tiistai 27. tammikuuta 2026

Uni ja sen merkitys



Olen nähnyt viime kuukausina erityisen paljon unia ja usein harmittaa, kun en enää aamulla muista sainko aikaiseksi jonkun ratkaisun nukkuessa. Tai että muistaisin unen niin, että voisi kertoa sen ääneen. Ja huomannut myös, että unet ovat olleet katkonaisia ja olen ollut väsynyt.

Mitä unet oikeastaan kertovat? Monenlaisten tietolähteiden mukaan unet kertovat usein alitajunnastamme. Unet käsittelevät tietoisesti piilossa olevia tunteita, pelkoja, toiveita ja stressiä. Unissa käsittelemme asioita luovalla tavalla. Unet auttavat meitä käsittelemään elämän haasteita ja lisäävät itseymmärrystä, ja ne voivat paljastaa piirteitä persoonallisuudestamme tai ratkaisemattomia asioita elämässä.

Nukkuessamme siis käsittelemme valveilla kokemiamme elämyksiä. Unessa esiintyy ajatuksia, tunteita ja aistimuksia, ja ne toimivat aivojen tapana käsitellä päivän tapahtumia, muistoja ja tunteita. Unet ovat usein epäloogisia, ja niitä nähdään eniten REM-unen aikana. Unet ovat yksilöllisiä, ja niitä voidaan käyttää itsetuntemuksen välineenä. Uni on siis tila jolloin käsittelemme tietoa ilman yhteyttä ympäröivään maailmaan.

 

(REM-uni = vilkeuni on unen vaihe, jolle ominaisia ovat nopeat silmänliikkeet, vilkas aivotoiminta, lihasten rentoutuminen ja elävät unet. Se on kriittinen aivojen palautumiselle, tunteiden käsittelylle ja muistin vahvistamiselle. REM-unta esiintyy eniten aamuyöstä, ja ne muodostavat noin 20–25 % aikuisen kokonaisuniajasta )


Kaatrasen Lillan

Itselle unet ovat aika ajoin myös asia jota odotan. Välillä unessa näen itselle tärkeitä ihmisiä ja koen voivani käsitellä itselle vaikeita asioita ja löytää ratkaisuja yhdessä heidän kanssa. Unissa voi myös nähdä vielä ja kokea voimakaskin läsnä olo. Unet ovat tavallaan turvapaikka jossa voi turvallisesti olla ilman ahdistusta. Toisaalta välillä uniin tulee myös ikäviä ja painostavia asioita, ne pelottavat. Unessa voi näkyä voimakkaastikin,  joku menetys tai pelko. Nämä ovat usein kovin painostavia ja herättyä pitää pohtia mitä oikein tapahtui.




Mielen maisema <3


Uni on kuitenkin meille välttämätön, aktiivinen aivojen ja kehon palautumisprosessi, joka puhdistaa aivoja, vahvistaa muistia ja tukee tunnesäätelyä sekä fyysistä terveyttä. Harvoin tätä tulee edes ajateltua.

Mutta unen aikana aivo-selkäydinneste huuhtoo aivoissa soluja kuin vuorovesi rantaviivaa. Unitilan, niin luontaisen unen kuin nukutuksen aikaisen tajunnantilan, aikana aivo-selkäydinneste pääsee huuhtelemaan soluvälitiloja syvemmältä kuin valvetilan aikana ja kuljettaa solujen aineenvaihdunnan kuona-aineet pois. Tämä tapahtuu unitilan aikana kaksi kertaa tehokkaammin kuin valvetilan aikana. Siten voidaan sanoa, että uni puhdistaa aivot.

Unen aikana syvimmissä univaiheissa soluvauriot korjautuvat ja hermosolujen väliset kytkennät vahvistuvat etenkin muistin kannalta tärkeillä aivoalueilla. Näillä aivoalueilla syntyy mahdollisesti myös uusia hermosoluja vielä aikuisiälläkin. Unen määrällä on vaikutusta myös vastustuskyvylle.

Uni on herkkä terveysmittari. Niin psyykkiset kuin fyysiset rasittavat tekijät häiritsevät herkästi unta. Tämän seurauksena yöuni voi lyhentyä tai pidentyä normaalista. Sekä lyhentynyt että pidentynyt yöuni on epäterveellistä. Huonosti nukutun yön jälkeen väsymys voimistuu, keskittymiskyky huononee, tarkkaavuus heikkenee, huomiokyky kaventuu, muistaminen vaikeutuu ja reaktiot hidastuvat sekä ärtyneisyys vahvistuu. Nämä muutokset altistavat riidoille, virheille ja näiden seurauksena tapaturmille. Liikunnan säännöllinen harrastaminen parantaa unenlaatua.

Itse jouduin myöntämään, että en saa syvää, palauttavaa unta riittävästi ja olen sen vuoksi väsynyt. Kun ei palaudu nukkuessa päivästä on tilanteessa, että kuorma kasvaa päivä päivältä. Pelkästään viikonloppuna nukutut univelat eivät pidä yllä palautumista. Ja kun uneen pääsemisestä tulee pakkomielle tuo se uniin myös paljon päivän aikana kesken jääneitä ajatuksia. Unessa painii samojen asioiden kanssa ja kierre on valmis. Nyt siis harjoitellaan nukkumaan säännöllisesti ja ilman keskeytyksiä. Ennen nukkumaan menoa pyrin tekemään itselle mielekkäitä asioita ja rauhoittamaan illan. Että voin mennä nukkumaan hyvillä mielin ja ilman stressiä heräämisestä. 









Päivän ohjelmassa on myös kotona touhuamista. Ulkoilua ja sellaisia asioita joista tulee hyvä mieli. Olen käynyt ulkoilemassa Bertta-labbiksen kanssa. Opetellut yhdessä Lillan jämtin kanssa hihnassa kävelyä. Käynyt tallilla siivoamassa karsinoita ja rapsuttelemassa Britaa. Tuo fyysinen touhuaminen tallilla tekee hyvää fysiikalle ja minulle on tärkeää nähdä myös kätteni jälki eli puhtaat karsinat.

 

Työn alla on myös useampi neule ja on kiva, kun on useampi työ kesken voi neuloa vähän fiiliksen mukaan. Näillä mennään.

 



                jk. myös kirjoittaminen auttaa käsittelemään omia tuntemuksia. 


                                                        Kiitos kun olet siellä


  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti