Alentuneen kuulon kanssa eläminen ja pärjääminen?

Tiesitko, että minulla on kuulon alenema?

Tiestikö, että kuulon alenema vaikuttaa moneen asiaan, 

vaikka se ei näy päälle päin. 

Kuulon alenema vaatii sopeutumista läheisiltä sillä tilanne elää.. 

ainakin minun kohdalla.

Kuulonalenema ”vanavedessä” toimintakyvyn muutkin osa-alueet voivat vaivihkaa laskea. Kuulonaleneman myötä joutuu luopumaan joistakin asioista tai niitä ei voi tehdä samalla tapaa kuin ennen. 

Luopuminen ja sopeutuminen voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, väsymystä. Usein rajoite tuo tulessaan myös tunteen elämän laadun huononemisesta. Omalla kohdallani huomaan, että kuulon aleneman myötä sosiaalisten tilanteiden pelko on kasvanut. Varsinkin, jos tiedossa on, että jossakin on paljon ihmisiä ja tausta melua tuntuu jo valmiiksi epävarmalta. 

Tulee mietittyä saankohan selvää mitä siellä puhutaan? 

Mitähän jää kuulematta? 

Onkohan siellä joku tuttu jonka viereen voi mennä ja kysyä tarvittaessa. 

 

Työelämässäkin on tullut pettymyksiä, koska kuulonaleneman kanssa siellä ei olekaan pärjännyt. Se kyllä syö itsetuntoa ja ammatti-identiteettiä. 

Päivittäin törmää tilanteisiin joissa huomaa ettei kuule ns. kunnolla mitä puhutaan. Kauppojen tausta äänet, liikenteen äänet ym. tuovat kuulemiseen suuria haasteita. Tausta äänien myötä puheäänen kuuleminen vaikutuu ja väärin kuulemisen riski kasvaa. 

Toisaalta sitä ei halua joka välissä muistuttaa, että mä kuulen huonosti. Se on edelleenkin 10 vuoden jälkeen vaikeaa, noloakin. Usein on myös tilanteita ettei minulla ole laisinkaan kuulokojetta esim. koirien kanssa lenkillä tai kotona touhustellessa.. toki silloinkin kuulen jotain, mutta huomattavasti huonommin. Onneksi koje on useimmiten kuitenkin lähettyvillä.

 

Olipa kysymys kuulon alenemasta tai muusta pysyvästä rajoiteesta tuo se mukanaan aina jonkin asteisen ”kriisin”. Toki me ihmiset ollaan erilaisia ja koetaan asiat eri tavalla. Sopeutuminen vie oman aikansa itseltä ja ympärisöltä. Onneksi kuulon alenemaan on olemassa paljon apuvälineitä ja niitä onneksi saa melko hyvin. Toki vasta ajan kanssa selviää mitä kaikkea sitä arjessaan tarvitsee. Apuvälineidenkin kanssa menee aikaa, että niistä saa hyödyn irti, jos saa.

Omakohtaisesti huomaan, että vaatii melkoiset ”henkiset henkselit” että sopeutuu ja jaksaa yrittää tässäkin tilanteessa. On päiviä milloinka tuntuu ettei kuulon alenema edes paljon rajoita elämää, mutta on niitä päiviä, kun tuntuu ettei päivä suju hullustikaan. Onneksi lähipiiri on jaksanut kannustaa ja kantaa eteenpäin. Myös harrastukset joissa tulee onnistumisia auttaa jaksamaan. Kesällä tein päätöksen, että nyt on löydyttävä aikaa omille harrastuksille ja itselle. Toki koirien kanssa olen päässyt jo jonkin aikaa kivasti hihnalenkille. Nyt kuitenkin oli aika alkaa tekemään vielä lisää.. nyt olen alkanut treenata omaa hirvikoiraa metsässä ja melkein itku pääsi, kun satuin olemaan 100m päässä koiran haukusta. Usein koiran hirvihaukut ja jänisajot jää kuulematta, koska ne kuuluu etäältä. Usein metsässä kuuluu muitakin ääni joita minä en vaan kuule.

Tänä syksynä harrastuksiin siis paneuduttiin ja aloitin tyttären kanssa yhdessä ratsastustunnit ja sitä kautta on tullut apuja kehon hallintaan. Mikä kuulon ja tasapainon näkökulmasta on tärkeä juttu. Myös aikaa rakkaille käsityö harrastuksille on pyritty löytämään.

Omien voimavarojen löytäminen ja tiedostaminen on välillä vaikeaa, koska sitä menee jotenkin niin kuoreensa, kun elämä ei mene odotusten mukaisesti. Vaikka paljonhan elämässä on kivoja ja hyviäkin asioita tapahtunut niistä tärkein on toki perhe. Omat voimavarat koostuvat elämänkokemuksesta, luonteesta. ”Perskuta rallaa periksi ei anneta” totta tosiaan välillä on heitettävä huumoria ja koitettava pysyä mukana arjessa. Läheisten myötätunto, rohkaisu, arvostus ja luottamus auttavat jaksamaan.

Mihinkä olen usein törmännyt on ihmisten tietämättömyys. Ajatellaan ettei tälläisellä 40 vuotiaalla voi olla kuulon alenemaa tai ainakaan niin, että se elämää rajoittaisi. Aina löytyy tuttuja joilla on kuulokoje ”eikä sitä ees huomaa”, että niillä on koje. Ei se kuulokoje onneksi enää sellainen mörkö olekkaan. Ja onneksi suurin osa saa niistä toivotun hyödyn. Minunkin perhe piirissä näitä onnekkaita on. Onneksi. Minä en vaan enää kuulu niihin onnekaisiin valitettavasti. Todettu on ettei kuulokojeenkaan kanssa kuuleminen taustamelussa ole kummoista vaan kuuleminen on merkittävästi alentunut taustamelussa. Huono säkä joo.. ei mennyt nalle-karkit tasan ei. Kuitenkin elämän on jatkuttava. Toistaiseksi se jatkuu niin, että olen kotona. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin. Aika näyttää mitä se valo sitten on. Eli jos juuri sinä tulet minua vastaan ja koet, että minä en huomaa/kuule sinua niin tuleppas lähemmäksi ja kerro asiasi. Aurinkoista ja toivon täyttämää syksyä.