 |
| Syyskuu 2019 Katin Kulta |
Vast
ikään tuli vuosi, kun palailin työelämään. On ollut hienoa
huomata, että pärjää töissä näin kuulorajoitteisenakin ja
saavuttaa tavoitteita. Onhan tähän vuoteen mahtunut paljon niin
ilon, surun kuin pettymyksen hetkiä. Kuitenkin päällimmäisenä on
tyytyväisyys tämän hetken työkykyyn. Olen tehnyt 50% työaikaa
hoitokodissa sairaanhoitajana. Paljon on kuuleminen parantunut, mutta
ei se kuitenkaan ihan ”luomuKuulon” tasoa ole ja paljon edelleen
jää kuulematta tausta hälyn ja muun vuoksi. Mutta tunne siitä,
että pärjää ja saa asioita hoidettua tuntuu hyvältä.
Helmikuussa lisätään työaikaa 80%. Nyt olen kovin toiveikas, että
se on hyvä ratkaisu.
Tässä
vuoden aikana aika useasti ollaan oltu pois ns. ” mukavuus
alueelta” ja olen joutunut miettimään omia rajoja. Ja ennen
kaikkea sitä: millaisia tavoitteita voi itselleni asettaa? Ja onko
realistista, että teen joskus 100% työaikaa hoitotyössä? Onko
minusta tähän? On joskus vaikea selittää, miksi näitä asoita
miettii. Kun elää kulttuurissa jossa on totuttu, että aikuisena
käydään töissä ja piste. Kun on tämä ”rajoite”, joka ei
välttämättä näy päälle päin niin joutuu ikäänkuin
selittelemään, miksi kuormittuu töissä ns. enemmän kuin
keskiverto työntekijä. Kuitenkin rajoitteen vuoksi täytyy miettiä
missä ne omat jaksamisen rajat kulkee.
Niinkuin
aina työelämässä on monta muuttujaa ja näin ”vajaakuntoisena”
olen miettinyt millaiset valmiudet minulla on vastata näihin
muuttujiin? Olen huomannut, että aluksi jännitin työpäiviä ja
tuntui, että olin ihan poikki päivän jälkeen. Palautuminen
työpäivistä oli aluksi hidasta ja kärsin ihan armottomasta
päänsäryistä ja lihaskivuista. Aluksi en vapaa päivänä
juurikaan voinut pitää ”imppaa” sillä äänet teki kipeää ja
en vaan jaksanut kuulla mitään. Nyt on vuosi mennyt ja huomaan,
että palautuminen on helpompaa. Onhan edelleen päiviä kuin voisin
vaan nukkua. Unen tarve on kyllä lisääntynyt istutteen myötä.
Mutta nyt ”imppa” kulkee mukana kaupassa ja asioilla sekä jopa
lenkillä :) Huomaan myös, että nykyisin muistan noin
pääsääntöisesti asoitakin paremmin kuin vuosi sitten. Tuolloin
aivot vaan ”ylikuormittui” työpäivän aikana niin äänistä ja
muistettavista asioista.
Toki
vuoden aikana on kehittynyt varmasti myös keinot miten työpäivästä
palautuu parhaiten. Minulle ne keinot ovat liikunta, lukeminen sekä
käsityöt. Vapaa päivinä on ihana lähteä koirien kanssa metsään
tai hihnalenkille. Liikunta auttaa myös pitämään tasapainoa yllä.
Myös perheen kanssa vietetty aika auttaa irtautumaan töistä ja
palautumaan. Vielä kun kotona on kaksi ”erityistä” eli lapset
jotka tarvitsevat erityistä tukea koulun käynnissä niin huomaa,
että iltaohjelma on valmiiksi suunniiteltu.
 |
| Mun liikkuttajat Sissi ja Akka |
Mitä
olen tässä vuoden aikana opetellut ja joudun opettelemaan on omien
rajojen tiedostaminen ja niistä kiinni pitäminen. Välillä on
vaikeaa nähdä mihin asti asioita voi tehdä ja pitää tehdä.
Mistä on toisen aika jatkaa. Olen kiitollinen siitä, että olen
saanut ympärilleni ihania, ammattitaitoisia ihmisiä tekemään
työtä joista itse nautin. On hienoa, että nämä ihmiset
muistuttavat minua siitä, että laadukkaaseen hoitotyöhön
tarvitaan tiimi, joka tekee yhdessä työtä samoin tavoittein.
Tuosta
”mukavuus alueen” ulkopuolella toimimisesta vielä. Tässä
hetkessä huomaa, että siitä monipuolisesta työkokemuksesta ja
opiskelusta on ollut hyötyäkin. Vaikka välillä mietin, että miks
ihmeessä mun pitää mennä mukaan, jos jonkinmoiseen työjuttuun
tai opiskella koko ajan lisää. Nyt tuli AHAA-elämys.. just tää
on se hetki miksi mä oon lukenut muun muassa yhteisöhoitoa,
johtajuutta. Johtajuutta opiskelun muuten taas kerran lisää. Pitäs
vaan ehtiä nyt oikeasti paneutumaan opiskelu juttuihin ajan kanssa.
Asiat
mitkä vievät minua eteenpäin töissä sekä elämässä ja
sopeutumaan asioihin on Sisu ja Kunnianhimo. Minulle on aina ollut
tärkeää saada näkyvää aikaan mm. käsityöt. Myös halu tehdä
asiat loppuun asti huolella ja mahdollisimman hyvin. Työelämässä
minua on ohjannut sanonta ”tee työtä kuin tekisit sitä
itsellesi”. Toki olen monta kertaa tuskaillut sitä, että 2-3
päivää viikossa on aika vähän. Kun haluaisi saada asiat sujumaan
ja ettei omilta jäliltä jäisi toisille kohtuutonta määrää
työtä. Oman työsuunnittelu on asia jota haluan kehittää kokoajan
ja saan siitä mielihyvää, kun saavutan itselleni asetetut
tavoitteet.
 |
| Neule ja koiran hirvihaukku |
 |
| Tytär ja heppa juttuja |
Vapaa
aikana on omat tavoiteet ja niistä saatu mielihyvä auttaa jaksamaan
myös. Perhe pitää myös huolen siitä, että omia osaamisen rajoja
kokeillaan myös. Hyvä välillä saada kunnon adrenaaliryöpyt niin
jaksaa :)
 |
| Poitsun kanssa koirahommia |
 |
| Syksy on mennyt paljolti metsässä koiran kanssa |
Talvi
tulee hiljalleen tänne meillekin.. on muuten kiva kuulla lumen
narina :)
Näihin
tunnelmiin Sari
