maanantai 3. marraskuuta 2025

Vastuullisuus omassa työssäni

 

Työskentelen Attendolla kehitysvammaisten aikuisten tehostetun palveluasumisen yksikön esimiehenä. Meillä on 18 asuakaspaikkaa ja henkilökuntaa liki 20, kun lasketaan vakituinen henkilökunta sekä tuntityöntekijät.

Olen tuossa aiemminkin pohtinut tätä vastuullisuus teemaa. Vähän lisää tuohon liittyen ajattelin ajatukia jakaa.   

Yksikössä vastuullisuus on arkisia tekoja työntekijän työolojen ja asukkaiden elämän laadun puolesta. Henkilökunnan kouluttamista eli mahdollistaa omassa työssä kehittyminen ja ammattillisen identiteetin kehittyminen. Kierrättämistä ympäristön kannalta eli tehdään hankintoja jotka ovat pitkäkestoisia. Mietitään millä keinoin voimme vähentää jätteiden määrää, miten lajittelemme tulevat jätteet.  Sosiaalisesti kestäviä hankintapäätöksiä, palveluiden kehittämistä ja uusien toimitatapojen kehittämistä.

Vastuullisuus on myös arjessa tapahtuvaa omavalvontaa, lakien, lupien ja säädösten noudattamista. Meillä omavalonta on kattavaa ja se antaa meille suunnan mitä kohti olemme matkalla.  Läpinäkyvyyttä kaikessa mitä teemme ja tietenkin arvojen: osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen sekä eettisten periaatteiden noudattamista. Vastuullisuus on toiminnan riskien tunnistamista ja niiden ennalta ehkäisyä. 





Hoivakodin arjessa meillä on 100% vastuu =

 

Meillä jokaisella on 100% vastuu asioista, joista tulemme tietoiseksi. Meistä jokainen valvoo omaa työtään ja meillä on yhteisen säännöt. Meidän jokaisen tulee puuttua epäkohtiin ja tuoda esiin.

 

Meillä jokaisella on myös vastuu siitä, että omalla toiminnallamme emme vaaranna toista työntekijää tai asiakasta. Huomioimme omassa työssämme myös yrityksen arvot ja eettiset ohjeet. Noudatamme myös esim. ympäristöön liittyvät asiat. Attendon valtakunnallisena tavoitteena on muun muassa vähentää ruuan hävikkiä ja me seuraamme sitä omassa yksikössä joka päivä. Kirjaamme omat huomoit yrityksen toiminnan kattavaan laatujärjestelmään. Yksikössä pyrimme huomioimaan myös tuotteiden tilaamisessa ja käyttämisessä taloudellisuus ja ympäristö ystävällisyys. Emme kerrytä turhia varastoja sillä koti on asumista ei varastomista varten. 

 

OMASSA ARJESSAVASTUULLISUUS ON: 

1) Ympäristö vastuu

-    Meidän toimintaa säätelee eri lait ja esim. ympäristöterveyden huolto valvoo meidän ruokahuoltoa mutta myös kiinteistön ympäristö terveyttä (säännölliset tarkastukset).

-    Yksikössä kiinnitämme huomioita perusarjessa kierrättämiseen ja lajitteluun ja mittaamme ruuan hävikin määrän sekä reagoimme siihen arjen tasolla eli ilmoitamme keittiöön jos ruokaa jää runsaasti. Lajittelemme yksikössä biojätteet, lasin, metallin, muovin, pahvin ja kierrätysparerin. 

-    Pyrimme hyödyntämään lähituotteita ja yrityksen tuotteiden toimittajat on valittu humoiden ympäristö ystävällisyys.

-   Yksikössä pyritään löytämään keinoja vähentää jätettä ja yrityksellä on oma ympäristö ohjelma jossa on asetettu tavoitteet vähentää esim. hiilijalanjälkeä


2) Sosiaalinen vastuu

-    Yksikön johtajan näkökulmasta työntekijöiden oikeudet ja heidän työhyvinvointi ovat tärkeä osa arkea. On tärkeää huomioida työntekijät yksilöinä ja kuunnella heidän toiveitaan suunnitellessa töitä ja kokonaisuuksia. Nähdä yksikölliset tarpeet työn suunnittelussa ja huomoida myös osaamiset sekä löytää jokaiselle omatapa kehittää osaamistaan. 

-    Työntekijöiden kannustaminen huolehtimaan itsestään ja tuomaan esiin mahdolliset epäkohdat työssä tai työympäristössä. Säännölliset kahvikeskustelut sekä kehityskeskustelut ovat oiva tapa pitää yllä vuoropuhelua työntekijöiden kanssa. 

-    Attendolla on hyvät perehdytys materiaalit ja hyvä mahdollisuus kouluttautua. Säännölliset VALO-kurssit lisäävät tietoisuutta ja ymmärrystä. Tuovat työhön sisältöä.

-    Yksikön johtaja on oltava selkeä tapa viestiä työntekijöiden kanssa ja selkeät palaveri käytännöt. Palavereista tehdään aina pöytäkirjat joista poissaoleva henkilökunta saa informaation käsitellyistä asioista. Lisäksi jokaisen palaverin alussa käymme läpi edellisen palaverin pöytäkirja. 

-    Viestintä yhteistyö- ja tilaaja tahojen kanssa korostuu. Viestinnän on oltava säännöllistä ja avointa. Viestintä asiakkaan verkoston kanssa on oltava avointa, kannustavaa ja johdonmukaista.  Tavoitteena on kontaktoida asuakkaiden läheisiä vähintään kerran kuukaudessa mielellään useammin. 

-   Johtamisen tulee olla johdonmukaista ja luoda yhteisöön hyvä yhteishenki. Rekrytoinnin näkökulmasta tyytyväinen henkilökunta on paras tapa markkinoida omaa yksikköä. Rekrytointi prosessin tulee olla myös avointa ja rehellistä.

-   Yksikön esihenkilönä voi vaikuttaa monella tavalla esim. 1) some kautta voi luoda omalle yksikölle positiivista kuvaa ulos päin.     2) Verkoston kanssa aktiivinen viestintä ja asioiden vireillä pitäminen on myös mahdollisuus saada nostetta omalle toiminnalle 3) yhteistyötahojen kautta vaikuttaminen eli olemalla aktiivinen toimija esim. seurakunnan, yhdistysten ym. kanssa saa aikaa sosiaalista vaikuttavuutta


3) Taloudellisuus/ digitaalinen vastuu

-    On noudatettava lainsäädäntöä. Ja osattava ennakoida ja tehdä valintoja niin, että mahdolliset hankinnat ovat sellaisia joihin käytetyt varat on sijoitettu niin, että niille saadaan vastetta. 


     Usein mietin, että vastuullisuudessa haastavinta on saada oma työryhmä ymmärtämään yhteinen vastuu. Eli kun me kaikki teemme yhdessä sovitut asiat jaamme vastuun. Vastuullisuus on rohkeutta puhua epäkohdista ja myös kiittää sekä kannustaa. Yhdessä rajojen asettaminen ja tavoitteiden asettaminen auttaa meitä jokaista toteuttamaan vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti. 


     Näihin ajatuksiin :)  



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti