja mukavaa oli. Aika monta haukea päästettiin takaisin. Kuhia ja ahvenia kertyi hyvä määrä ja ukki ja mummu sai oman osansa. Olipa mukava huomata miten nopsaan lapset sai jutun juonesta kiinni.

Hyvin viihtyi lapset veneessä ja kivasti tuli kalaa. Olipa onnistunut reissu.

Syksyn tuulahduksia

Niin se vaan on.. kesä väistyy ja syksy tekee tuloaan. Koulut alkoi ja sen myötä myös kalenteri merkinnät lisääntyi ; on monenlaista muistettavaa mm.hammaslääkärit (molemmat lapset on hampaiden oikomishoidossaa), terapiat ja tietty oman osansa tuo tuo isännyyden vuorotyö. Itse oon edelleen kotona, mutta verkot on viritetty ja toivottavasti tärppää.

Niin vähitellen alkaa harrastuksetkin. Vielä ei oo selvillä mitä millekkin päivälle sattuu. Toiveissa et molemmat lapset pääsin 1-2 x viikossa harrastamaan. Tietty itsekin ois kiva ehtii vaikka jollekin käsityö kurssille. Mutta ykkös harraste eli koirien juoksuttaminen ja hihnalenkit on täydessä vauhdissa.

Viime viikonloppuna ehdittiin koko perheellä heittää pikku reissu saareen ja oli mukavaa. Luonnosta löytyi vaikka mitä mukavaa tekemistä. Mukana menossa oli myös koirista Halla. Tärkeitä nämä yhteiset hetket arjen kiireiden keskellä. Ja mikä parasta löytyi mustikoita, katajanmaroja.

Iska ja Salama lenkillä

Syksyllä pitää nauttia luonnon antimista.. joten ollaan marttailtu eli keitetty mehua, hilloa jos jonkinmoista. Pakastettu marjoja. Tänään keitin viime syksyn satoa eli hirven sydäntä, tein hirvikäristystä.
Ja suut makeeksi mustikkapiirakalla.

Luonnon antimia on koitettu kerätä talven varalle...

Pienen pieni seikkailu

Vielä on lasten lomaa jäljellä niin tehtiin päivän retki. Käytiin Iisalmessa yksi tie ja kaksi asiaa. Vietiin lasten kanssa ukko-kulta Iisalmeen josta jatkoi matkaa veto-uistelun SM-kisoihin Pyhäjärvelle.

Iisalmi on itselle on tuttu kaupunki opiskelu ajoilta 1990 luvun puolivälistä. Ja muutaman kerran ollaan siellä ohi kulkiessa poikettu. Olipa kiva huomata miten monta tuttua paikkaa on vielä tallella. Pitää joku kerta vielä sopia treffit ex opiskelukavereiden kanssa ja vaihtaa kuulumisia ihan naamatusten.

Ekaks eli heti aamusta käytiin vähän shoppaamassa eli lapsille uudet penaalit ja kyniä sekä vähän vaatettakin löytyi. Siitä jatkettiin matkaa LiikennePuistoon jossa aika kului kauniissa kesäpäivässä SuperHyvin ❤ Tuo Liikennepuisto on kyllä tosi magee ja kuva paikka. Voin suositella. Lapset saa liikuntaa ja itse voi nauttia kauniista kesäpäivässä kirjaa lukien.

Poikettiin päivällä myös Iisalmen torilla jossa oli kansainväliset markkinat ja tarjolla oli monenlaista. Me tehtii myös pari kirppislöytöä ja saatiin mahat täyteen.

Käytiin muuten uimassa mun opiskeluaikaisen kodin lähi uimarannalla ja samalla lapset näki vähän paikkoja joista ehti muodostua minulle kovin rakkaita opiskeluaikoina.

Siitä matka jatkui Siilinjärven kautta Kuopioon sillä Iskan piti päästä Motonetille ostamaan pyörän tuunaus-tarroja. Voi sitä onnea ja riemua kun kauan odotettu ostosreissu toteutui.

Kotimatkalla poikettiin uimaan Riistavedelle (Melalahti) ja olipa kivaa. On ihana huomata miten kesän aika lasten uiminen on alkanut sujumaan. Ja tänä kesänä ollaankin kyllä uitu. Oon tosi onnellinen Siitä, että molemmat tykkää uida ja taito on kehittynyt nyt ihan harppauksen.

Olipa meillä kiva ja monipuolinen päivä.. ja mikä parasta oltiin siis alle 2 tunnin päästä kotoa 🤣 Aina ei tarvii lähtä kauas, että voi saada ikimuistoisia kokemuksia ❤
Nyt sohvan nurkassa pötköttäö kaksi tyytyväistä lasta ja yks äiti. Henkisesti raskaan alku viikon jälkeen tämä antaa uskoa tulevaa.

Heppailu by Reeda

Kesäaikana heppailut Makkaramäen tallilla on ollut tauolla, mutta meidän onneksi Reeda on saanut käydä ratsastamassa Karisten Fasu-ponia. Samalla myös nähnyt kavereita eli Elinaa sekä Marleenaa. Myös päässyt rapsuttelemaan Allu-ponia joka on siis poni jolla neiti aloitti nuo hevostyttö harjoittelut. Lisäksi paijausta on saanut ponit: Rolle, Nessu, Pinni ja Unelma-varsa.

Reeda ja Allu

Reeda maastoilemassa

Unelma ja Allu

Ja mitä tekee heppa-tyttö lomamatkalla... KorkeaSaaressa bongattu jotain ihan hepan näköistä :)
ja Tykkimäelläkin eksyttiin ponia rapsuttelemaan :D