Kevättä kohti

Moikka

Nyt se tuli nimittäin talvi. Pakkasta ja lunta, mutta myös ihanaa auringonpaistetta. Nyt on kyllä kaunista. Juuri sitä minä olen tarvinnut. Luonnon rauhaa ja tilaa hengittää. 

Olen ollut äärettömän väsynyt ja varmaan ilman perhettä ja arjen rutiineja olisin nukkunut 24/7 nämä viime viikot. Uskomatonta miten ihminen osaakin ajaa itsenä sippiin ja yrittää olla vahva. Hallita kaikki nippelit ja nappelit sekä hoitaa omat, naapurin ja koko kylän asiat. Miten vaikea onkaan hidastaa vahtia hyvissä ajoin.. sitä vaan mennä touhottaa kuin veturi kunnes polttoaine loppuu.. tulee totaali tai ainakin melkein totaali pysähdys. Minulla on onnea sillä sain oikeasti APUA ennen kuin vaivuin sinne sängyn pohjalle. Nyt päivä päivältä tuntuu paremmalta ja jaksan tehdä arkisia asioita ja nauttia jopa niistä. Toki menee aikaa ja pitää uskaltaa sanoa monta kertaa EI ennen kuin ollaan taas tasapainossa.

Uupumus/masennus ei mikään trendisairaus vaan tila jossa oikeasti on kohdattava itsensä ja uskallettava löysätä, antaa asioille tilaa ja aikaa. ”Ei Roomaakaan rakennettu päivässä”. Eihän tämä tilanne ole päivässä eikä kahdessa kehittynyt, eikä syynä ole yksi tai kaksi osatekijää. Monen monen asian yhteinen summa. Monta samanaikaista asiaa, jotka jokainen vie omaan suuntaansa. Ei kukaan oo kuollut, ei oo tullut vararikkoa tai eroa. On vaan tapahtunut paljon asioita joiden selvittämisessä ja niistä selvitymisessä on vaan tullut raja vastaan. Kaikkea ei vaan jaksa kantaa, jos kuorma tulee liian isoksi. 

Mutta nyt askel kerrallaan koitetaan päästä taas siihen tilaan, että pystyy hallitsemaan omaa elämäänsä ja sen tapahtumia. 

Perheen olemassa olo on kyllä kantava voimavara. Kun on rytmi mikä pitää ns.liikkeessä saa aikaan itsellekin merkityksellisiä asioita ja sitä kautta hyvää mieltä. Arjen sujumisella on tärkeä merkitys minulle, mutta myös läheisille.

On se jännä vaikka, mikään ei tunnu miltään niin.. esimerkiksi Ilta-Sanomien uutinen ”Pienen lapset jalat paleltuvat kantorepussa” iskee silmään. Voi sanonko mikä?? Mihin tää maailma on menossa, kun tälläisesta asiasta pitää uutisoida? Uskomatonta, että maalaisjärki on niin kateissa. 

Toki pakko myöntää, että viime viikolla todistin itsekkin yhtä samankaltaista tilannetta. Oltiin tyttären kanssa hammaslääkäri reissulla Kuopiossa. Pakkasta oli heti aamusta rapiat -20 astetta. Siihen hammaslääkärin pihaan ajoin ”öky maasturi” ja sieltä sipsutteli viimeisen päälle tälläytynyt äet immeinen ja pikkuinen tyttö (ehkä 3 vee). Oli tosi ihanat talvisaappaat ja toppatakki pienellä, mutta vain legginsit, ei hattua tai käsineitä. Äitillä oli sen sijaan nahkasaappaat, miltei nilkkoihin ylettyvä toppatakki ja paksukaulaliina kaulassa. Joo ehkä mua vähän kirpas, kun en ollut jaksanut laittautua (sen teen max 2 vuodessa), olin lievästi sanottunut ”nuhruinen" tähän toisen äitiin verrattuna.  Ja oo vaan kade, kun itse ajelen vaan pikku-Polosella. No ei! 

Okei... mä tiedän.. ne oli varmaan lähteneet valmiiksi lämpimällä autolla kotoa ja lyhyt matka... plä plä plää. 

Mutta se auto ei lienee lämmin ku ne lähtee kotiin??? 

Saattaa -20 asteen pakkasella olla tuokin auto sisältä jäähtynyt ja lapsen turvaistuin kylmä. Mietippä miltä itsestä tuntuu istua pakkasella kylmällä auton penkillä??? Ja eihän se aikuisen peffa jäädy kun sillä on se piiitkää takki ja saappaat polviin asti :(

Haloo!!! jos kuitenkin vetäs edes sille lapselle ne talvireleet niskaan... jos ittsensä aikuinen haluu palelluttaa niin siitä vaan. Mutta tuollainen 3 vee, kun ei vielä itse oikein osaa huolehtii. 

Eikä sillä vissiin oo viel ulkonäköpaineitakaan. 

Kyllä mä ihan tyytyväisenä oo vetänyt nuo toppareleet niskaan ja pipoa päähän, kun tuonne tuuleen ja pakkaseen oon lähtenyt ja samoin joutuu nuoriso-osastokin tekemään :D Mutta joo maalaisjärkeä lienee suotavaa käyttää, kun nää pakkaset sitten tuli vihdoin ja viimein.

Tuosta onkin hyvä siirtyä toiseen silmään sattuneeseen juttuun. Eli eräs äiti kirjoitti fb:ssä aiheesta ”Ole ystävällinen, ÄLÄ vie lastasi puolikuntoisena hoitoon.” Sillä siellä voi olla joku lapsi joka on infektio herkkä.. Minusta hyvä kirjoitus ja näkökulma siihen miten tärkeää olisi muistaa, että ei pitäisi mennä puolikuntoisena töihin tai hoitoon. Ei vaan itsensä vaan myös muiden vuoksi. Sillä meidän joukossa on useita perheitä missä on jäsen joilla on alentunut immuniteetti eli infektio herkkyys. Hyvä muistutus näin ”flunssa-aikana”. 

No kyllähän siellä sitten tuli taas kommenttia aivan laidasta laitaa.. kannustavia viestejä <3, mutta osa jopa kiukkuisia ja syyllistäviä. "Hyvähän se on kirjoitella, kun ei niitä sairaslomia saa niin vaan” ”Yksityisyrittäjän on vaan lähdettävä” ”Sairasta lasta saa hoitaa palkallisena vain 3 päivää” " Yksi kuumeeton päivä.." jne. Tuokos sai jonkin minussa heräämään. 

Ajatteleeko nuo ihmiset oikeasti noin? 

Tajuaako ne oikeasti ettei kukaan tilaa itselleen ”infektio herkkää” perheen jäsentä. 

Onko toisen asemaan asettuminen kuitenkin näin vaikeaa? 

Vai onko somessa helppo huudella... ihan itku meinasi päästä. 

Ihan vapaasti vaan kokeilemaan miltä tuntuu, kun lapsella on herkkyys saada ns. ”tavan nuha-kuumeesta” vakavampi infektio, joka usein vaatii jopa sairaalahoitoa. 

Ei kukaan siinä vaiheessa kysy haluatko hoitaa tätä lasta? 

Siinä vaiheessa on AIVAN SAMA mitä se työnantaja sanoo ja että tuleeko palkka tai saako KELAlta korvausta. Kyllä siinä vaiheessa ainut asia mikä merkitsee on, että lapsi paranee ja pääsee jatkamaan sitä perusarkea. 

Ja kun tämä systeemi toimii niin, että nämä samat lapset ”infektio herkkyydestä” huolimatta käyvät hoidossa ja koulussa. Ja ovat samanlaisia yhteiskunnan jäseniä kuin kuka tahansa muukin. 

Joten pidetään huolta itsestä ja muista. Pestää käsiä, heitetään nenäliinat roskiin ja ei pärskitä.. kun ollaan kipeenä ei juosta ympäriinsä tautia levittämässä. 

Sillä kyllä nykyisin sitä saikkua voi saada ilman kuumettakin, kun perusteet sille on olemassa. Nimimerkki hoitaja ja infektio herkän lapsen äiti. 

Pakko myöntää, että tuon keskustelun lukiminen meinas mennä tuntesiin, mutta mä hillitsin itseni.

Meillä lapset olikin viikon kuumeessa ja kyllä vähän jännitti. Onneksi meni ohi eikä mitään isompia tarvinnut tällä kertaa tehdä. Lepoa, lääkettä ja nestettä.

Lasten hiihtoloma lähenee kovaa vauhtia ja sitä on odotettu. Tiedossa pieni irti otto arjesta :) suurin syy on kuitenkin se, että saa muutaman päivän taas huilia kotona. Ei tarvii jännittää miten päivä sujuu koulussa.. Sitä lapset kaipaavat, molemmat. 

Huomasin tuossa, että olin vuosi sitten kirjoittanut fb:ssä siitä, että olimme lasten kanssa keskustelleet tunteiden ilmaisemisesta ja niiden vaikutuksesta toiseen. Myös siitä miten tunnekuohussa voi sanoa tai tehdä jotain sellaista mitä katuu myöhemmin. Aika samoissa tunnelmissa mennään edelleen ja viime aikoina taas enemmän olemme puhuneet siitä miten toisen käytös voi jättää pahan mielen ja myös aiheuttaa itselle epävarmuutta. Se on harmillista, jos lapsi kokee ettei voi luottaa aikuiseen tai siihen, että aikuinen on puolueeton esim. koulussa. Itse vanhempana koe tämän asian erityisen vaikeaksi ja välillä mietin, että ”miksi ihmeessä tämä voi olla näin VAIKEA ASIA selvittää? ” Mitä mun pitäs niinkö tehdä??? 

Tottahan on, että kaikki ei voi olla kaikkien kavereita, eikä tarvitsekaan. Mutta sekään ei ole reilua, että toisten kaveruus suhteita halutaan tahallisesti rikkoa. Ja jos puhuu perättömiä niin olisi tärkeää korjata myös asia. ” Hyvä kello kauas kuuluu, Paha vielä kauemmas” Tämäkin on niin totta. Harmillista, että nämä asiat, kun eivät korjaannu hetkessä. 

Mutta vaikka viimeiseen hengen vetoon mä oon päättänyt, että tämä asia saadaan vietyä niin pitkälle, että asianomaiset saadaan kuriin. En ole missään vaihessa sanonut, että omat lapseni ovat ”siveyden sipuleita” mutta kyllä he osaavat puoliaan pitää, valitettavasti. 

Onneksi on tosiaan kevät ja päivät valoista. Ehtii tehdä muutakin kuin käydä koulussa ja töissä.

Tää Tanhupallo on kyllä niin <3

Miesväki on käynyt talviverkoilla ja ollaan saatu tuoretta kalaa pöytään. Ja nuori herran on saanut olla mukana ja ajaa moottorikelkalla. 

Pihapiiristä on kaatunut muutama puukin sahuria varten eli poitsu on saanut touhuta monen moista isin ja ukin mukana. Siinä tulee hyvää liikuntaa ja ulkona oloa yhdessä.

Itse olen yrittänyt panostaa koirien kanssa liikkumiseen ja ulkoiluun. Laittaa kotia vähän kevät ilmeeseen. Käsitöitä ja kuunnelmakirjoja eli imppa-harjoituksia :) Tuo äänikirjan kuuntelu on muuten koukuttavaa siihen tulee riippuvuus.

Neito on käynyt sirkuskerhossa ja ratsastamassa. Ja kotona temppuilee ja tanssii. Ihana huomata, että lääkitys tasoittaa venpainetta ja vointi on pysynyt tasaisena. Toiveekkaana siis ollaan tulevan suhteen. 

Meillä on ollut myös kokkikerho lasten toiveesta kerran viikossa ja siellä on tehty keittoa, suklaalettuja, muffinseja, suolaista iltapalaa mm.pizzaa ja pikkuleipiä sekä kakkua :) 

Hyviä kokemuksia ja onnistumisia on tullut. Niitä on mukava muistella.