Kiusaaminen on SYVÄLTÄ :(

Viikonloppuna osui silmään Ilta Sanomien netistä otsikko ”Vuosien kiusaaminen ajoi Mikon 9-vuotiaan pojan leikkaukseen: ”Katsoin lapseni nukuttamista surullisilla fiiliksillä” ja kylläpä taas kolahti ja kovaa. Kiusaaminen, jos joku on niin syvältä. Kenellekään ei sitä soisi, että tunteen itseään kiusattavan. Ei lapselle tai aikuiselle.

Tuota tekstiä lukiessa tuli kyyneleet silmiin. Oikeastiko pienen ihmisen on pitänyt kohdata tuollaista kohtelua ja vuosia. Kyllä pitää sanoa, että aika voimattomaksi siinä vanhempana itsensä tuntee, kun ei voi lastaan auttaa. Mikä parasta tilanne on onneksi nyt hallinnassa.

Kun me ihmiset olemme niin erilaisia niin kiusatuksi tulemisen kokemus on myös erilainen. Meidän persoonallisuus, ikä, elämän kokemus muun muassa vaikuttaa siihen miten asiat koemme. Ristiriita tilanteita ja erimielisyyttä varmasti kohtaa jokainen ja niiden kautta opitaan asioita.

KiVa koulu esitteessä puhutaan kiusaamisesta, miten se ilmenee? Kuka kiusaa? Miksi kiustataan? Siinä kiusaaminen määritellään ”Kiusaamista on, kun yhdelle ja samalle oppilaalle aiheutetaan toistuvasti ja tahallaan pahaa mieltä. Tekijöinä on joku tai jotkut, joita vastaan kiusatun on vaikea puolustautua. ” (http://www.kivakoulu.fi/mita_kiusaaminen_on)

Tästä päästäänkin siihen, että miten se kiusaaminen ilmenee? Ja mistä se johtuu? Yhtä selvää vastausta ei varmasti löydy. Eikä varmasti ole vain yhtä kiusaaja ja yhtä kiusattua. Se mitä itse usein huomaan miettiväni on se, että kuinka yhteiskunta menee kokoajan siihen suuntaan, että joka asiassa kilpaillaan ja mitataan paremmuutta. Käykö niin, että lapsistakin kasvaa suorittajia jotka osaksi tietämättäänkin ”blokkaavat” uhkaavat tekijät pois näköpiiristä. Jo ala-aste ikäisestä aloitetaan keräämään ympärille ns. potentiaalisia yhteistyö kumppaneita joilla on samat mielenkiinnon aiheet, jotka ehkä täydentävät omia heikkouksia. Kun ympärille saadaan ns. hyvä tiimi, ei siihen haluta ottaa heikkoja lenkkejä ja epävarmoja, miettijöitä.

Paljon puhutaan lasten yksilöllisestä oppimisesta ja vahvuuksien näkemisestä ja niiden kautta oppimisesta. Nyt kun seuraan kahta lasta joidenka koulutiet on alkaneet hyvin eri tavalla. Molemmilla oli sama eskari-ope. Joten pohjat saaneet samalla tapaa. Toki ovat monella tapaa erilaiset toinen poika ja toinen tyttö. No joka tapauksessa nyt toinen siis jo 2.luokalla ja toinen 1.luokalla. Ja heti huomaan eron sillä tämän hetkisen 1.luokkalaisen luokassa opetus metodit ovat erilaiset jonka mukana lapsi käsitelee asioita toisella tavalla jo nyt. Arvostan opettajien ammattitaitoa ja luotan heihin. Mutta se mitä tässä yritän tuoda julki on se, että miten tärkeää on nähdä millä keinon kukakin lapsi oppii. Mitä ovat hänen heikkoidet ja mitkä vahvuudet.

Omien lasten kohdalla kaveri asiat ovat ääripäät. Toisella on kavereita paljon ja leikit sujuu. On kivaa. Tämä lapsi on iki-liikkuja, omaa hyvän tasapainon sekä notkeuden sekä on yliöpäisen sosiaalinen, verbaalisesti lahjakas ja voimakas tahtoinen, haluaa olla Paras. Toinen taas on on kömpelö ja muutenkin enemmä tuumailija. Sopeutuja joka osallistuu, mutta ei ole tarvetta voittaa. Ei omaa kykyä ”napauttaa sanallisesti” vaikka omaa hyvän sanavaraston. Kehon hahmottamisen vaikeutta esim. käden ja jalan yhtäaikainen käyttäminen vaikeaa.

Valitettavan usein päivän päätteeksi kuulen kuinka toisella on ollut niin kiva, kun leikki se ja sen ja sen kanssa. Toinen tuumaa, että mä olin yksi karusellissä tai kiikussa. Kun kyselen miksi? Vastaus tulee, kun muut pelaa jalkkista ja mä en pääse peliin kun oon niin huono (ei jaksa juosta kömpelyydestä johtuen) ja toiseksi kavereilla on ”parit” joiden kanssa ollaan ja siihen ei kolmatta mahdu. Äitinä mietinkin, miten saisin tuettua lastani niin, että hän löytäisi itselleen kaverin välitunnilla.

Päivähoidolla ja koululla on tällä hetkellä edessään suuret haasteet. Miten kohdata lapset ja nuoret yksilöinä, erilaisina elämänpolun kulkijoina. Resurssit usein ovat heikot siihen, että pystyttäisiin enemmän panostamaan yksilö lähtöiseen toimintaan. Loppupelissä se massa vie ja asiat hoidetaan valtavirran toiveiden ja tarpeiden mukaan. Jos joku lapsi jää leikkien ulkopuolelle ja ongelma onkin hän... koska ei sopeudu joukon vaateisiin.. tee ja suorita samoja asioita kun enemmistö. Toinen ei tuosta häiriinny vaan nauttii kun saa tehdä asioita itsekseen. Toinen taas voi kokea itsensä hyljetyksi, koska ei kuulu massaan. Kysymys kuuluu? Onko se kiusaamista, että lapsi jää toistuvasti leikkien ja pelien ulkopuolelle? Onko se heikkoutta, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Kenen tehtävä on asiaa selvittää ja tarvitseeko sitä selvittää?

Onko kiusaaminen ainoastaan sitä, että sanotaan toiselle ns. ”rumasti” tai tönitään tms. Onko kiusaamista asioden ulkopuolelle jättäminen?