Loppuun viemisen tuska..

Yksi ainut tehtävä ja YAMK opinnot olisi paketissa.

Pitäisi saada itsestään irti, että saisin sen tehtävän nyt puserrettua kasaan. Ajatuksissa se on jo pyörinyt jonkin aikaa. Nyt siihen olisi oiva tilaisuus, mutta en sitä vaan ole saanut tehtyä :(

Jotenkin on vaan väsynyt olo ja tekisi mieli vaan nukkua.

Johtuukohan siitä ettei aurinko ole paistanut pariin päivään?

Vaiko työrupeaman jälkeistä väsymystä?

Olen nyt ollut kotihommilla 17.päivää ja en ole saanut kirjoitettua riviäkään. Aiheeseen liittyen olen kyllä lukenut. Melkein voin sanoa, että kohta muuten alkaa ahdistaa.

Näinä 17 päivänä olen kyllä ulkoillut, siivonnut, pyykännyt, touhunnut lasten ja koirien kanssa. Ollut yhteydessä työkkäriin, liittoon, tehnyt yhden muistutuksen terveydenhuollon toiminnasta ja ja… Tekemättömien hommien lista on kyllä pitkä, mutta monta asiaa olen jo saanut tehtyä jotka töissä käydessä vain aina jäivät.

Pakko sanoa, että nostan hattua niille työssäkäyville jotka vielä illalla ja yöllä jaksaa lukea tentteihin ja tehdä tehtäviä. Itse tein sitä, mutta vain hetkellisesti.

Kevättä kohden mennään ja ajatukset siintävät jo kesässä.. mutta ennen sitä pitäisi nyt tosiaan saada nämä rästihommat kasaan.

Kesää odotan monestakin syystä.. saa laittaa kukkien taimia kasvamaan ja seurata kun pienet taimet kasvavat. Lumien sulettua saa alkaa laittamaan kukkapenkkejä, touhutella pihalla, lasten on helpompi pujahtaa pihalle omiin leikkeihinsä ja ennen kaikkea tulee lämmintä, voi kulkea avojaloin. Heinäkuussa tulee yksi virstan pylväs myös elämässä saavutettua eli 40 vuotta tätä taivalta. Sen kunniaksi olen miettinyt juhlia.. olisi ihana saada läheiset yhteen hyvän ruuan ja yhteisen ajan merkeissä. Aika näyttää miten tämän haaveen käy.

  

Turvallinen koulutie

Kuva: R.Hentelä

Tiesitkö, että tieliikenneonnettomuudet ovat lasten suurin yksittäinen tapaturmaisten kuolemien syy ja joka kolmas tieliikenteessä loukkautunut jalankulkija on lapsi tai nuori. Turvallinen Koulutie-projekti on Jalankulkijoiden Turvallisuus ry:n järjestämä kampanja jossa korostetaan heijastimen käyttöä, suojateiden turvallisuutta ja päihteetöntä autoilua ( www.turvallinenkoulutie.fi)

Usein koulumatkan riskitekijät johtuvat tiellä liikkujien asenteesta. Näihin asioihin on NYT jo aika alkaa vaikuttamaan tähän asiaan. Viime aikoina aivan liian monta lasta on joutunut liikennetapaturman uhriksi juuri koulumatkalla.

Liikenneturvan teettämässä tutkimuksessa selvisi, että puolet jalankulkijoista koki, että autot eivät pysähdy vaikka jalankulkija on astumassa suojatielle. Tutkimuksessa tuli myös esille, että kaksi kaistaisten katujen ongelmana on ettei molemmille kaistoille pysähdytä esim. auto pysähtyy päästämään jalankulkijan tien yli, mutta viereisellä kaistalle tuleva auto ei pysähdykään. 90% suomalaista haluaa turvallisimman suojatien ( www.turvallinenkoulutie.fi)

Onko suojatien kadottanut merkityksensä ja kunnioittavatko

autoilijat lainkaan suojatietä?

Pimeänä vuodenaikana kevyen liikenteen tapaturmariski kaksinkertaistuu. Minkä vuoksi omaan näkyvyyteen on tärkeää kiinnittää huomiota. Koululaisen eli lapsen, nuoren tärkein ja halvin suojavaruste on heijastin. Lapasen näkökenttä on kapeampi kuin aikuisella ja siksi lapsen on vaikeampi arvioida auton etäisyyttä, nopeutta ja äänen suuntaa. Myös lapsen impulsiivisuus voi aiheuttaa arvaamattomia vaaratilanteita ja niiden arvioiminen ja ennakointi on vaikeaa autoilijalle. Usein myös liikennemerkit eivät ole lapsille tuttuja. Autoilijalle myös lapsen havaitseminen on usein hankalaa etenkin pieneten koululaisten kohdalla. Tämän vuoksi heijastimen tärkeys korostuu. Lisäksi vanhempien on tärkeä opastaa lasta liikenteessä liikkumisessa ja turvallisen tien ylityskohdan valinnassa. 

”Lähivaloilla ajava autoilija huomaa heijastinta käyttävän jalankulkijan sata metriä aikaisemmin kuin ilman heijastinta kulkevan. Kaukovaloilla heijastin taas näkyy jopa 300 metriä aikaisemmin”

Tämän asiaan tekee minulle nyt ajankohtaiseksi se, että olen tämän viikon saattanut omaa esikoululaistani koulukyydille aamulla ja hakenut iltapäivällä. Vaikka matkaa Kuopio-Joensuu tien varressa on molempiin suuntiin vain 0,4km. Mutta tuo 0,4km pitää sisällään näin talviaikana ison määrän vaaroja. Yritinkin tänään vähän opiskella tuota Tuusniemen kunnan ”koulukuljetus opasta”. Mutta pakko myöntää ettei se vaarallisuuden osoittaminen tunnu olevan kovinkaan helppoa ja siellä mainitaan kohta, että * jos vanhempi on tyytymätön kunnan järjestämään peruskuljetukseen voi vanhempi omakustanteisesti järjestää lapselle valitsemansa kuljetuksen * ja ettei ovelta ovelle kyyditystä järjestetä vaan lapsen pitää mennä lähimmälle bussipysäkille. Turhaahan minä tietysti huolehdin. On täällä ennenkin lapset samasta kohdasta kulkeneet. ( on varmasti, mutta minä olen sattunut muutaman kerran ohikulkijana paikalle kun samaisella tiellä on ajettu humalassa ojaan, viime tänään omakohtaisesti kokenut sen ettei autoilijat piittaa siitä, että tien laidassa on pieniä lapsia vaan vauhti vaan kiihtyy) Lapset kasvaa ja oppivat tuon koulutien. MUTTA jos autoilijoiden liikennekäyttäytyminen ei muutu niin vaarat säilyy :(

Näin talviaikaan tuossa tien reunassa ei ole yhtään ylimääräistä vaan on noustava penkalle kun autoja tulee. Eilen aamulla esim. tuon 0,4km aikana nousimme 5 kertaa penkalle ja pysäkillä seistessä ajoi ohi mm. lukuisia henkilöautoja ja kolme täysperävaunu rekkaa (onneksi olimme 10min etuajassa sillä muuten olisimme siellä penkalla väistäneet rekkoja).

Kotimatkalla emme tänään nähneet yhtään rekkaa !!!! mutta juuri ennen kun Iskan bussi tuli ehti pysäkin kohdalta mennä Tuusniemen suuntaan kaksi rekkaa, yksi linja-auto ja henkilöautoja... Kyllä äitinä miettii, että tuonne autojen sekaanko nämä pian alakoulu-ikäiset pitää laittaa kulkemaan. Jäänkin tutkailemaan tilannetta ja selvitän onko meidän lasten koulutie vaarallinen. Mikä hassuinta tiedän, että tämä samainen tie on Riistaveden kohdalla luokiteltu ”erittäin vaaralliseksi” ja lapset eivät saa ylittää sitä 0-6 luokan aikana.

”Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen.

Kaikki säännöt mieleesi paina, paina ne tarkalleen.

Säännöt ne vasta auttavat lasta turvassa kulkemaan.

Vältä vaaraa uhmailemasta, sääntöjä seuraa vaan.

Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä.

Siksi valpas aina mieli se on turva verraton.”

Näihin tunnelmiin....

jk. liitän tähän videon Iskan koulutiestä.. jos se onnistuu…

Lapsen kipu

(lainattu kuva)

 

Viime päivinä meidän perheessä on mietitty lasten kipua. Koskeeko ihan oikeasti vai haetaanko vain huomiota?

Meillä ollaan siis sairastettu viimeiset kolme viikkoa. Aluksi oli liikkeellä olevaa maha-flunssaa eli ekaksi lapset ovat valittaneet mahavaivoja sitten onkin alkanut nuha-flunssa. Ja nyt sitten vielä nuhaa ja yskää. Kuumeen alentamiseen on ollut käytössä perussetti eli panadolia ja buranaa sekä astmaatikolle astmalääkityksen tehostus.

Mutta entäs, kun vaikuttaa että tauti olisi talttumassa, mutta silti vaan päätä särkee?

Kuitenkin lasten tuntuu olevan vaikea näyttää miten paljon koskee ja mistä se kipu oikein tulee?

Tiedossahan on ettei pieni lapsi osaa paikallistaa tai ilmaista kivun kokemusta. Lapsi tarvitsee ulkopuolisen tarkkailijan (vanhemman, hoitajan ) joka arvio lapsen ilmeistä ja käyttäytymisestä kivun voimakkuuden ja mahdollisen lääkityksen tarpeen. Usein ajatellaan, että 5-6 vuotias lapsi osaa jo ilmaista kipukokemuksen. Mutta onko näin?

Pienemmillä lapsilla kipu ilmenee; itkuna, ilmeiden muutoksina, levottomuutena, väsymyksenä, ärtyneisyytenä. Ja esimerkiksi korvakipuinen lapsi haroo korvaa, kurkkukipuinen lapsi ei usein syö mielellään jne. Yleensähän vanhempia ohjataan lääkitsemään lasta, jos lapsi on kipeä. Ja että kipulääkitystä tulisi uskaltaa antaa riittävän ajoissa ja riittävä määrä että kipu helpottaisi.

Vielä 1980-luvullahan uskottiin yleisesti ettei lapset ja varsinkaan vastasyntynyt pysty kokemaan kipua ja ettei pieni lapsi muista kipukokemuksia. Näin ollen kivunhoitoa laiminlyötiin. 2000-luvulla on tutkimuksissa osoitettu, että jo sikiö pystyy aistimaan kipua. Ja että huonosti hoidettu kipu jättää pitkäaikaisia jälkiä sekä kipujärjestelmään sekä mieleen.

Olen sairaanhoitaja AMK-opintojen aikana tehnyt yhdessä Merja Leskisen kanssa opinnäytetyön ”Keskoslapisen kivun hoitotyö” (2001 Kajaanin Ammattikorkeakoulu) eli kipuasiaan luulisi olevan tuttua asiaa. Tietysti tästä projektista on aikaa jokunen vuoksi. Ja huomaan, että kun lapset olivat pienempiä heidän kivun havainnointi oli toisenlaista sillä tosiaan kipua pystyi havannoimaan käyttäytymisen muutoksista (lapsi ei viihtynyt poissa sylistä, oli käsitellessä arka, ilmeet jne.), itkusta, unirytmistä.

Nyt kun lapset ovat isompia huomaan joutuvani miettimään uusia tapoja havannoida lapsien kipua. Kuumeen voi mitata kuumemittarilla, haavan voi suojata laastarilla. Mutta miten suhtautua, kun lapsi valittaa päänsärkyä? Tai niskakipua? Jalkakipua? Tietysti yritän esittää selventäviä kysymyksiä. Mutta onko helpoin tie lievittää kipua antamalla särkylääke vai auttaako äidin syli? Auttaako jos äiti vähän hieroo?

Olen yrittänyt seurata myös liittyykö kivut johonkin tiettyihin asioihin kuten television katseluun, tietokoneella pelaamiseen (päänsärky). Ulkoiluun; mäenlaskuun, metsä retkeen (lihaskivut). Tuntuu, että nykyisin lasten särkylääkkeet ja yskänlääkkeet yms. on niin hyvänmakuisia, että omani ainakin ihan tykkäävät niistä. Voiko säryt olla lääkkeen ”kerjäämistä”? (vainoharhaista)

Lapselle kipua voi aiheutua monenlaiset asiat. Lapset kaatuvat ja lyövät itseään usein myös haavat, hiertymät ovat arkipäivää. Myös rokotukset ja hammaslääkärillä käynnit voivat olla kivuliaita kokemuksia. Flunssat, välikorvantulehdukset ja lastentaudit aiheuttavat kipua ja harmia. Me aikuiset emme aina osaa hoitaa tarpeeksi hyvin kiputiloja, koska emme osaa havannoida kipua riittävän tehokkaasti.

Lapsen säännölliset, usein toistuvat kivut muodostavat oman erikoisongelmansa. Tavallisimpia kivun aiheuttajia ovat toistuvat vatsakivut ja päänsärky. Jos vatsakivuista kärsivä lapsi kasvaa normaalisti ja jos hän syö ja leikkii tavalliseen tapaan silloin, kun vatsakipuja ei ole, on todennäköisesti kyseessä psykosomaattinen vaiva eikä esim. ruoka-aineallergia. Jatkuva päänsärky voi johtua stressistä, jännittämisestä, mutta se voi myös johtua esim. migreenistä. Toistuvat kivut on hyvä tutkia lääkärin toimesta.

(lainattu kuva papu.net)

Mutta olen kyllä miettinyt myös sitä, että samaistuvatko lapset kipuasiassa minuun. Itselläni on viimeisten kuukausien aikana ollut usein päänsärkyä, ääniherkkyyttä, niska-hartiaseudun kipuja ja viimeisimmäksi kovia vatsakipuja sekä närästystyyppistä tuntemusta ruokatorvessa. Kauheaa jos lapset ajattelevat, että kivun valittaminen on varmatapa saada huomiota :(

No onneksi nyt on aikaa paneutua näihin kipuoireisiin <3