Tunteiden vuoristorataa

Mitäkö mietin? (osa txt julkaistu fb:ssä 260717)
Mietin, että vanhemmuus ei aina ole helppoa. pakko sanoa, ettei lapsena olemineknaan aina ole se helpoin laji vaikka ikää olisikin jo 40 ja risat.
Viimeiset viikot ovat kyllä olleet erityisen raskaita. Oma elämä on täällä Savossa ja vanhemmat asuvat 350km päässä Lahdssa. Kun heilläkin jo ikää ja omat vaivansa sitä usein miettii, miten voimaton on, kun ei pysty auttamaan ja olemaan läsnä silloin kun avun tarve olisi suurin.
Kesäkuun alussa isälle tehtiin lonkkaleikkaus ja aluksi näytti valoisalta.. huippu homma.. ukki pääsee taas liikkeelle monen kuukauden jälkeen. mikä parasta on kesä ja hyvää aikaa kuntoutua ennen liukkaiden alkua.
No kaikki ei oo sitten mennyt ihan putkeen.. on ollut pari sairaalareissua, mikä surullisinta usko kuntoutumiseenkin on horjunut välillä kovastikkin. Olimme suunnitelleet, että haen vanhemmat tänne meille perjantaina jotta voin olla enemmän heidän kanssa ja äiti voisi huokaista sekä vähän viettää ns. omaa aikaa. Samalla itse voisin seurata ukin kuntoutumista sekä mielialaa. No eipä taas mennyt suunnitelmien mukaan.. ukki on parasta aikaa Päijät-Hämeen keskussairaalan akuutti24 :(

Eilen (27.7.17) puhuin puhelimessa varmasti monta tuntia.. äidin, veljen, isän ja Päksin hoitajan sekä lääkärin. Uskomatonta miten vaikeaa on hoitaa asioita puhelimen välityksellä eli tavoittaa oikeita ihmisiä. Toki puhelimen välityksellä on kätevä viestittää missä mennään. Joka tapauksessa eilen aamulla tulisi siis tieto, että isä kotiutetaan vaikka keinonivel lonkka oli siis mennyt sijoiltaan jo toisen kerran. Tieto suoraan tyrmasi minut.. ei voi olla totta! Ei se nyt mennyt tosiaan ihan putkeen se toimenpide, jos nibel ei pysy paikallaan vaan irtoilee suurin piirtein kävelessä. Aluksi kävin hoitajan kanssa aika tiukan puhelun ja tuntui ettei asia vaan etene. Siinä vaiheessa alkoi jo päätäkin särkeä ja tuntui ettei kuulekkaan taas mitään. Onneksi minulla on tukijoukkoja ja heidän kanssa puhuttuaan sisuunnuin ja soitin uudelleen. Tällä kertaa isälle ja pyysin häntä välittämään viestin, että toisen lääkärin mielipide ja perustelu miksi ei edelleenkään leikata??? Tässä kohtaa olin jo yrittänyt selvitellä löytyykö Päksin hallinnosta joku ihminen kehen voin olla yhteydessä... lomakuukausi :( Iloinen yllätys, että noin 15min meni ja minulle soitti lääkäri. Taas pitka keskustelu ja loppujen lopuksi hän myönsi, että löysähän se nivel on ja leikatakin pitäisi, mutta ei ole resursseja ( = sellaista ortopedia / mahdollisuutta siirtää muualle leikattavaksi) . Tuo kyllä tuntui aika pahalta.. ennuste kun on että lonkka voi pysyä paikallaan 2 tuntia tai 2 kuukautta. Päätin kuitenkin tuossa vaiheessa, että nyt on toimittava... kun he olivat päättäneet kotiuttaa isän 28.7 perjantai aamuna niin pyysin, että he laittavat isälle mukaan kaikki epkriisit ja rtg-kuvat. Olimme ukin (isän) kanssa päättäneet, että kaikesta huolimatta hän tulee meille. Tästä alkoi järjestelyt.

Nyt on 28.7 klo 6.50. Istun keittiössä enkä siksi, että olisin alkamassa aamupalalle ennen Lahteen lähtöä vaan siksi, että mummu (äiti) soitti minulle... ukin lonkka on lonksahtanut sijoiltaan wc-reissulla. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa???? Puhelin eilen ukin kanssa ja lopuksi sitten heitin, ”että jos nyt oikeesti haluut, että tää homma etenee niin se lonkka kannattas sitten laittaa sijoiltaan ennen aamua tai sitten sen pitää kestää Paakkilaan asti.. täällä se sitten vaikka saa mennä sijoiltaan, vaihdetaan sairaalaa.” Nyt ollaan sitten totuuden edessä. 3X kun keinonivel luiskahti paikaltaan. Uskonatonta, että tälläistä tapahtuu? En edes voi kuvitella millaiset pelot tästä voi jäädä ja ennen kaikkea miten ukki ja mummu jaksaa tämän kaiken jälkeen uuden toipumisen. Kyllä he ovat molemmat vahvoja ihmisiä, elämässään paljon kokeneet. En vaan ihan äskettäin ole ollut näin huolissaan heidän jaksamisesta.. tiedän miten tunnollisesti he ovat tehneet asiat ja varmasti viimeisen päälle noudattaneet ohjeita ja sääntöjä. Mutta miten saada heidän vielä jaksamaan ja uskomaan, että kaikki kääntyy parhain päin? Se takaraivossa hiipivä pelko, että nyt se toinen ihminen jonka kanssa on pitkäntien yhdessä kulkenut jääkin sängynpohjalle toisten hoidettavaksi.

Mutta tämän päivän aikana ratkeaa paljon. Nyt peukut ja vapaat pystyyn sekä kädet ristiin, että tämä tarina kääntyy vielä voiton puolelle.

Sitä miettii, miten sitä tosiaan on toisen lapsi ja toisen vanhempi. Yrittää tasapainoilla näiden kahden asian välillä.. minun luonteella se on tällä hetkellä kyllä valitettavan raskasta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä vai miten se menikään... Ehkä tästä olisi jo suunta ylöspäin.
jk. tässä syy miksi en oikein jaksa ilmoitella itsestäni taikka kyläillä.. tää oma Ihana Arki vie mua ihan 6-0.. parasta aikaa mietin, miten saan järjesteltyä asioita päästäkseni ukin ja mummun tueksi Lahteen

Kesälaitumella Ilona-impan kanssa

Ihanaa maalaismaisemaa :)

Viime kirjoittelusta onkin aikaa.. ei vaan oo ehtinyt tai jaksanut mitään kirjoittaa. Nopsaan se tämä kesä kuitenkin menee tässä kotona lasten kanssa ”lomailessa”.

Yhteiselämä Ilona-impan kanssa on sujunut vaihtelevasti. Välillä on tosi hyviä päiviä ja elämä tuntuu ihanalta.. sitten on taas niitä päiviä, kun mikään ei suju.

Säätöjä on nyt tehty useemman kerran vähälle aikaa. Eli tammikuun lopussa leikkaus ja sen jälkeen sit aktivointi käynnit ja lisäksi 3 muuta säätö kertaa ja muutaman käynnit apuväline huollossa sekä muutama puhelu lääkärin, sosityöntekijän kanssa. Tuntuu ettei sellaista toimivaa settiä oikein tunnu löytävän vaan äänneet kuulostaa tosi kovilta&metallisilta ja puheen erotttelu on vaikeaa.. toki nyt siis selvää saan saman verran, kun ennenkin ennen kojeita. Mutta viikon ollut nää säädöt ja taas kuunnellaan, testataan ja silleen. Kun käytössä on sekä imppa että akustinen korvakappale niin omat haasteensa siinä vaan näyttää olevan.. minulla, kun huonon kuulon lisäksi myös ääni yliherkkyyttä, joka laukaisee tuota päänsärkyä pahemmaksi. En siis muista milloin edes ois ollut sellaista päivää ettei ollenkaan koske päähän. Tuo ääniyliherkkyys aiheuttaa muuten myös kuvottavaa oloa eli kun äänien sietokyky ylittyy niin pukkaa kylmän hien ja olo on tosi kurja. Mutta nyt taas uudet säädöt siis päällänsä. Pakko sanoo, että mulla on kyllä ihan huippu omalääkäri KYSissä nimittäin Hyvärisen Antti.

Niin tässä kesän aikaan tätä mun ja Ilona-impan yhteistyötä on testattu monella tapaa. Olen siis edelleen ollut poissa töistä, mutta kesäaikaan on sattunut lasten kanssa käyntiä lääkärissä sekä heidän asioistaan on ollut muutama palaveri. Hyviä testi-tilanteita. Onneksi nuissa tilanteissa ei usein ole ollut kuin 2-4 henkilöä ja niistä on ollut suhteellisen helppo selvitä vaikka oon kyllä siis joutunut välillä tarkentamaan kuulemaani. Kivasti ihmiset ovat suhtautuneet. Mutta nyt huomaa taas miten tilan akustiikka ja tausta äänet vaikeuttaa keskittymistä sekä puheensta selvää saamista. Lisäksi oon ahkerasti kattonut suomalaisia sarjoja areenasta mm. Pirun Pelto, Mooseksen perintö jne. myös äänikirjoja on tullut kuunneltua. Päivien välillä on kyllä eroja edelleen.

Kokko Paakkilan uimapaikalla

Yksi iso juttu minulle oli kylämme Juhannuskokko. Toimin Paakkilan seudun kylät ry:n puheenjohtajana ja oli aika jännää mennä sinne kokolle tavallaan eka kertaa isompaan väkijoukkoon. Kaikkea en kuullut ja selvää saanut, mutta kokemusta rikkaampana. Samoin lasten kevätjuhla oli yksi iso juttu imppa-matkalla. Uskon, että ensi vuonna nautin siitäkin juhlasta vielä enemmän.  

Ilona-imppa on päässyt mun kanssa myös lomalle Runnille. Eli oltiin perheen yhteisellä ns.liikunta lomalla, jossa siis pidin imppaa yhtä jaksoisesti jopa 5 tuntia. Se siis minulle tosi hyvä saavutus. Kotioloissa pidän vähän jaksottain esim. 3-4 tuntia sen jälkeen esim. 30min taukoa. Välillä kyllä siis jätän Ilona-impan suosiolla sisään, jos meen puupinolle tai koiran kanssa lenkille.

Runnilla Ilona-imppa oli mukana Lavis-jumpassa, ulko jumpassa, kuminauha jumpassa sekä sauvakävelemässä sekä pyöräilemässä. Pyöräilessä ei vaan tuntunut hyvältä :( Ratsastaessaki oon nyt saanut imppaa pidettyä eli hyvin asettuu kypärän sisään. Välillä vaan huomaan, että koukku viritelmistä huolimatta tää ”laite” ei aina oikein meinaa pysyä menossa mukana. Onneksi noita trikoopipoja löytyy. Mutta monen moista on siis kokeiltu ja tuolla Runnilla tuli siis 5 vrk tehokasta testiä. Käytiin myös lasten kanssa Visulahdessa ja siellä kyllä huomas miten olosuheet voi muuttaa kuulemiskokemusta :/

Minulla oli aluksi ongelmaa tuon impan paikallaan pysymisen kanssa ja useampaan otteeseen ISTEKKIssä kävin tuota asiaa pohtimassa. Nyt kesän alussa saatiin tehtyä yksi viritelmä jonka avulla se nyt on pysynyt paremmin paikallaan vaikka ei se nyt esteettisesti kovin kaunis olekkaan. Mutta myös nyt kun tuo Ilona-imppa pysyy matkassa ns. helpommin niin myös kehonhallinnan ongelmat ovat paremmin hallussa. Olen käynyt tässä kevään ja alku kesän aikana säännöllisesti fysioterapiassa sillä leikkauksen jälkeen vanha kaularanka vamma alkoi oireilemaan ja tasapaino oli aivan kateissa. Ison avun sieltä sain ja paljon myös ymmärrystä oman kehon kuunteluun ja kehon oireiluun. Kun ei kuule niin sitä vaistomaisesti lähtee viemään korvaa äänen suuntaan ja hups! Ryhti vinksahtaa ja lihakset oppii väärän asennon ja sitä myötä siis myös tasapaino kärsii. Kohti parempaa ollaan siis tälläkin saralla menossa. Kiitos Ihana Pirjo-fyssari <3

alku vaihe.. jolloin vaikeuksia laitteen paikallaan pysymisessä

Tässä nyt jo käytössä "koukku" jonka avulla koje pysyy paikallaan

Kesän aikana myös työelämään paluu on ollut mielessä. Mulla on nyt siis KEVAn kanssa neuvottelut käynnissä työkokeilusta ja nyt näyttäs siltä, että pääsisin tekemään työkokeilua tähän omaan kuntaan. Työ räätälöitäs mulle eli siinä hyödynnettäs mun koulutusta ja aikaisempaa osaamista. Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että se onnistus. Ajatuksena olisi aloittaa lyhyeköillä päivillä sillä tää aloitus on ollut monella tapaa haasteellinen ja haluaisin nyt oikeasti saada sellaisen postitiivisen kokemuksen ja sysäyksen työelämään.

Elokuussa on tiedossa jo odotettukin häly-kuulotesti eli saadaan tieto missä kuulon kanssa mennään. Yksitie eli käyttöä eri tilanteissa ja nyt olen ajatellut, että pitää alkaa ihan kirjaamaan tuntemuksia. Jostain syystä tuntuu, että mun muisti kapasiteetti on nyt aika kovilla. Toki tässä rinnalla on muutakin mikä kuormittaa. Kokonaisuus pitäisi vaan saada pysymään kasassa. Toivekkaana kohti uusia haasteita... 

jk. Äitienpäivänä meille syntyi 8 ihanaa koiranpentua