maisema

maisema

tiistai 28. huhtikuuta 2015

pihatöitä - vihatöitä ja kevättä



Aamulla herätessä ajattelin, että ei voi olla mitään kurjempaa, kun herätä siihen, että on kipeenä.

Väärin...

Kurjuutta on se, että postilaatikko on täynnä työkkärin kirjeitä.
Joku nyt miettii, että eikös se työvoimatoimiston vai mikä se nyt nykyisin on tehtävä oo välittää työtä.. On JOO. Ainut VAAN,että mulle ne VÄLITTÄÄ ( lue= postittaa) niitä työpaikkoja joissa mun kuulonaleneman vuoksi mun on lähdes mahdotonta työskennellä. Mä oon nytkin helmikuussa toimittanut sinne vinon pinon paperia ja kirjoittanut ja kertonut mikä tää tilanne niin kun on.


Mutta A) työkkärin täti ei ymmärrä lukemaansa ja kuulemaansa B) ei osaa lukea C) ei kuule (sitähän meitä on kaks) D) arpoo päivän voittajat ja postittaa samalla henkilölle 5 päivän pikatärppiä.


Olipa muuten hilkulla etten pakannut noita tenavia autoon ja ajanut tuota 80 kilometriä, mun rakkaalla maasurin raadolla sinne Kuopion työkkäriin möykkäämään. En ajanut vaan kirjoitin noin 4 sivuisen selostuksen tälle tädille. Sähköisessä versiossa olisi saanut käyttää 400 merkkiä. Ei riittänyt joten vienpä sen huomenna työkkäriin kun meen Kuopioon asioille. Lukeekon ja pyytäköön lisäselvitystä, jos kaipaa..
 
Oikeasti aika surullista, että minuun ei luoteta. Luulisi nyt tyhmänkin ymmärtävän etten mie siksi oo opiskellut lähihoitajaksi – terveydenhoitajaksi – sairaanhoitaja AMK – Yhteisöhoitoa – Sairaanhoitaja YAMK, että saisi olla työttömänä... en mie voi hokkus pokkus muuttaa omaa kuulooni. Eikä nuo kuulokojeet oikeesti tuo sitä kuuloo takas. Kyllähän ne helpottaa kuulemista, mutta kun sitten ne kaikki äänet voimistuu ja patterin sirinät, tausta musiikit, renkaiden jytinät ne kaikki kuuluu.. voi sitä meteliä. Minulla kun on kaiken lisäksi vielä ääniyliherkkyys eli tietyt äänet laukaisee korvien soimisen. Voi itku sitä korvien soimista ja päänsärkyy. ( tervetuloa vaan kokeilemaan... )
 


Kun vielä tuntui hieman ”kitkulalta” niin päätin sitten lähteä pihalle tekemään jotain sellaista missä käden jälki näkyy... aloin siis tekemään pihatöitä toisin sanoen vihatöitä eli haravoimaan. Kun muualla ei ollut oikein enää haravoitavaa (kiitos anopin järjestämän touhupäivän) niin aloin haravoida tuota meidän pihatien reunuksia. Mietinkin tässä, että kuka sitä ees huomaa? No minä ainakin. Siinäpä siis puhisin ja haravoin. Lapsia hieman jo nauratti äitin touhukkuus.. mutta apuna olivat ja aika määrä lehtiä, risuja ja havupuun oksia siivottiin.. ja vähän myös ukin koirien häkkien ympäryksiä ja ja.... kylläpäs helpotti.


Usein huomaan, että joku fyysinen tekeminen on se joka saa mun kiukun purkautumaan. Mutta toisaalta sellaisessa saa myös selvitetyä ajatuksia. Halkopinojen teko on minulle myös yksi sellainen ”terapia”-juttu. Tuolla odottaakin pihalla kasa.. mutta tänään en vielä siihen koske.


Lasten kanssa jo mietittiin mitä kaikkea kivaa kesällä voi tehdä. Ja odotetaan jo innolla, että saadaan meidän omat pikku-taimet kasvamaan tuonne ulos.



Iltapalaksi paistoin lasten kanssa lettuja.. Letuthan on parasta lohturuokaa mitä tiedän. Aikoinaan aina isä Erkin kanssa paistettiin lettuja iloon ja suruun sekä kaikkeen siitä väliltä.


Mutta nyt on jo parempi mieli. Tein muuten tänään uuden ovikoristeenkin :)
 
 


jk. huomenna olen menossa KYSiin kuntoutustutkimus poliklinikalle. Jospa sitä kautta tätä työkykyisyys asia alkaisi selviämään
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti