Riitelyä vai väkivaltaa?

Mietinpäs tänään kotimatkalla aihetta väkivalta parisuhteessa. Tähän asiaa tuntuu nykyisin töissä ja lehtien sivuilla törmäävän aika usein.  

” Sekä miehet että naiset voivat syyllistyä väkivaltaisiin tekoihin ja harjoittaa henkistä väkivaltaa. Poliisin tietoon tuli vuonna 2007 parisuhteissa tapahtuneita lieviä pahoinpitelyitä, pahoinpitelyitä ja törkeitä pahoinpitelyitä yhteensä 2740. Niistä 86 prosenttia (2360 tapausta) kohdistui naisiin.  Suurin osa naisten kokemista parisuhdeväkivaltatilanteista oli rikosnimikkeeltään pahoinpitelyitä. Lisäksi 2007 parisuhteessa tapahtui yhteensä 167 törkeää pahoinpitelyä tai henkirikoksen yritystä, joista 103  (62 %) kohdistui naisiin ja 64 miehiin (38 %).”(www.minna.fi/ väkivaltatilastot)

Mikä tietysti mietityttää on se, että mistä väkivaltainen käyttäytyminen saa alkunsa. Tilastojen mukaan syynä on mustasukkaisuus puolisosta, riidat kotitöistä, riidat vapaa-ajan käytöstä, nöyryyttäminen sekä riidat rahasta/omaisuudesta.

Riitelyyn tarvitaan aina kaksi niin kuin vanha kansakin sanoo. Usein etenkin pitkässä parisuhteessa riidellään eli ollaan asioista erimieltä. Parisuhteen alussa ei kumppanin erilaisuus ja erilainen elämänkokemus useinkaan tuota ongelmaa, se koetaan rikkautena. Vähitellen huuma haihtuu ja tullaan tietoiseksi erilaisuudesta. Tällöin alkaa varsinainen yhteiselämään sovittautuminen. Tässä vaiheessa erimielisyyksien selvittely on yhteisen linjan hakemista. On tuotava esiin itselleen tärkeitä asioita, mutta osattava luopua myös jostain tarpeen tullen. Näin luodaan perusta yhteiselämälle, jossa on tasapuolisesti aineksia kummankin puolison suunnalta.

Toisenlainen ratkaisu on riitelyn välttely. Tuolloin tiettyjä asioita ei käsitellä ollenkaan. Usein toinen  tietämättä - antaa periksi, luopuu, omista näkemyksistään ja mukautuu toisen tahtoon. Voi käydä, että yhteiselämästä tulee liian vähän yhteistä, itsensä näköistä. Vaarana on vieraantuminen.

Tokihan voi käydä niin, että riitely  jää ”päälle” eli riidellään ja junnataan paikallaan, asioita ei saada ratkaistuiksi tai niissä ei edetä. Tällöin voikin miettiä halutaanko asioita ratkaista vai onko kyse vallasta?

Erimielisyydet ja riita eivät ole sama asia. Erimielisyys muuttuu riidaksi kun kiihdytään ja tunteen kuohahtavat. Mikä onkaan se ”juttu” mikä saa  riidan muuttumaan väkivallaksi? 
 Kumpi on pahempaa henkinen vai fyysinen väkivalta?

Anna Klemi (2006 Jyväskylän yliopisto) kirjoittaa, että henkistä väkivaltaa määrittää tekijän toiminnan pitkäkestoisuus, toistuvuus ja tarkoituksellisuus sekä uhrin kokemus puolustuskyvyttömyydestä. Henkinen väkivalta voi olla avointa sanallista aggressiota, tai epäsuoraa ja peiteltyä. Fyysiseen väkivaltaan liittyy usein henkistä väkivaltaa, mutta henkistä väkivaltaa voi esiintyä myös ilman fyysistä väkivaltaa. Henkisen väkivallan taustalla saattaa olla tekijän lapsuudenperheen kasvatuskulttuuri, hoitamaton trauma, tai luonnehäiriö.
Henkisen väkivallan tekijä ei koe tehneensä väärin, koska on harjoittanut "vain" henkistä väkivaltaa. Niinpä hyvittelyjä ja katumusta ei tarvita. Uhrin voi olla vaikea mieltää kokemaansa väkivallaksi, koska häntä ei ole lyöty. Henkinen väkivalta voi kuitenkin olla jopa vammauttavampaa kuin fyysinen. Henkisen väkivallan harjoittajan toiminnasta voisi käyttää myös nimitystä aivopesu. Uhrin kokemus on avuttomuus, puolustuskyvyttömyys, lamaannus ja masennus. Kun henkinen väkivalta kohdistuu lapseen joka on vasta rakentamassa minäkuvaansa ja käsitystään maailmasta, seuraukset ovat traagiset.

Huomasin taas tänään kuinka paljon enemmän pitäisi tietää ja osata tehdä, että voisi näitä uhreja ja väkivallantekijöitä auttaa. Mitä ns. ”rivisairaanhoitaja” voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Kuunnella, kirjata huomiot ja ohjata lääkärille. Mutta pystymmekö me tarjoamaan kriisiapua? Ja toisaalta voiko heitä edes auttaa. Onko meillä resursseja tällaiseen ja riittääkö ammattitaito?

Näillä mennään mitkä on annettu….