Tiesitko, että minulla on kuulon alenema?
Tiestikö, että kuulon alenema vaikuttaa moneen
asiaan,
vaikka se ei näy päälle päin.
Kuulon alenema vaatii
sopeutumista läheisiltä sillä tilanne elää..
ainakin minun
kohdalla.
Kuulonalenema
”vanavedessä” toimintakyvyn muutkin osa-alueet voivat vaivihkaa
laskea. Kuulonaleneman myötä joutuu luopumaan joistakin asioista
tai niitä ei voi tehdä samalla tapaa kuin ennen.
Luopuminen ja
sopeutuminen voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, väsymystä. Usein
rajoite tuo tulessaan myös tunteen elämän laadun huononemisesta.
Omalla kohdallani huomaan, että kuulon aleneman myötä sosiaalisten
tilanteiden pelko on kasvanut. Varsinkin, jos tiedossa on, että
jossakin on paljon ihmisiä ja tausta melua tuntuu jo valmiiksi
epävarmalta.
Tulee mietittyä saankohan selvää mitä siellä
puhutaan?
Mitähän jää kuulematta?
Onkohan siellä joku tuttu
jonka viereen voi mennä ja kysyä tarvittaessa.
Työelämässäkin
on tullut pettymyksiä, koska kuulonaleneman kanssa siellä ei
olekaan pärjännyt. Se kyllä syö itsetuntoa ja
ammatti-identiteettiä.
Päivittäin törmää tilanteisiin joissa
huomaa ettei kuule ns. kunnolla mitä puhutaan. Kauppojen tausta
äänet, liikenteen äänet ym. tuovat kuulemiseen suuria haasteita.
Tausta äänien myötä puheäänen kuuleminen vaikutuu ja väärin
kuulemisen riski kasvaa.
Toisaalta sitä ei halua joka välissä
muistuttaa, että mä kuulen huonosti. Se on edelleenkin 10 vuoden
jälkeen vaikeaa, noloakin. Usein on myös tilanteita ettei minulla
ole laisinkaan kuulokojetta esim. koirien kanssa lenkillä tai kotona
touhustellessa.. toki silloinkin kuulen jotain, mutta huomattavasti
huonommin. Onneksi koje on useimmiten kuitenkin lähettyvillä.
Olipa
kysymys kuulon alenemasta tai muusta pysyvästä rajoiteesta tuo se
mukanaan aina jonkin asteisen ”kriisin”. Toki me ihmiset ollaan
erilaisia ja koetaan asiat eri tavalla. Sopeutuminen vie oman aikansa
itseltä ja ympärisöltä. Onneksi kuulon alenemaan on olemassa
paljon apuvälineitä ja niitä onneksi saa melko hyvin. Toki vasta
ajan kanssa selviää mitä kaikkea sitä arjessaan tarvitsee.
Apuvälineidenkin kanssa menee aikaa, että niistä saa hyödyn irti,
jos saa.
Omakohtaisesti
huomaan, että vaatii melkoiset ”henkiset henkselit” että
sopeutuu ja jaksaa yrittää tässäkin tilanteessa. On päiviä
milloinka tuntuu ettei kuulon alenema edes paljon rajoita elämää,
mutta on niitä päiviä, kun tuntuu ettei päivä suju hullustikaan.
Onneksi lähipiiri on jaksanut kannustaa ja kantaa eteenpäin. Myös
harrastukset joissa tulee onnistumisia auttaa jaksamaan. Kesällä
tein päätöksen, että nyt on löydyttävä aikaa omille
harrastuksille ja itselle. Toki koirien kanssa olen päässyt jo
jonkin aikaa kivasti hihnalenkille. Nyt kuitenkin oli aika alkaa
tekemään vielä lisää.. nyt olen alkanut treenata omaa
hirvikoiraa metsässä ja melkein itku pääsi, kun satuin olemaan
100m päässä koiran haukusta. Usein koiran hirvihaukut ja jänisajot
jää kuulematta, koska ne kuuluu etäältä. Usein metsässä kuuluu
muitakin ääni joita minä en vaan kuule.
Tänä
syksynä harrastuksiin siis paneuduttiin ja aloitin tyttären kanssa
yhdessä ratsastustunnit ja sitä kautta on tullut apuja kehon
hallintaan. Mikä kuulon ja tasapainon näkökulmasta on tärkeä
juttu. Myös aikaa rakkaille käsityö harrastuksille on pyritty
löytämään.
Omien
voimavarojen löytäminen ja tiedostaminen on välillä vaikeaa,
koska sitä menee jotenkin niin kuoreensa, kun elämä ei mene
odotusten mukaisesti. Vaikka paljonhan elämässä on kivoja ja
hyviäkin asioita tapahtunut niistä tärkein on toki perhe. Omat
voimavarat koostuvat elämänkokemuksesta, luonteesta. ”Perskuta
rallaa periksi ei anneta” totta tosiaan välillä on heitettävä
huumoria ja koitettava pysyä mukana arjessa. Läheisten myötätunto,
rohkaisu, arvostus ja luottamus auttavat jaksamaan.
Mihinkä
olen usein törmännyt on ihmisten tietämättömyys. Ajatellaan
ettei tälläisellä 40 vuotiaalla voi olla kuulon alenemaa tai
ainakaan niin, että se elämää rajoittaisi. Aina löytyy tuttuja
joilla on kuulokoje ”eikä sitä ees huomaa”, että niillä on
koje. Ei se kuulokoje onneksi enää sellainen mörkö olekkaan. Ja
onneksi suurin osa saa niistä toivotun hyödyn. Minunkin perhe
piirissä näitä onnekkaita on. Onneksi. Minä en vaan enää kuulu
niihin onnekaisiin valitettavasti. Todettu on ettei kuulokojeenkaan
kanssa kuuleminen taustamelussa ole kummoista vaan kuuleminen on
merkittävästi alentunut taustamelussa. Huono säkä joo.. ei mennyt
nalle-karkit tasan ei. Kuitenkin elämän on jatkuttava. Toistaiseksi
se jatkuu niin, että olen kotona. Valoa tunnelin päässä on
kuitenkin. Aika näyttää mitä se valo sitten on. Eli jos juuri
sinä tulet minua vastaan ja koet, että minä en huomaa/kuule sinua
niin tuleppas lähemmäksi ja kerro asiasi. Aurinkoista ja toivon
täyttämää syksyä.