Vanhemmuuden kasvikipuja nro 178

Tänään olen käynyt syvällisiä keskusteluja lapsten kanssa vanhemmuudesta. Piti ihan alkaa miettimään mitäs se vanhemmuus on? Ja kenen säännöillä pelataan? Miten tärkeysjärjestys muodostuu?

Nettiä selatessa löytyi vanhemmuuden määrittelyä mm.

* Tutkimukset ja käytännön kokemukset osoittavat, että hyvin toimivaan vanhemmuuteen kuuluu lämpöä, hyväksyntää, rajojen asettamista ja valvontaa.

* Vanhemmuudessa on myös kysymys hoivasta, huolenpidosta ja solidaarisuudesta.

* Vanhemmuus ja kasvattaminen tapahtuu tässä ja nyt,se on lapsen ja aikuisen välinen ihmissuhde, jossa lapsi ja lapsen olemassaolo antavat aikuiselle mahdollisuuden vanhemmuuteen.

* Aikuisen vanhemmuus on sidoksissa omaan lapseen. Omat lapset joutuvat tyytymään vanhemmuuden harjoitteluun, sillä viisas vanhemmuus kehittyy vasta isovanhemman iässä.

* Vanhemmuus on ainutlaatuinen asia jokaisen lapsen kannalta.

Meidän keskustelu alkoi lasten kanssa siitä, että onko reilua, jos ollaan yhdessä sovittu jostain ”jutusta” vaikka lapsen harrastuksesta ja se peruuntuu, koska vanhemman harrastus tai meno on samanaikaisesti. Niin onko reilua? Lasten mielestä ei. No ei minustkaan.. vaikka aina ei vaan pysty järjestämään asioita etteikö päällekäsiyysksiä satu. Näissä tilanteissa itse olen pyrkinyt selvittämään lapsille miksi joku joudutaan perumaan. Meitä vanhempia on varmasti monelaisia ja jokainen meistä tekee asiat omalla tavallaan. Itse huomaan stressaavani juuri näsitä tilanteista, kun menot menevät päällekkäin. Tiedän, että lasten on opittava ottamaan pettymyksiäkin vastaan, mutta itse koitan viimeiseen asti järjestellä asiat niin, että lapsi pääsisi sovittuun menoon. Ja huomaan järjesteleväni omia menoja sen mukaan, että lapset ovat koulussa tai lasten isä on kotona. Valitettavan usein jätän menemättä sellaisiin tilaisuuksiin joihin lapsia ei voi ottaa mukaan. Olen huono viemään lapsia hoitoon, jos olen itse menossa alusvaate-kutsuille tai harrastukseen. Toki tuotakin olen yrittänyt harjoitella :/ vähän huonolla menestyksellä. Jotenkin koen, että nyt on aika elää lasten ehdoilla.

Keskusteltiin myös siitä, kun lapset harmittelivat ettei kaverit pääse aina harrastuksiin tai leikkimään, koska vanhemmilla ei ole aikaa kuskata tai vanhemmat ovat omissa menoissaan eli töissä tai harrastuksissa. Tässä kohtaa oli pakko sanoa, että jokaisessa perheessä asiat tehdään sen perheen sopimalla tavalla. Jokainen vanhempi tekee asiat itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Toisilla vanhemmilla on vuorotyö tai käyvät töissä toisella paikkakunnalla tai opiskelevat jne. Vanhemmalla voi olla luottamustehtäviä jotka vaativat aikaa illalla. Lisäksi myös elämäntilanne meillä jokaisella on yksilöllinen. Toisissa perheissä on yksi lähivanhempi toisissa kaksi.. Vaikeaa yrittää saada 7- ja 8-vuotiasta ymmärtämään ettei kaikki ole niin yksioikoista. 

Meillä on tähän asti menty niin, että osaksi lapset ovat mukana harrastuksissa ja osaksi harrastetaan vuorotellen. Niin eivät oikein ymmärrä toisenlaista tilannetta.

Myös se, että me vanhemmat olemme erilaisia siinä, että toiset meistä haluavat pitää omat harrastukset ja harrasteporukat ns. ”ominaan” ja toiset saavat nautinnon siitä, että voivat harrastaa lapsen/lasten kanssa yhdessä.

Kun vanhemmuudesta sitten puhuttiin niin tuli esiin myös asia, joka ”karahti” mun korvassa. Lapset kertoivat millaista palautetta ovat saaneet minusta koulukavereilta. Muun muassa lausahdukset ” x sanoi että sä äiti oot vammainen ja siks se ei tykkää susta” ” y sanoi etten tykkää sun äitistä” tässä vaiheessa sitten yritin olla rauhallinen ja kysellä, että teettekö samoin? Arvosteletteko te toisten lapsien vanhempia? Kovasti vakuuttelevat etteivät näin tee. Toivon todellakin,  että näin myös on. Enkä tässäkään tapauksessa ota itseeni vaan mietin kuinka paljon lapsi miettii sitä miksi hänen vanhemmasta ei pidetä? Tästä asiasta on juttua nyt riittänyt. Itse olen kyllä useaan kertaan kuullut miten kiva se ja sen äiti on kun saa meikata. Ja kuinka toiset äitit käy tyttöjen kanssa shoppaamassa. Kuinka pojat käy isien kanssa lätkämatsissa ja miten isät ostavat kotiin,jos jonkinmoisia pelejä ja härpäkkeitä. Voi kun meilläkin. Omat lapset kokevat, että olen ”tiukkis” ja kiellän kaikki kivat jutut. Ehkä mä sit oon :/

Olen usein miettinyt sitä, miten vaativaa arjenhaliinta on näin ”ruuhkavuosien” aikana. Miten elämä on mennyt siihen pisteeseen, että perheiden vanhemmat käyvät töissä, sukkuloivat kodin ja työpaikan väliä, hoitavat arjen askareita, kuskaavat lapsia harrastuksiin, yrittävät löytää aikaa myös itselle ja parisuhteelle sekä hoitaa ystävyys suhteita. Työelämä vie suuren palan valveilla olo ajasta. Itse olen ollut kotona ja välillä mietin, että mitenkähän tämän kaiken ehtisi, jos olisi töissä. Ehkä asioilla on aikansa. Mun ”kellunta-aika” on nyt tässä.. kellun ja odotan asioiden tapahtuvan (leikkaus) ja samalla minulle järjestyi aika olla lapsille läsnä sillä juuri nyt ne sitä tarvitsevat. Molemmilla vaikeutta lukemaan oppimisen kanssa.

Että näin tällä kertaa..