Kiusaaminen

Koulukiusaaminen on koulussa tapahtuvaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa ja se on rikos. Kiusaaminen on tarkoituksellisesti toista vahingoittavaa, erotukseksi leikistä tai tasaveroisten tavanomaisesta nahistelusta. Koulukiusaaminen on yksilöiden välistä tai yhteisöllistä kiusaamista. Tavallisesti sillä on tarkoitettu oppilaan oppilaaseen kohdistamaa kiusaamista. Toki vastakkain voi olla myös oppilas ja opettaja. Kiusaaminen ei ole luokan muusta sosiaalisesta elämästä irrallaan oleva asia, vaan se liittyy usein kokonaisvaltaiseen “ihmisarvon menetykseen vertaisryhmässä”. Härnäämistä, joka kohdistuu milloin keneenkin oppilaaseen, ei useinkaan pidetä varsinaisena koulukiusaamisena, mutta jos se kohdistuu jatkuvasti samaan oppilaaseen, ja kohde on alistetussa asemassa, niin kiusaamisen tunnusmerkit täyttyvät. Koulukiusaaminen voi olla uhrilleen henkisesti hyvinkin vahingollista ja saattaa aiheuttaa jopa aikuisikään asti säilyviä traumoja.

Kiusaaminen on pahan mielen aiheuttamista, joka on tahallista ja toistuvaa. Kiusaajien arveltiin aiemmin kärsivän huonosta itsetunnosta. Tutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt, että kyse on enemmän kiusaajien näyttämisen tarpeesta, joskus myös psyykkisistä ongelmista. Kiusaajat ovat myös itse voineet aiemmin joutua kiusatuiksi. Monille sivustakatsojille ja osallistujille kiusaaminen voi olla ajanvietettä. Äärimmillään kyse on vallankäytöstä ja nokkimisjärjestyksen ratkomisesta väkivallan keinoin. Kiusaamisen kohteena on usein oppilas, joka eroaa jollain tavalla muusta joukosta. Perinteisesti tällaisia syitä ovat olleet liikalihavuus, anatominen poikkeavuus, etninen tausta, silmälasien tarve, kiusatun perheen olosuhteet, hiljaisuus, pikkuvanhuus, harrastukset tai hyvä koulumenestys.

Itse olen huomannut, että usein sanotaan ”pojat on poikia.. ne nahistelee” tai että ”kaikki ei vaan tuu toimeen keskenään.. se on hyväksyttävä”. Tottahan se on ettei kaikki lapset ole kavereita. Mutta tärkeää olisi myös muistuttaa lapsia siitä, että erilaisuus on postiviista ja jokaiselle pitää antaa mahdollisuus olla omanlaisensa. Usein viimeisen vuoden aikana olen törmännyt siihen, että lapsia koulusta hakiessa heidän koulukaverit tulevat ”juoruamaan” minulle mitä minun lapset ovat tehneet. Olenkin muutaman kerran kysynyt mitä te teitte? Ajatukseni on, että riitaan ym. tarvitaan aina ainakin kaksi. Yksin on hanlala riidellä tai saada aikaan erimielisyyttä. Olen itse usein aika kriittinen omien lasten käytökselle. Kotonakin heidän riidellessä kysy aluksi ” mitä sinä teit ennen sitä kun teille tuli riita?” On luonnollista että eripuraa tulee. Kuitenkin mietin sit mikä tekee minun lapsesta kiusatun? Oleko minä tehnyt kasvatuksessa jotain väärin? Onko minun lapseni jotenkin niin erilainen että ystävystyminen on vaikeaa. Näitä asioita voisi miettiä varmaan iäisyyden. Onneksi huomenna alkaa kesäloma ja saadaan vähän välimatkaa koulumaailmaan. Viimeiset viikon ovat olleet monella tapaa raskaita. Suvivirsi sai minut jälleen kyyneliin... kohti uusia tuulia mennään.. ja luottavasin mielein katsotaan tulevaan.

Mitä se on? Ja milloin lällättyly ja leikkiin kuuluva jahtaaminen ynnä muu muuttuu kiusaamiseksi? Kuka tietää milloin kiusataan ja milloin ei? Miten vanhempana pitäisi suhtautua, kun lapsi kertoo, että häntä kiusataan. Missä kulkee raja leikin ja kiusaamisen välillä. Onko tuo raja yksilön omakokemus?

Montako kertaa lapsen mieli kestää kohdata toisen lapsen torjunnan, ivan, vihamielisyyden? Onko jo yksi kerta liikaa kuulla olevansa ruma, läski, idiootti, ylipitkä strutsi? Minkälaiseksi muotoutuvat sen lapsen koulumuistot, joka saa päivittäin osakseen pilkantekoa ja syrjimistä?

Tulevan kesän läskynä meillä lasten kanssa on työstää ajatusta: Olen ystävällinen, ymmärtäväinen ja avulias. Miten suhtauden negatiiviseen palautteeseen ja miten annan itse palautetta. Tässä taustalla on ajatus siitä, että en halua omien lasten ratkaisevan keskenään enkä kenenkään muunkaan kanssa asioita väkivallalla. Lyöminen ei ratkaise se vaan pahentaa. Ole valmis sopimaan ja sovittelemaan. Minä en aina voi olla oikeassa ja että yhdessä päättäminen on kivaa :)

KELLO KÄY

Kello käy, kuuntelen, sua yritän puollustaa,

kello käy, aina vaan, kohta nyrkki, heilahtaa.

Miksi aina, näin? Joskus väärinkin, päin.

Ei ole järkeä, elämä on sulle, tärkeä.

Viereltäkö, vain katsot?

Katso kiusatun silmistä.

Tuntisitpa, itsekin.

Miltä tuntuu, se vain,

hiljaisuus, haukkuminen,

rauhoitu, nyt vähän.

Lopeta, siis tähän.

Sä voit, miettiä.

Siis älä jatka,

mee eteenpäin,

kohta rauhoitut,

vielä vain.

Ja anteeks, voit pyytää,

ja kaikki kääntyy parhain päin.

-Minea-