Luopumista

Noki nautiskelee

”Silloin luulit et tää on the end, 

Mut ei ollut sun aika tulla osaksi merta

Päivät taittui eteenpäin

mut sä takaraivoon jäit

 eikä me koskaan enää puhuttu siitä”

Kevät on siinäänsä aika jännää aikaa.. odotetaan uuden syntyä.. katsotaan miten luonto puhkeaa talven jälkeen kukkaan ja uusi elämä saa alun. Toisaalta se on myös luopumisen aikaa, on luovuttava menneestä talvesta ja ehkä harrastus jää tauolle tai loppuu kokonaan. Jokaisella omat juttunsa. Itse elän luopumisen aikaa monella tapaa.. tarkoituksena on vähentää yhdistystoimintaa ja muutenkin uudelleen järjestää omaa arkea ja miettiä asioiden tärkeysjärjestystä. Lasten koulu,harrastukset, terapiat ja oman työkuviot. Tuo muutosprosessi ei nyt tunnu jotenkin menevän tuosta vaan vaan jotenkin on tukkoinen ja lievästi ahdistunutkin olo. Ei luopumisen vuoksi itsessään vaan ympärstön reaktoiden vuoksi. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että toisilla ihmisella on tarve vähätellä ja arvostella, päteä. Vaikka aika avoimesti puhua asiostani niin tokkopa näillä ihmisillä on oikeasti on käsitystä millaisten asioiden kanssa ”painin” ja mitkä on panokset tässä pelissä. Tiedän, että jostain on vaan luovuttava ja annettava nyt uusille asioille tilaa. Jotenkin se ”jaksamattomuus” asioissa on myös sitä, että niiden kanssa on liian kauan tukka-nuottasilla. On aika mennä ettenpäin.

Nuo ElliNooran ”Elefantin paino” laulun sanat koskettaa mua erityisen paljon juuri nyt. Jotenkin se, että ihmisten tuntuu OIKEASTI olevan vaikea ymmärtää miltä tuntuu, kun ote elämästä tai sen hallinasta tuntuu luisuvan käsistä ja voimavarat hupenee hetkessä. Jokaisella tuntuu olevan vankka käsitys siitä ”miten pitäisi elämäänsä elää” ja mitenkä rankkaa on ollut. Henkinen väsyminen ja jaksamattomuus on jotenkin edelleen niin TABU. Ihan kun se olisi joku heikkous, vika. Itse ajattelen, että kun kuormaa on tullut riittävästi suhteessa yksilön sietokykyyn niin on vaan luonnollista ettei kaiken taakan allla jaksa. Ei se kuitenkaan tee kenestäkään yhtään se huonompaa tai oikeasti heikonmpaa ihmistä. Ja on paljon keinoja joiden avulla esim. masennuksen kanssa voi oppia elämään ja uupumuksesta toipua. Mutta ei se hoidu yhdellä tabletilla tai tyyliin viikon saikulla. Ei se laastari oo ratkaisu kaikkiin haavoihin. Joskus tarvitaa enemmän toppausta että vuoto saadaan tyrehdytettyä.

Se mitä tässä varmaan yritän sanoa, että kun ihmiset ovat tottuneet siihen, että ihminen on monessa mukana ja päälle päin kaikki näyttää hyvätä. Ei me oikeasti haluta nähdä, jos joku uupuu taakkansa alla, masentuu tai sairastuu vaikeasti. Meillä kaikilla on se oma ”pikku elämämme” ja omat suden kuoppamme. Meidän on kasvatettu siihen, että on vaan jaksettava. Oman sairastumisen eli kuulovamman myötä olen joutunut opettelemaan paljon itseäni, mutta myös oppimaan paljon ympäröivistä ihmisistä. Kukaan ei voi tietää miltä tuntuu, eikä voi samaistua. Kokemukset on niin ainutlaatuisia. Kuulovamman kanssa elämään oppimnen on prosessi ja se vie aikaa. Ympäröivät ihmiset voivat yrittää ymmärtää jos jaksaa ja välittää.

”Kuka meidät opetti, niin pysymään hiljaisuudessakin

 Jos sä viitot huomaako kukaan

Ja kun kuplat puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita

Kun tänään naamiot riisutaan

Ja koko maailma näkee sen, mitä sä kavahdit peitellen”

Se sattuu eniten, että joku ns. ulkopuolinen tulee arvostelemaan sun elämää ja harrastamisen tasoa ja tuloksia. Kuitenkin meistä jokainen varmasti tykkää harrastaa ja tehdä asioita ja antaa kuhunkin hommaan sen verran kun itse katsoo sopivaksi. Harrastamisen tarkoitus on luoda hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia. Se ei pitäisi olla rasite ja taakka jota kuljetamme mukana. Kun katsoo elämää taaksenpäin voi nähdä ylä- ja alamäkiä. Itsellä se alamäki oli jossain vaiheessa aika jyrkkä, kun jaksamisessa tuli pika-STOP. Onneksi oli hyvä ja vahva tuki-verkko ja vierellä kulkijoita. Muuten ei oltaisi tässä pisteessä. Ehkä tänään on vaan ”heikko hetki” ja mieli pahoittuu helposti. Mutta surullista kyllä aivan liian helposti ihmiset sanat satuttavat ja aiheuttavat pahaa mieltä, vihastuttaa.

Onneksi on monta Ihanaa asiaa jotka jaksaa vielä ilhaduttaa :) Työkuviot on nyt ensi vuoden alkuun asti ”suunniteltu” ja pidän työstäni, vaikka se ei taida juuri nyt siellä töissä näkyä. ANTEEKSI! On ollut paljon asiota jotka pitäisi samaan aikaan hallita.. barbaba kyvyt olisi nyt pop :) että voisi jakautua, muuntua tämän muutoksen ajaksi. Iloa tuo, kun tietää tehneensä paljon oikeita asioita ja valintoja.

Iloa tuo koti, pihapiirin kukat, nuo koirat ja lasten nauru.. on ollut ihana kuunnlla, kun lapsella on kaveri ja he ovat niin innoissaan yhteisistä touhuista.

Iloa tuo myös se, että näköpiirissä on perheen yhteinen loma :)

Tuossa alhaalla on yks mun lemppari kappale näihin hetkiin..

Suvi Teräsniskan ”Hei Mummo” vaikka se on joululaulu niin se on vaan niin <3

                                                                      Hei Mummo

”Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?

Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.

On pohjoisessa päivä yksinäinen

autioitui aikaa karu maa.

Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen

jossa mummo yksin asustaa.

Mies kuoli lapset lähti aikanaan

maailmalle kukin vuorollaan.

Kun joulun aikaan hanki peittää maan

lapsenlapset muistaa mummoaan.

Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?

Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.

Ja mummo kohta pukki saapuu meille.

Se tulee sieltä tänne poroineen.

Nyt yksinäisen mökin kaamos saartaa

päivisin on pelkkää hämärää

vain kesäaikaan auto pihaan kaartaa.

Viikko vierii mummo yksin jää.

Hei mummo...

Lasten soitto mummon mieltä piristää.

Muistot tulvii mieleen aika häviää.

Kuusi tuoksuu tuikkii monta kynttilää.

On pirtti täynnä hälinää.”

Lauluntekijät: Vexi Salmi / Jussi Rasinkangas

Kiitos kun olet siellä...