Vanhusten hoito... mikä mättää?

Viime viikkoina on julkisuudessa puhuttu taas kerran ISOON ÄÄNEEN vanhusten hoidosta. Muun muassa TV1 tuli ohjelma ” Muistisairas yksin kotona” (9.3.2015 TV1)  ja samaa aihetta sivuttiin iltalehdessä 10.3.2015 ” Ylen MOT-ohjelma kuvasi salaa - paljasti vanhuksen järkyttävän arjen Jäävätkö he ilman hoitoa?

Vanhustenhoito ja sen toimivuus tuntuu muodostuneen oikein kestoaiheeksi. Mikähän siinä on, ettei sitä saada toimimaan niin, että resurssit ja asiakaskunnan tarpeen kohtaisivat? Vanhusten hoitohan ontuu olipa kysymys kotihoidosta tai laitoshoidosta. Kuitenkin tiedossa on, että suomessa 65-vuotiaiden ja vanhempien väestönosuuden ennustetaan nousevat 27% vuoteen 2040 mennessä ja 29% vuoteen 2060 mennessä, mikä tarkoittaa vanhusväestön tai iäkkään väestön määrän lähes kaksinkertaistuvat nykyisestä. Yli 85 vuotta täyttäneiden määrä väestössä ennustetaan nelinkertaistuvan vuoteen 2060 mennessä. Myös pitkäikäisyys yleistyy – eliniän ennustetaan nousevat vuoteen 2014 mennessä miehillä 81,3 ja naisilla 85,8  ikävuoteen.

Tuntuu kohtuuttomalta, että vanhuspalveluja ei saada toimimaan niin, että niissä olisi riittävästi porrastusta. Tällä hetkellä tuntuu, että tarjolla on laitosasumista eli tehostettua palveluasumista ja toinen ääripää on kotihoito. Vanhusasiakkaiden toiminta kykyä kartoitetaan muuan muassa RAVA-mittarin avulla. RAVA:ssa toimintakykyä arvioidaan kartoittamalla näkö, kuulo, puhe, liikkuminen, rakon ja suolen toiminta, syöminen, lääkitys, pukeutuminen, peseytyminen, muisti sekä psyyke. Apuna voidaan käyttää myös MMSE-testiä (muisti) ja GDS-15 seulaa ( masennus). Itse ole käytännön työssä nähnyt ettei tämä RAVA-mittaus läheskään aina anna tarpeeksi kattavaa tietoa asiakkaan toimintakyvystä. Suuntaa antavahan se on, mutta valitettavan usein kotihoidossa etenkin asiakas saa tarpeisiinsa nähden aivan liian vähän ohjausta ja apua kotona selviytymiseen. Ja mikä surullisinta on se, että työntekijöillä on aivan liian vähän aikaa olla asiakkaan luona, jotta ehtisi tehdä tarpeelliset havainnot asiakkaan voinnin muutoksista. Usein työ on aikataulutettu niin tiukaksi, että asiakkaan luona ehditään tekemään vain ns.akuutit asiat ja näin asiakkaan kokonaisvaltainen hoito ei toteudu.

Katsoessa TV 1 tullutta ohjelmaa ” Muistisairas yksin kotona” nousi kiukku. Ihan hirveää katsottavaa. Miten joku voi kohdella asiakasta noin? Onneksi omainen oli rohkea ja vei asian eteenpäin!!! Aivan kohtuutonta toimintaa.. vanhushan on tuollaisessa tilanteessa aivan heitteellä. Hänen luonaan käydään miten sattuu. Aamulääkkeiden ja iltalääkkeiden annon välille jää vain muutama hassu tunti. Asiakkaalle kiukutellaan ja syytetään. Kyseessähän oli tosiaankin vaikeasti muistisairas vanhus, jolla myös somaattinen sairaus joka tuo hoitotyöhön omat vaatimuksensa.

Kiukuttumaan alkoi myös esimiestason vastaukset. Kuinka jollain on pokkaa väittää ettei samankaltaisia tilanteita ole muidenkin asiakkaiden luona. Hei, HALOO??? Nyt olisi SE hetki, että asioille pitäisi alkaa tehdä jotain. Nyt lisää henkilökuntaa kentälle ja ennen kaikkea ammattilaisia. Työntekijöiden työssä jaksamiseen pitää alkaa panostaa todenteolla eli koulutusta, työnohjausta ja työyhteisön pelisääntöjen rakentamista.  Työntekijät tekevät työtä kuormittavuuden äärirajoilla. Tuossakin ohjelmassa se oli aika selkeästi nähtävissä. Ja kuitenkin esimies oli sitä mieltä, että kenttätyössä on riittävästi resursseja. ” Muistisairas yksin kotona”ohjelmassa kuvattiin lahtelaisen kotihoidon työntekijän päivää.. ja ihan kuka tahansa ymmärtää sen katsottuaan, että resurssit ovat aivan surkeat. Siinä on inhimillisyys kaukana, työntekijä syö eväät istuen auton peräkontissa. Asiakkaan luona ehditään olemaan vaan muutama minuutti. Mikä surullisinta on, että jos päivän aikaa tulee ”akuutisti” hoidettavia asioita menee tuo aika toisten asiakkaiden hoidosta. Mitenkä kauan työntekijä jaksaa tällaistä työtahtia ja kuinka kauan asiakkaat selviävät minimaalisin avuin kotona??   

Samaan aikaan ajetaan alas laitoshoitoa ja päättäjät puhuvat ”kauniisti” siitä miten ikääntyvät saavat asua omassa kodissa pidempään. Iäkkäiden toimintakykyä tuetaan ennalta ehkäisevillä toimilla. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin se, että kunnallinen kotihoito on useassa paikassa vain osan väestön käytössä. Ne kenellä on toimintakykyä edes jonkin verran joutuvat ostamaan kotihoidon esim. yksityiseltä palvelutuottajalta. Kokemuksesta tiedän, että usein käy niin, että palvelua käytetään niukalti koska siitä syntyvät kustannukset vievät leijonan osan tuloista. Loppujen lopuksi kotona asuva vanhus tai vammainen on toimintakyvyltään niin heikko, että tarvitsee laitoshoitoa tai kotihoitoa useita kertoja päivässä. Miksihän edelleenkin päättäjillä on niin väärä kuva kentän tapahtumista??

Tässäpäs miettimistä…