Näin
pyhäinpäivänä mietin, että mitä se suru oikeastaan on?
Selatessani eri lähteitä
tulin siihen tulokseen, että suru on useimmiten seurausta menetyksestä:
läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä, työpaikan menettämisestä. Se on
aina henkilökohtainen kokemus ja jokainen suree omalla tavallaan. Surun
kokemiseen vaikuttaa persoonallisuus ja aiemmin koetut menetykset, surun
aiheuttaneen menetyksen luonne sekä suruprosessin aikana saatava tuki.
Surulla voidaan tarkoittaa
myös mielialan hetkellistä muutosta, jossa surija tuntee esimerkiksi
hyödyttömyyttä ja kaipuuta. Ihmiset ovat tällöin usein hiljaisia, vähemmän
tarmokkaita ja sulkeutuneina. Suru on onnellisuuden
vastakohta. Suomessa perinteisesti mustaa on pidetty surun värinä.
Suru on terve reaktio
vastoin käymisiin ja menetyksiin. Usein
ihmisten odotetaan ilmaisevan suruaan juuri tietyillä tavoilla mm. itkemällä
hautajaisissa tai puhumalla tapahtuneesta. Suremisen muodot ovat yksilöllisiä,
kaikki ihmiset eivät kykene tai halua ilmaista tunteita muiden läsnä ollessa.
Osa purkaa suruaan toimintaan. Jotkut ovat lamaantuneita ja shokissa, kun
toiset alkavat jo käsitellä tapahtunutta. Pahimmillaan menetyksen kokenut unohtaa,
että hänellä on oikeus tuntea iloa elämän hyvistä hetkistä. Sureva ihminen
käsittelee tapahtunutta itseään, ei muita ihmisiä varten.
Suruun liittyy erilaisia
tunteita: suunnatonta ikävää, halua kieltää tapahtunut, hylätyksi tulemisen
tunnetta, turvattomuutta, merkityksettömyyttä, ahdistusta, syyllisyyttä ja
vihaakin. Keho voi myös reagoida suruun eri tavoin. Oireet voivat esiintyä pään
särkynä, vatsa oireina, muistikatkoina, väsymyksenä, lihasjäykkyytenä sekä
paniikkihäiriö oireita. Traumaattisten kriisien seurauksena ilmenevässä surussa
erilaiset aistiharhatkin ovat mahdollisia. Ihminen voi esimerkiksi uskoa
kuulevansa kuolleen ihmisen äänen jossain.
Suru voidaan jakaa eri
vaiheisiin. Shokkivaiheessa tapahtunutta ei koeta todeksi. Olo on usein hajanainen
ja erätodellinen. Reaktiovaiheessa tapahtunut aletaan ymmärtää todeksi.
Tapahtunutta on tarve kerrata uudestaan ja uudestaan. Käsittelyvaiheessa
tapahtunutta käydään läpi ja eri tunne tilat vaihtelevat ikävä, kaipuu,
katkeruus, viha ja pelko. Sureminen on tunteiden käsittelyä.
Sopeutumisvaiheessa löytyy vähitellen uusi tasapaino elämään. Kuitenkin usein surulliset
tunteet ja ajatukset tulevat aalloissa, toisena päivänä on vaikeampaa kuin
toisena. Joskus suru voi pitkittyä tai muuttua masennukseksi, erityisesti
silloin ulkopuolisesta avusta saattaa olla hyötyä.
Itse ajattelen, että suru
on kaipuuta ja ikävää pois menneiden
muistamista osana arkipäivää. Menetysten kanssa on oppinut elämään. On ollut
pakko. Mutta itselle suru on myös avuttomuutta ja voimattomuutta keskellä tätä
kaikkea myllerrystä. Kun miettii viime päivien uutisia huomaa olevansa
surullinen ja jotenkin myös turta tästä kaikesta ikävästä mitä tapahtuu.
Onko meidän yhteiskunnassa
ja Suomessa asiat todellakin tällä tolalla?
Missä vaiheessa näin on
käynyt?
Onko jatkossakin ihan
arkipäivää lukea lehdestä, että perheriitoja selvitellään puukkojen ja pyssyjen
kanssa. Ohikulkijat puukottavat ruokatunnilta töihin palaajaa. Nuoret
pahoinpitelevät toisiaan henkihieveriin. Lapset hakkaavat toisiaan jo
päiväkodin pihalla.
Olenko minä ollut jonkin
kuplan sisässä? Miten minulta on jäänyt huomaamatta, että tämä elämän meno on
mennyt tällaiseksi.
Mitä minun tulisi tehdä,
että nämä kaksi elämän alkutaipaleella kulkijaa saisivat elää elämäänsä ilman
surua ja pelkoa siitä, että joku tulee ja satuttaa heitä. Tokihan he ovat jo
nähneet surun kasvot perheen menetysten muodossa, mutta he ovat myös nähneet
sen, että surun kanssa voi oppia elämään.
Tänään olemme sytyttäneet
kynttilöitä Rakkaiden muistolle. He elävät sydämessämme ja kulkevat mukana
arjessamme jokainen tavallaan. Suru voi olla raskas kantaa, mutta se on myös
syy pysähtyä hetkeen. Kaivaa mielen sopukoista hyviä muistoja jotka auttavat
jatkamaan eteenpäin.
”Kun suru häipyy, tulevat muistot. Ja jokainen
niistä koskee yksitellen.”
lähteenä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Su
http://www.mielenterveysseura.fi/files/782/suru.PDF
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti